Ajatuksia kannonnokasta

Viime tiistaina Kakkosella esitettiin (uusintana) ohjelma ”Kansallisaarre: Kolin kansallismaisema”. Siinä haettiin Suomelle uudenlaista kansallismaisemaa. Ajatuksena oli, että kansallismaiseman pitäisi puhutella jokaista omakohtaisesti, eikä se saa olla vain jokin kaukainen maankolkka tai vitriinissä pölyttyvä maisemamaalaus. Työryhmä (siinä mukana oli ainakin Minna Joenniemi, se Runoraadin symppis juontaja) teki hätkähdyttävän ehdotuksen: Suomalaista mielenmaisemaa leimaa mielentila, tunnelma, jonka parhaiten saavuttaa laiturilla istuessaan. Mieluinen maisema ja siihen yhdistetty laituri – siinä on meille itse kullekin kansallismaisema!

Ajatusta voi vielä jatkaa toisenlaisilla assosiaatioilla: ei suomalainen mielenmaisema ole pelkkää kesäistä liplatusta ja elämän keveyttä. Laiturinnokan ohella voidaan ajatella kansallismaiseman rakennuspalikaksi kannonnokkaa, jolla istuen voit Konsta Pylkkäsen tyyliin ajattella ”sinisiä ajatuksia”, syviä mietteitä …

 

Japanilaista maisemaa sen sijaan leimaavat torii-portit, joita on pystytetty pyhien paikkojen yhteyteen, tai ihan vain kauniiden maisemien kehyksiksi. Ilkeästi voisi tulkita, että ne ovat japanilaisille ikään kuin ohjeita: ”ota tästä valokuva” … mutta nähdäkseni niihin sisältyy enemmän. Tavoitteena ei ole staattinen kuva vaan dynaminen, kokonaisvaltainen elämys, jonkinlainen pyhän kosketus. Portit osoittavat paikkoja, missä on paljon elämää, missä kamit liikkuvat. Kauniissa maisemassa on jumaluutta.

Suomalaisuus on Euroopan japanilaisuutta, kyllä. Shintolaisuus on sekoitus animismia luonnonjumalineen ja esi-isien palvontaa; samanlainen oli aikoinaan suomalainen luonnonuskonto, tasapainossa ympäristön ja yhteisön kanssa. – Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, millaiseksi suomalainen kulttuuri olisi kehittynyt, jos se olisi saanut rauhassa emergoitua. Japanissa animismi on onnistunut omintakeisella tavalla yhdistymään kehittyneen yhteiskunnan kanssa (kannattaa katsoa esimerkiksi se Henkien kätkemä -elokuva).

Sittemminhän näihin mielikuviin vanhasta suomalaisuudesta kytkettiin kaikenlaisia synkkiä mielikuvia. Samanlaiseen assosiointiin muuten pyrki myös Stalin myöhemmin perustaessaan vankileirinsä usein luostareihin, tehdäkseen uskonnon luotaantyöntäväksi! – Pelkoja on syytä katsoa silmiin, ja miettiä kuka niistä hyötyy.

 

Neuronien muodostamat kyberneettiset silmukat muodostavat sähköisiä värähtelijöitä. Ehkä tietoisuus voidaan tältä pohjalta ymmärtää muodostuvien kenttien avulla? Ja edelleen, morfiset kentät voivat rakentua pään sisälle samoilla periaatteilla osaksi omaa tietoisuutta rakennettaessa kokonaisvaltaista ymmärrystä maailmasta.

No jos kaikki mielessä on ylimmälläkin tasolla pelkkiä sähkökenttiä – miten tällainen sekamelska konkretisoituu? Oletus on, että neokyberneettinen organisoituminen on universaalia; kun kentät organisoituvat, harvakoodautumisessa muodostuu ”tiivistymiä”, kokonaisvaltaisten delokalisoituneiden voimakenttien keskittymiä. Henget ja jumalat ovat ajattelumme perusrakenteita.

 

Kaikki tämä entinen, kokonaisvaltaisen maailmankuvan mahdollisuus, on lopullisesti menetetty … vai onko se? – Luontohan vain odottaa mahdollisuutta emergoitua mielessäsi kirjaviisauden alta, se on se luontainen tapa hahmottaa maailmaa. Ehkä eheytyminen voi alkaa siitä, että menet kotikoivusi luokse ja kuuntelet koivujumalaasi koko kehollasi … ja jos vilpittömästi kuuntelet, sehän sanoo sinulle että …

– Tervetuloa kotiin!

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu