Valtiovarainministerille arvosana 1/5
Perinteisesti yksi rahan perustehtävistä on ollut tehdä asiat läpinäkyviksi, yhteismitallisiksi ja keskenään helpommin vertailtaviksi; kuitenkin nykyisin raha näyttää enemmänkin sekoittavan kaikki asiat mihin se on osallisena. Rahan pitäisi olla arvon mitta – mutta sen mittarin lukeminen on varsin haastavaa.
Valtiovarainministerillä on melkoinen vastuu, ja siksi hänelle pitää voida asettaa enemmän vaatimuksia kuin tavalliselle kansan edustajalle (pääministeri, se ”kutosen mies”, ohitetaan tässä tarkastelussa).
– Seuraavassa on vaativuusjärjestyksessä muutamia hyvän rahapoliitikon ominaisuuksia (henkilön saavuttama numeerinen taso kuvatkoon nyt yliopistoarvosanaa). Voidaankin sanoa että PÄTEVÄN VALTIOVARAINMINISTERIN …
Taso 1. … TÄYTYY.
Uskottavuus johtajana, etenkin Suomessa, edellyttää tahtopolitiikkaa. – Voidaan sanoa että kaikkine eskon puumerkkeineen Jutta Urpilainen täyttää tämän ehdon aivan jääräpäisyyteen asti mallikkaasti.
Taso 2. … TÄYTYY YMMÄRTÄÄ.
Mutta uskottavuus johtajana Suomessa edellyttää myös rehellisyyttä. – Jutta Urpilainen sanoo, että käypäiset vakuudet on nyt saatu … tästä voidaan tehdä vain yksi johtopäätös: joko hän tietoisesti valehtelee tai sitten hän vain ei ymmärrä. Kumpi näistä vaihtoehdoista lieneekään sitten parempi … hyvin ei meillä mene kummassakaan tapauksessa.
Taso 3. … TÄYTYY YMMÄRTÄÄ RAHAA.
Rahan vastuullinen käsittely edellyttää sen ymmärtämistä, mitä on tavaran myyminen ja ostaminen, ja mikä hinnan rooli tässä kuviossa on. Silloin on helppoa nähdä, että euro on Suomelle liian kallis, samoin kuin se on liian kallis Etelä-Euroopan maille. Vahva euro sopii Saksalle – menkääpä Saksaan katsomaan työnteon moraalia! – Sen sijaan Suomesta se näivettää tuotantotoiminnan: investointeja ei tänne kannata tehdä kun tuottavuus on liian heikko, ja kun valuuttaa ei voi (perinteiseen tyyliin) devalvoida. – Jopa puunjalostusteollisuus näyttää siirtyvän täältä Ruotsiin.
Taso 4. … TÄYTYY YMMÄRTÄÄ RAHAN DYNAMIIKKAA.
Perusongelmana nykyisessä rahamaailmassa on se (”talousdemokraattien” esillä pitämä) rahan luonnin mekanismi: osittaisvarantokäytännön vuoksi pankit voivat lainata rahaa ulos enemmän kuin ne ovat saaneet sitä sisään. Tämä mahdollisuus kasvattaa markkinoilla olevan rahan (itse asiassa velan) määrää eksponentiaalisesti. Kaikki ovat samassa hyssyttelyn veneessä: pankit rikastuvat, ja tämä sopii myös päättäjille, koska koko ajanhan yhteiskunnan BKT kasvaa! Ongelmana on kuitenkin se, että kun reaalivakuuksia on vain rajallisesti, niiden hintoihin pumppautuu ilmaa; kun vakuuksia joskus sitten tarvitsee realisoida, ja jos näitä realisointeja on paljon, ilmenee hintatason epärealistisuus, ja seuraa vääjäämätön markkinoiden romahdus. – Entä jos pankit olisivat ”kohtuullisia” lainanannossaan, eikö talous voisi edes periaatteessa pysyä tasapainossa? No, nykyisen rahamaailman absurdisuutta kuvaa hyvin se, että nollakasvun ajatus on mahdoton: kun kaikki on lainaa, tarvitaan välttämättä lisärahaa jo pelkän koron maksamiseen!
Taso 5. … TÄYTYY YMMÄRTÄÄ RAHAN DYNAMIIKAN HAHMOT.
Kun globalisaatio on avannut rahan virtauksen esteet, tämän seurauksena on tullut mahdolliseksi laadullisesti aivan uudenlainen rahavirtausten dynamiikka, jota kukaan ei voinut arvata lukkoja avatessaan – samalla on tullut avatuksi varsinainen Pandoran lipas. Edellä mainittujen talouden syklien ohella talouteen on tullut kiertoja myös syvemmällä tasolla: itseorganisoituneet ”emformaatiopumput” maksimoivat ”elämänvoiman”, eli tässä tapauksessa rahan läpivirtauksen. Vaikka ihminen onkin järjestelmän käynnistänyt, hän ei ohjaa näitä virtauksia, vaan taloudella on oma ”tahtonsa”. Niin, tai järjestelmä on ”allokyberneettinen”: ihminen on se agentti, joka pitää järjestelmän pystyssä ja keksii uudet vapausasteet, mutta ihminen on vain ratas autonomisen, itseohjautuvan dynamiikan koneistossa. – Kun nämä prosessit hakevat tasapainonsa omilla ehdoillaan, markkinavoimien tullessa kompensoiduksi muiden sisäisten voimien toimesta, voidaan nähdä ylimmän tason hahmot eli monadit. Luontaista dynamiikkaa vastaan on turha taistella – tai ennemminkin, rahan päätön ohjaaminen järjestelmään vain synnyttää omat monadinsa tämän uuden resurssin pumppaamiseen. – Niin kauan kuin ekonomistit eivät ole sisäistäneet kyberneettistä talousteoriaa, en kyllä ottaisi heidän kriisinhoito-ohjeitaan kovinkaan vakavasti.
Mainiosti avattu näkökulma ja harvinaisen tosi.
Koivisto taisi avata aikanaan pelin: ”Tarttis varmaan tehrä jotain”.
Tähän kommentoi taannoisen opinahjoni rehtori: ”Kekkosta ei korvaa kukaan ja Koivisto ei korvaa ketään.”
Jutan täytyy tehdä ehdottomasti, vaikka ei ole hajuakaan, mitä pitäisi tehdä. Niinpä hän päättää pitää kiinni tietämättömyydestään ja aiheuttaa kansantaloudelle jopa kutosen miestä suuremmat vahingot.
Sitä mukaa kun poliitikkojen itseluottamus on kasvanut, tuntuu kompetenssi laskeneen samassa suhteessa. Pahinta on, että he eivät itse tunnista kehitystä.
Ilmoita asiaton viesti
”Sitä mukaa kun poliitikkojen itseluottamus on kasvanut …”
Onko se tosiaan tuo telkku joka pinnallistaa asiat. Tärkeintä on näyttää vakuuttavalta, yksityiskohtiin ei koskaan ennätetä. Ja oma asiantuntemattomuus antaa sitten vallan kulisseissa touhuaville lobbareille. En tiedä.
Ilmoita asiaton viesti
Riippuu kiinnostuksen kohteista.
Onks mun tukka hyvin? Näkyyks mun tatska? Oonks mä sun mielestä cool?
Lukeneisto osaa verhota nämä repliikit taustalle, mutta hakee vain vertaistensa hyväksyntää aivan samalla tavalla. Me olemme pieniä lapsia, jotka tarvitsevat käsittelyn vitsaksilla tullaksemme taas tolkkuihin.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus.
Ikävä kyllä sillä on enemmän merkitystä miltä näyttää kuin mitä sanoo. Samoin on ikävää, että sillä kuka sanoo on enemmän merkitystä kuin mitä sanoo.
Jos otettaisiin asiat asioina ja riideltäisiin arvorationaalisista linjanvedoista sen sijaan, että ratkaisut, eli oikeat vaihtoehdot ovat vaihtoehdottomia ja vaihtoehdottomien ratkaisumallien pilkuista riidellään on selkeä kuvaus poliitikkojemme tasosta.
Mielestäni poliittinen päätöksenteko on arvorationaalista ja sen jälkeen virkamiehet esittelevät tavoitteiden pohjalta tavoiterationaaniset mahdollisuudet joista poliitikot valitsevat.
Arvorationaalisessa päätöksenteossa on aina vaihtoehtoja, aivan kuten sen jälkeen myös siinä miten ne saavutetaan, eli tavoiterationaalisessa päätöksenteossa.
Suomi on ollut pitkään diktatuuri, enkä puhu Kekkosen ajasta. Vaihtoehdottomuus on diktatuuria.
Ilmoita asiaton viesti
… Välillä tuntuu, että asiat menevät aidosti parempaan suuntaan – nutta sitten jokin limittäinen prosessi viekin asioita aivan väärään suuntaan. Ja juuri näinä aikoina … ”Aina oikein uskoa ei jaksa ihmiseen kun ihmiskunta tekee itsemurhaa”. Mutta kuitenkin kai ”kaikki paitsi elämä on turhaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Tasoon 3 liittyen: kehuvat että euroaika on ollut meille onnen aikaa, jatkuvaa kasvua. – Hyvähän se on ollut kasvaa, kun lainarahaa on pumpattu ovista ja ikkunoista (toistaiseksi vielä matalalla korolla). Ongelma joka alkaa paljastua, on se, että kun ei ole ollut mitään järkeviä investointikohteita, kaikki raha on pumppautunut kulutukseen. Kasvu on ollut kuplien kasvua, saamalla kun kaikki ovat velkaantuneet!
Vai että ”parantaahan se euro hintojen vertailtavuutta”. No johan se tiedetään, että meillä kaikki on kalleinta. – Ja että ”rahaa ei tarvitse vaihtaa”. Mutta ne rahaseinät olisivat antaneet paikallista valuuttaa ongelmitta, maailma on mennyt eteenpäin kymmenessä vuodessa!
Arvatkaa, kumpi maa, Suomi vai Kreikka, sai toiveensa läpi siitä, että seteleissä pitäisi lukea esimerkiksi ”5 euroa” kieliopillisesti oikein? – Toisilla on aina ollut taito sanella.
Ilmoita asiaton viesti