Joulutarina

Onko perussuomalaisuus pelkkää negatiivista kaiken vastustamista, niin kuin on epäilty? – Eihän se niin ole. Mutta sanat ovat vain sanoja: älkää puhuko, tehkää jotakin, edistäkää asioita. Tai jos evotatte – teettäkää!

Kaipailin jossakin yhteydessä Kalevala-aiheista kuvitusta, ja etsinpä verkosta. Kovin paljon ei Suomessa ole uutta tulkintaa Gallen-Kallelan jälkeen ollut tästä aiheesta, mahtaako se sitten tuntua liian pölyiseltä? – Yllätyksekseni löysin itseni venäläisen Vladimir Fominin sivuilta. Hän on Siperiasta kotoisin, ja asuu nykyisin Petroskoissa; hän on kultaseppä, ja itseoppinut taidemaalari. Maalauksissaan hän soveltaa perinteistä siperialaista lubok-tyyliä, yhdistäen siihen omanlaisensa myyttisen maailman. Itseäni viehättää erityisesti erilainen tapa kuvata elämää: esimerkiksi liikkeen funktiota heijastavat nivelten kohdalla jonkinlaiset rupelit! Häneen tuotantoonsa on virikkeitä antanut suomalaisugrilainen kansantaide, niin, ja erityisesti Kalevala.

Lähetin hänelle sitten sähköpostia kysyäkseni, voisinko käyttää jotakin hänen maalaustaan erään julkaisuni kuvituksena (liittyen niihin kalevalais-kyberneettisiin ”syntyihin” tietenkin). No tulin myös kysyneeksi, eikö hän enää maalaa Kalevala-aiheista … joo, on kuulemma tullut muita kiireitä.

Silloin minuun iski sellainen mattinykäsen bonvoyage-fiilis: pyysin, että hän maalaisi minulle pari uutta Kalevala-taulua, tilaustyönä, ettei nyt aihepiiri tyystin unohtuisi. Ehdotin hänelle siis paria aihetta.

Ensimmäinen aihe oli itseoikeutetusti Sammon synty. Vladimir innostui kun maalailin asiasta omia visioitani: kuinka tavallisen myllyn toiminta käännetään päinvastaiseksi, niin että olematon putu vaivautuukin yhä monimutkaistuviksi rakenteiksi. Erityisesti hänen mielikuvitustaan taisi jäädä kiehtomaan se Ouroboros-intuitio, ajatus omaa häntäänsä syövästä käärmeestä. Jouduin jo toppuuttelemaan, hän kun meinasi sommitella kuvaan kaavojakin sekaan!

Toinen teema oli Kalevalan runo 17, josta hän ei ollut nähdäkseni aiemmin maalannut. Mielestäni myös tämä runo kuvaa insinöörityötä parhaimmillaan: koskaan ei pidä tyytyä siihen minkä jo osaa. Kun tavoitteena on esimerkiksi täydellinen vene, tehtävä on pikkuisen liian haastava Väinämöisellekin, ja hänen täytyy kysyä neuvoa Antero Vipuselta. Tämä ikiaikainen maahenkihän tietää kaiken; se on nähnyt kaiken, jo useaan kertaan, elettyään läpi useita maailman syklejä, ja on pettynyt siihen, että mikään ei koskaan muutu … varsinainen aikansa oikkonen!

Minä en ruvennut taiteilijaa enempää ohjailemaan, jätin vapaat kädet, enkä kuullut asiasta pitkään aikaan mitään.

Valmiit työt ilmestyivät tässä vastikään ovelleni. Tehtävä näyttää inspiroineen taiteilijaa, niin olivat suuria maalaukset. ”Persusilmälläni” minäkin näen, että tämä on hyvää taidetta … täytyy vielä sulatella! – Meidän pojatkin pitävät Fominin tauluista; arvatkaas pojat mitä teidän joulupaketeista kohta löytyykään …

No niin, tuli sellainen joulumieli, nyt olen tehnyt jotain hyvää. Näinä aikoina ei ehkä mikään investointi säilytä yhtä hyvin arvoaan kuin itsekunnioitus.

– Hyvää tai paskaa joulua itse kullekin, ihan saa kukin vapaasti valita, ja onnea uudelle vuodelle, tapellaan taas!