Kaupungin suurimmat kypärät

Kaikki monimutkaisemmat käsitteet perustuvat toisiin käsitteisiin; yhdessä käsitteet muodostavat ”painekentän”, jossa toisiaan muokkaavat käsitteet löytävät tasapainonsa. Se, kuinka käsitteet kytkeytyvät toisiinsa, voi vaihdella eri ihmisillä, ja näin niihin voi liittyä erilaisia mielleyhtymiä – jolloin myös käsitteiden sisällöt ovat eri ihmisillä erilaisia. Tämä on luonnollista, ja se liittyy aina konstruktivistiseen oppimisen prosessiin.

Kyseenalaiseksi, jopa pelottavaksi, asia muuttuu, jos käsitteisiin ja käsitekokonaisuuksiin liittyviä mielleyhtymiä aletaan suunnitelmallisesti ohjailla.

 

Tällaista olen ruvennut epäilemään – niin yhdenmukaisesti meitä informoidaan vaikeista asioista. Tuntuu siltä, että eräät ”välttämättömiin” valintoihin liittyvät positiiviset mielikuvat on suunniteltu jossakin ”Eurooppa-tiedotuksen” propagandayksikössä. Suosikkirinnastus, jota kaikki tuntuvat toistelevan, on se, että …

… Eurooppa on meidän yhteinen kaupunkimme, jossa muutama talo on syttynyt palamaan; riippumatta siitä, kenen syytä talojen syttyminen on, meidän on yhteisen etumme nimissä sammutettava palopesäkkeet, ennen kuin palo leviää ja polttaa koko kaupungin. Palomiehet taistelevat meidän yhteisen etumme puolesta.

 

Tämäkö on se oikea viitekehys? Uhrautuvat palomies-poliitikot taistelevat kuin WTC:n kaksoistorneissa, mutta eivät kuulemma kaipaa edes mitään mitaleita … sankarit! – Taloustotalitarismia kuvastaa se, että kaikki arvokas ulosmitataan, jopa palomiehiin liittyvät positiiviset mielleyhtymät.

Mutta miksi niitä palonalkuja putkahtelee? Tuntuvat ennemminkin ruiskuttavan bensaa niihin liekkeihin. Onkohan yllä esitetyssä rinnastuksessa nyt tavoitettu se asian ydin? – Seuraavassa on vaihtoehtoinen tulkinta …

… Kaupungissa riehuu pyromaanijengi joka pitää ihmisiä pelon vallassa. Sitä hännystelee hangaround-sakki, jolta kerätään suojelurahaa, aina vain suurempia summia, ja pyromaanit tulevat yhä röyhkeämmiksi. Viranomaiset ovat lahjottuja, eivätkä rehelliset voi muuta kuin olla hiljaa ja pelätä. Kaupungissa vallitsee täydellinen moraalikato: vain rikos tuntuu kannattavan, ja nopein välistävetäjä kerää potin. Mitään ei kannata rakentaa – tulevat kuitenkin, paskat, ja polttavat …

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. Niin on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu