Hei, kaikki ei vaan ole okei

Myöhään eilisiltana Maria!-ohjelmassa haluttiin tietenkin taas säväyttää. Vieraana oli joku masennuksen takia eläköitynyt, jonka kokema maailma oli täysin musta. Tai ennemminkin, ei se ollut johdonmukaisen musta, vaan hänen maailmassaan kaikki oli sekaisin: kuulemma kaikki on vialla mutta sentään kouluampumiset ovat okei ja juomaveden myrkyttäminen on okei. – Koska tälle purkautumiselle haluttiin yhteiskunnallinen merkitys, mukana oli (nimiä mainitsematta) myös jonkinlainen ammattiymmärtäjä. Tämä julkisuudesta tuttu ultrasuvaitsevainen halusi toimia esimerkkinä, näyttäen että HÄN pystyy ymmärtämään jopa näitä perussuomalaisia ja heidän vihapuhettaan (niin, tällainen vaikutelma siitä jäi).

– Uutinen teille eksyneille: kaikkea nyt vain ei voi hyväksyä, ainakaan perussuomalainen ei voi. Ettekö enää muistakaan niitä ”vanhanaikaisia arvoja”? Kuinka rikki voi ”sivistynytkin” ihminen olla, kuinka vähän voi suomalaisuudesta ymmärtää?

Syrjäytyneet ihmiset eivät saavuta elämänhallintaa sillä, että heidät vaikkapa kurssitetaan CV:n laadinnassa. Tai niinkuin tässä ohjelmassa, jossa tälle syrjäytyneelle tarjottiin mahdollisuutta muuttaa yhteiskuntaa demokratian keinoin. – Elämän ”pintahahmoja” ei voi istuttaa jos alla olevat syvähahmot ovat hukassa: ei ole perustaa jonka päälle uusia monimutkaisempia rakenteita voisi sovittaa. Menestys ei ole valmis formaatti johon hypätä.

Syrjäytynyt, sellainen joka elää ilman ystäviä omassa sosiaalisessa tyhjiössään ja kokemuksellisessa deprivaatiossaan, tarvitsee tunteen siitä, että elämä tuntuisi joltakin. Tarvitaan jonkinlainen buuttaus, pohjalta lähtevä mielen uusi synty. Vapaudet emergoituvat nollasta, rajoitteiden hahmottamisen jälkeen. – Millaisia ovat osaamisen synnyt, ja vielä enemmän: millaista on oppimisen oppiminen? – No, eihän sitä voi omaksua kirjoista, se on itse oivallettava.

Ehdotan, että maalle, syrjäiseen paikkaan, järjestetään jonkinlainen ”BB-talon” vastine (ilman kameroita), johon joukko tällaisia hajalla olevia ihmisiä kootaan. Tässä vaatimattomassa majassa (laavussa!) on tarjolla pelkistettyjä elintarvikkeita ja erilaisia itsensäselittäviä työ- ja tarvekaluja. Mukana olijoilla on myös ”viikkotehtäviä” – tai oikeastaan yksi ainoa tehtävä, hengissä säilyminen.

Kaikesta pintavaahdosta huolimatta ihmisen maailma on edelleen sama kuin se on aina ollut. Maailmassa on periksiantamattomia, muuttumattomia reunaehtoja, jotka tuntuvat julmilta; toisaalta näiden tosiasioiden ymmärtäminen tarjoaa ihmiselle tukevan pohjan jolta ponnistaa parempaan. Oman ruoan laitto, tulen teko, halonhakkuu, ynnä muu – tästä kaikesta saa talossa selvitä miten taitaa. Kun alkaa selvitä paremmin, saa lämmintä ruokaa eikä tarvitse nukkua märissä vaatteissa. Tarjolla on kärsimyksen kokemuksia mutta myös onnistumisen elämyksiä: tavoitteena on kokonaisvaltaisen pärjäämisen ja elämänhallinnan tunteen viriäminen.

Myös ihmisten kanssa pärjääminen tulee oppia – mutta kysehän ei ole mistään rakettitieteestä. Pohjimmiltaan tarvitsee vain ymmärtää, että yhteistyö mahdollistaa paremman selviämisen. Vuorovaikutus ei ole mitään formaattien opettelemista; toimeen tuleminen ei edellytetä vitsinkerrontaa/muodinseurantaa/humalatoikkarointia. – Parhaimmillaan lopputuloksena kaikesta tästä voi olla ystävyys – jonkinlainen jaettu selviämistarina.

– Voidaan tietenkin kuvitella myös erilaisia jatkokursseja elämän taidoissa pidemmälle ehtineille: maailmassa menestyminen edellyttää pitkäjänteisyyttä, ja ”kurssilaisia” voitaisiin johdatella monin tavoin kohti suunnitelmallisuutta. – Niin, eikös puutarhanhoito ole avain onnellisuuteen, vai mitä ne kiinalaiset sanovat.