Mieluummin Nunnu kuin Nuu-Nuu

Minä kun olen (nykymääritelmin) vakaumuksellinen rasisti, minulle toimitettiin The Telegraph -lehdessä julkaistua kiinnostavaa materiaalia (kiitos!). Vai että valkoisen paperin käyttö on rasistinen teko! No, hörhöjähän riittää. – Mutta ehkä vielä hätkähdyttävämpi on jutusta löytyvä linkki, joka kuvaa jo vallitsevaa lainsäädäntöä Britanniassa: vaikkapa nelivuotiaita voidaan syyttää ja rangaista rasistisista teoista, esimerkiksi nimittelystä, ja vielä hurjempaa –

… koulujen on raportoitava kaikista viharikostapauksista paikallisille viranomaisille ”2000 Race Relations Act” -lain mukaan. Monet kunnat myös edellyttävät koulujen kirjaavan tiedot homofobisista tapauksista. … Raportteja, joissa on oppilaiden nimet ja tekojen kuvaukset, voidaan antaa poliisille ja sosiaaliviranomaisille, ja ne pysyvät rekistereissä vuosikausia.

Kylmää kyytiä – näyttää että lasten siellä tulkittaisiin olevan kuin pieniä valmiita aikuisia vastuussa teoistaan. Kuinka vähän voi lapsista ymmärtää? – Britit, teillä on ongelma, emergoituva ongelma.

En paljoa asioista ymmärrä, mutta jotakin sentään. – Haukutaan nyt näitä sivistyneitä kun siihen on kerran tilaisuus.

 

Seuraavanlaiset jutut uutisoidaan kattavammin Suomessakin: äänet käskivät repimään silmät, tai henkien karkottamiseksi piti repiä maksa. – Kuulostaa suomalaiselta, mitä? Suomalaisiahan tällaisista syyllistetään, meillähän on huono itsetunto ja se ugrimörkötausta ja puukkohippaperinne.

Mutta miksi britit sitten, miksi heillä ei olisi terve itsetunto. Heillähän on mitä mahtavin historia ja rikas geeniperintö, eikä heitä kukaan ole koskaan päässyt alistamaan. Eikä heillä edes ole tapana pitää kirvestä sängyn alla. – Niin, he kai tekevät sen itse: mielen eheyteen ei riitä kansakunnan tai kulttuurin mahtavuus, jos tätä ymmärrystä ei onnistuta käynnistämään erikseen jokaisen yksittäisen ihmisen mielessä, askel kerrallaan. Ei mikään itsestäänselvä juttu.

– Noista yllä mainituista riivaavista hengistä tulee ensimmäisenä mieleen Harry Potter: se ei ainakaan filmattuna ole mitään kevyttä katsottavaa, synkkää kuin mikä. Tämä Potter on iso juttu Briteissä. Kai ne kaikenlaiset ankeuttajat sitten voivat ruveta elämään mielessä? – Mutta nyt täytyy varmasti mennä psykologiassa varhaisempiin kerrostumiin, syntyihin saakka …

 

Esitetäänpä hurja heitto: brittiläistä lastenkasvatusta voidaan luonnehtia sanalla Teletapit. Tämä ohjelma on (oli?) suunnattu pikkulapsille, jopa vauvoille; se tarjoaa surrealistisen maailman, jossa ei ole ihmisiä. Komenteleva periskooppi-äänitorvi ja muut ”jumalat” kiehtovat kyllä vauvoja: nehän naulautuvat ruudun ääreen. Tällaisilla videoilla olisi vanhempien varmaan helppoa saada itselleen vapaa-aikaa? – Meidän perheessämme tuolloin 90-luvulla ongelma vain oli, että lapset jostakin syystä pelkäsivät sitä ohjelmaa – erityisen silmittömästi niitä hymyileviä mutta murisevia karhua ja leijonaa.

Perussuomalainen tolkun mies Sulo Aittoniemi teki vuonna 1998 aiheesta kirjallisen eduskuntakyselyn: Miten Hallitus suhtautuu Yleisradion suunnitelmiin hankkia ja valmistaa myös Suomen television lastenohjelmia varten 1 – 2 -vuotiaille katsojille kansainvälisen mallin mukaisesti kauhuskenaarioita aiheuttavia, todellisuuden ulkopuolisia utopistisia kuu-ukkoja, jotka ovat omiaan rikkomaan pienen lapsen yhteyden todellisuuteen ja aiheuttamaan mielenterveydellisiä ongelmia?

 

Että britit edes keksivät tällaisia ajatuksia … kai se sitten heijastaa sikäläistä lasten kanssa olemisen tyyliä, tai jotain? Maallikkona ei varmaankaan pitäisi ruveta luulemaan mitään, mutta onhan Britanniassa pitkä surrealismin perinne alkaen Ihmemaan Liisasta ja päätyen englantilaiseen crazy-huumoriin. – Pitäisilö Monty Pythonin katsomiselle asettaa ikäraja? Niin kauan kuin ihminen ei tiedä oikeitakaan käsiterakenteita, kannattaako maailmaa tahallaan ruveta sekoittamaan? Tämän päälle tulee sikäläinen laitostamisen perinne sisäoppilaitoksineen. – Vielä lastenkulttuurin perinteestä: oman kokemukseni mukaan sikäläiset lastenohjelmat ovat kauheata sähläämistä ja rähäkkää, ulkokohtaista ilonpitoa, mihinkään ei keskitytä mutta naurua on holtittomasti …

– Suomessa lastenohjelmat ovat tosi hyviä, ja toivon että ne myös pysyvät sellaisina. Jotenkin kuvittelisin silläkin olevan oma arvonsa, että aikuisetkin viitsivät pakottamatta niitä katsoa. Parhaimmillaan niissä on selkeyttä, rauhallisuutta, taikaa. Ja niissä on ihmisiä (kyllä, edelleen kaipaan Kylli-tätiä!).

 

Elämä on kyllä täynnä mainioita mahdollisuuksia hankkia itselleen traumoja, ja yksi katkerimmista tällaisista on juuri lastenkasvatus. Ellei sitä hallitse vaistomaisesti (niin kuin jotkut sen vaan hallitsevat) – niin, sitten asiat voi ikävä kyllä ymmärtää vasta jälkikäteen.

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu