Lika barn leka bäst
Uudenvuodenpuheessaan arvojohtajana aikanaan valituksi tullut presidentti Tarja Halonen peräänkuulutti solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hyvähyvä, joo.
Tähän vain tällainen lyhyt huomautus.
Solidaarisuudessa on loppujen lopuksi kyse altruismista, kyvystä tinkiä omista eduistaan muiden yhteisön jäsenten etujen hyväksi (perinteinen geneettispohjainen yhteisöajattelu pitää laajentaa ”itsekkään meemin” kehykseen). Tällaisen toiminnnan ymmärtäminen edellyttää enemmän tai vähemmän intuitiivista systeemistä ajattelua.
Looginen päättely ei nimittäin toimi, koska perinteiset päättelyn teoriat eivät toimi. Peliteoriassa on klassiseksi esimerkiksi tullut ns. vangin dilemma, joka osoittaa (mallin puitteissa) optimaalisen ja järkevän toimintatavan ristiriitaisuuden: yhteistyö olisi viisasta, mutta sepä ei kannata, kun vaarana on, että joku vetää välistä. Pitää voida luottaa siihen että niillä toisilla on samanlainen luottavaisen toiminnan malli – muutoin paras strategia on aina pettäminen, omista lyhytjänteisistä eduista itsekkäästi huolehtiminen. Varmuuden vuoksi systeemi kannattaa romahduttaa!?
Malli pitää rakentaa (neokyberneettisesti) yli koko aika-akselin, ei hetkellistä kilpailutilannetta (peliteoreettisesti) optimoiden (avainterminä tässä on ”iterated prisoner’s dilemma”). Kannattaa huomata se perinteisen ei-systeemisen päättelyn ongelma, että laadullinen ero järkevässä käyttämisessä ilmenee vasta kun ”pelikierroksia” on äärettömästi – kaikissa lyhyemmissä peleissä pettämisstrategia on optimaalinen:
Jos pelikierroksia tiedetään olevan kiinteä määrä, viimeisellä kierroksella kannattaa aina pettää, koska kostoa ei enää tarvitse pelätä; mutta tästä seuraa se, että myös viimeistä edellisellä kierroksella kannattaa pettää koska luottamusta ei tarvitse säästellä – ja näin induktiivisesti päättelyä jatkaen päädytään siihen, että pettäminen kannattaa aloittaa heti alusta lähtien!
Äärellisellä aikavälillä ajatellen uhrautuminen kuulostaa aina tyhmyydeltä … niin, suomalaisuudelta. – Mielestäni kannattaisi olla ylpeä tällaisesta ikivanhasta kulttuurista, jossa jopa altruistisilla strategioilla on ollut aikaa emergoitua. Ikävä kyllä, viime aikoina eheää suomalaisuutta on murennettu tarkoitushakuisesti, eikä vähiten itsensä Tarja Halosen toimesta. Meidän täytyy kuulemma sopeutua globalisaatioon. Altruismi ja talkoohenki toimii kuitenkin vain ”omien” joukossa, monikulttuurisuus on oikotie systeemien kaatumiseen. – Kyse on loppujen lopuksi siitä, että vain suomalaisten kesken
Sama kaiku on askelten
kyllä vaistomme kertoo sen.
– Kuinka pinnallinen ja lyhytjänteinen maailmankuva ihmisellä (ja erityisesti presidentillä) saa olla.
Pistät aina niin pahoja, että kukaan ei uskalla kommnetoida.
Eikös tässäkin ole kyse tästä maksimaalinen hyöty vs. resurssien rajallisuudesta johtuva negatiivinen takaisinkytkentä. Yksittäiselle ihmiselle(kin) kyseessä on äärellinen peli, jossa kannattaa hankkia itselle maksimaalinen määrä resursseja käyttöön. Mutta toisaalta, koska tiedämme olevamme osa jatkuvaa kiertokulkua, jossa voimme säilyä vain syntymällä uudelleen, ihmisen täytyy olla myös altruisti ja jättää resursseja muille sekä tässä hetkessä että tulevaisuuteen. Eli peli on myös ääretön.
Optimaalinen lopputulos on siis itsekkään pettämisen ja altruistisen solidaarisuuden määrittämä piste, jossa (oletettava) kokonaishyöty on paras. Ja juuri elämän syklisyydestä seuraa, että optimia ei voi koskaan tarkkaan määrittää, koska se ei ole vain staattinen tämän hetken optimi vaan siihen vaikuttaa myös tulevaisuuden tapahtumien odotusarvo.
Karin sanoin, ’tää on kivaa’, vaikka olisi ihan mäkelässäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiva kun ainakin sinä kommentoit. – Tässä on syvällinen ongelma, jota kannattaisi miettiä yleisemminkin: systeeminen ajattelu ei ole yksilökeskeisen ajattelun laajennus vaan se on laadullisesti ristiriidassa sen kanssa. Ja loppujen lopuksi ainoastaan systeeminäkökulmalla on merkitystä.
Liian vähän yleensäkin pohditaan ”loogisen”, yksilö- ja tapahtumakeskeisen päättelyn ongelmia ja ristiriitaisuuksia. Vai mitä sanot seuraavasta esimerkistä:
Opettaja sanoo, että seuraavalla viikolla jonakin päivänä on pistokoe – mutta etukäteen koepäivää ei voi tietää. – No, näillä ehdoilla voidaan päätellä, että koe ei voi jäädä perjantaille, koska jos koetta ei torstaihin mennessä olisi ollut, perjantaisen kokeen voisi tietää edeltäkäsin. Kokeen on oltava siis viimeistään torstaina – eli jos on jo päästy keskiviikkoon, sen on oltava torstaina … ja taas, jos siis koe ei olisi ollut keskiviikkoon mennessä, koepäivä torstai olisi etukäteen tiedossa! – Näin päättelyä taaksepäin voidaan jatkaa ja todeta, että koe ei voi olla minään viikonpäivänä. – Reaalimaailma kuitenkin iskee vastaan: kuvittelepa vain viisastelevan oppilaan naamanilme, kun pistokoe on keskiviikkona – todellakin täytenä yllätyksenä!
Ilmoita asiaton viesti
Ikävä kyllä siihen systeemiseen ajatteluun vain harvat kykenevät ainakaan kovin pitkälle. Useimmiten ihmisillä on hyvin vähän halua katsoa asioita monista näkökulmista. Erityisesti tämä pätee, jos asioiden kehittely vaatii monia iterointikierroksia ja uusiin asioihin tutustumista. Sinä olet ilmeisen hyvä siinä. Minäkin luulen kykeneväni johonkin mutta esimerkiksi sinuun verrattuna olen varmaan oppipoika. Ja loppujen lopuksi panostankin siihen varsin vähän. Siinä mielessä nämä blogisi ovat usein kuin kevään tulo vasikalle. Pitäisi vain useammin uskaltaa kirmata ulos uteliaana.
Niin, tietenkin on olemassa myös se vaara, että systeeminen ajattelukaan ei ole tärkeää. Sitä vain luulee, jos itse pitää siitä. Tämä on väliin tullut mieleen siksi, koska väliin ärsyynnyn ajattelemaan, että Oikkonen kehittelee kaiken aina ryhmäpsykologian näkökulmasta. (Lisäys: Tämä nyt meni vähän off-topic mutta väliäkö sillä.)
Katsotaan, ehdinkö illan mittaan vielä miettimään lisää.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan pikaisesti väärinkäsitysten välttämiseksi. Asioiden esittäminen sanoilla on aina vajavaista. Kun sanoin sinua hyväksi ja itseäni oppipojaksi, en tehnyt sinusta gurua gurumielessä. Tuo keväinen vasikka kuvasi suhdettani paremmin.
Sinä ja Oikkonen annatte parhaita ärsykkeitä aivoille. Mutta minun lähtökohdistani on vaikeampaa seurata Oikkosen ajatuskulkuja. Ennen kaikkea kuitenkin nautin siitä, että on pakko ajatella sitä, mitä on lukenut. Muuten sillä lukemisella ei ole mitään virkaa. Ja olen aina uskonut intuitioon. Ilman sitä on vaikea synnyttää mitään todella uutta. Mutta voi sekin viedä myös metsään.
Ilmoita asiaton viesti
Systeeminen ajattelu vaatii kieltämättä tavallista pidemmälle menevää ajattelua: ajattelun peliteoreettista dialektiikkaa on jatkettava kunnes saavutetaan se (neokyberneettinen) asymptoottinen dynaaminen tasapaino vuorovaikutusten välillä. Vasta tällaisessa tasapainossa yksityiskohdat abstrahoituvat, ristiriitaisuudet paljastuvat, ja on (ehkä) mahdollista irrottautua ajattelunsa luutuneista ennakkoehdoista. Uudet vapausasteet, systeemisesti mielekkäät strategiat emergoituvat näkyville rajoitteiden (”pelisääntöjen”) kudoksesta vasta tällöin. – Huomaa, ettei tämä mainittu dynaaminen tasapaino ole mikään peliteoreettinen Nashin tasapaino vaan se on tasapaino yli koko aika-akselin; kyseessä on oikeastaan siis valinta yli emergenttien strategioiden eikä yksittäisten pelisiirtojen. – Jokainen perus-peliteoreettinen askelhan on vain hetkeen sidottu sysäys pois senketkisestä pelitilanteesta, jääden odottamaan vastapelaajan vastausta; peliteorian koko idea on oikeastaan näppärien välistävetojen löytäminen. Ei hyvä.
”… tietenkin on olemassa myös se vaara, että systeeminen ajattelukaan ei ole tärkeää”
Tässäpä intuitiosi on juuri oikeassa. On äärimmäisen harvinaista, että tosimaailman asioita voidaan ylipäänsä jäsentää ajattelun työkaluin (ainakin jos haluaa tarttua hetkeen, pysyttäytyen ”morfisen kentän aallonharjalla”). Esimerkiksi nuo yllä olevat esimerkit, joissa voidaan täsmällisesti osoittaa loogisen päättelyn johtavan ristiriitaisuuksiin – kun kuitenkin se on koko tämä perusajattelu (länsimaistyyppinen syy-seuraus-suhteiden hakeminen, tai perimmältään se kartesiolainen dualismi) joka mättää ja johtaa vääjäämättä umpikujiin yritettäessä hahmottaa todellisuutta kielellis-reduktionistisesti. Mutta kun vaihtoehtoisia argumentointitapoja ei enää/vielä ole, muilla kuin ehkä joillain (määritelmällisesti hörhöillä) runoilijoilla!
– Mutta kuitenkin Juice Leskisen sanoin ”kaikki paitsi elämä on turhaa” … jos et ymmärrä ELÄMÄÄ käyttämäsi mallirakenteen puitteissa, sinun pitäisi ymmärtää edes se kuinka vähän oikeasti tärkeistä asioista ymmärrät.
Ja jos kuvittelet että minä olen jokin guru, että sinun pitäisi orjailla minun määrittelemiäni rajoitteita … en voi muuta kuin tylysti potkaista irti näistäkin reunaehdoista, en voi sinulle vastata kuin zen-mestareita mukaillen: ”mu”.
– Tai täytynee sittenkin vähän korjata … ei kai tarvitse olla tyly, ei tämän pitäisi olla salatiedettä. Ymmärryksen kasvaminen on iteratiivinen prosessi, välivaiheissa ajattelun apuvälineet ovat sallittuja. Wittgensteinilaisittain voisi ehkä sanoa, ettei tikkaita tietenkään kannata kaataa ennen kuin on päässyt seuraavalle tasolle, vajavaisetkin vihjeet ovat parempi kuin olla ihan eksyksissä!
Ilmoita asiaton viesti
”… Mutta voi sekin [intuitio] viedä myös metsään”
Tyypillisesti ihmiset eivät kadu heittäytymistään, jos siis ovat joskus rohkaistuneet tekemään jotakin … enemmän kadutaan sitä, jos ei ole uskallettu elää. Ja sama se on systeemin tasolla: nyt meitä pelotellaan
ettemme uskaltaisi tehdä niin kuin tuntuu oikealta. Olen aika varma, että jälkikäteen kadutaan katkerasti tätä käpertymistä ja luuserien kelkkaan hirttäytymistä.
Riskinsä on tietenkin kaikessa rohkaistumisessa … kaikkien hitlerien nousu perustuu myös kansan innostumiseen. Tosin jostakin Soinista ei hitleriä saa tehdyksi Siikalakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo katuminen on oikeastaan yliarvostettua puuhaa. Katumalla ei mitään saa tehdyksi tai tekemättömäksi. Jos on vahingoittanut toista, voi korkeintaan pyytää anteeksi ja pyrkiä korjaamaan aiheuttamansa vahingon. Omalta osaltaan kannattaa taas paremmin miettiä, mitä on saanut ja mitä vielä kannattaisi yrittää. Takuudet eivät poistu harmittelemalla, että ei niitä olisi kannattanut pyytää eikä ottaa.
Jossain mielessähän tuo katuminen on jopa tuon vangin ongelman ratkaisu. Petoksen voi yrittää loiventaa katumalla. Se on monella tapaa hyödyllinen työkalu tyhmempien huijaamiseksi. Sääntöjen mukaan pelaaminenhan hyödyttää niitä, jotka rikkovat sääntöjä. Jos rikkomuksesta jää kiinni, voi pelastaa itsensä vielä katumalla. Ja kuinkahan paljon katolisen kirkon piirissäkin on käytännössä käytetty hyväksi ihmisten katumuksia ja synnin tunnustuksia. Tieto (varsinkin salattu) on erinomainen ase.
No, on myönnettävä, että katumisella on kaksi eri merkitystä. Niputin niitä ehkä vähän turhaan yhteen. Mutta yhteistä on se, että menneeseen ei ole paluuta.
Ei Soinista todellakaan saa hitleriä.
Ilmoita asiaton viesti