Divine commedie

Suurin toivein rupesin katsomaan Oxfordin yliopistossa nauhoitettua Canterburyn arkkipiispan ja professori Richard Dawkinsin välistä väittelyä  ihmisestä ja ihmisen alkuperästä. Ja elämän synnystä. Huomasin kuitenkin lähinnä ärsyyntyväni: mokomat roolinäyttelijät. Loppuun asti lukitut kehykset taas yhdelle absurdille nykyajan tositeatterille. Samanlaisia näytöksiä järjestettiin jo 1800-luvulla, mutta silloin siinä oli kiinnostavuutta, kun vasta haettiin tasapainoa.

Pompöösia. Yleisö siinä hartaana kuuntelee, ylevän moniarvoisuuden hengessä kukin saa valita siitä profeettansa. Muotin saa itselleen valita, mutta siinäpä se vapaus: kunhan ette itse ajattele ettette ajattelisi väärin. – Dawkinskin on kuin varsinainen jumalhahmo ollakseen tunnustava ateisti, pitäisikö sitten häneen uskoa. Hän vakuuttaa, että asia on kristallinkirkas. Hän on Tie, Totuus, ja Elämän synty. Mutta eikö hän todella itse näe että hänen juttunsa eivät ole juurikaan uskottavampia kuin Raamatun kertomukset. Fundamentalismista ei koskaan tule mitään hyvää.

Kuten Miller-Urey -tyyppisissä kokeissa loppujen lopuksi jouduttiin aikanaan toteamaan, yksinkertaisten aminohappojen jälkeen alkuliemen yhdisteistä tulee auttamatta liian hauraita; energian lisääminen vain hajoittaa ne nopeammin. Ilman ohjausta siitä sopasta ei koskaan synny elämää. Ihmeitä tarvittaisiin, useita. Loputtomasti.

Tällaisesta uskosta – jota eivät uskonharjoittajat edes tajua uskoksi – tulee mieleen jotkut talousviisaat. Kaikkien on yritettävä ymmärtää vihastunutta markkinajumalaa. Kellään ei ole aavistustakaan siitä mitä oikeasti on tapahtumassa. – Niin, tällaiset papistot meitä holhoavat eri suunnista.

 

Itsestään huomaa että on kai tulossa vanhaksi ja kärttyisäksi, kun yhä useammat asiat alkavat ärsyttää. Kaikissa asioissa tarvittaisiin jonkinlaista perussuomalaisuutta potkimaan pyhimyksiä p*rseelle. Dogmaattiset totuudet pitäisi kyseenalaistaa, kaikkialla.

 

Ihmettely kiteytyy siihen, miksi viisaatkin tarkastelevat vain pintahahmoja, kuin pyhiä ikoneja ikään. Miksi uskonihmiset eivät kysy oikeita kysymyksiä, jotka liittyvät alla olevaan dynamiikkaan ja attraktoreihin? – Ehkä siksi, että silloin oltaisiin lähempänä oikeita selityksiä, eikä mystiikkaa ja papistoa enää tarvittaisikaan …?

Kompleksisia järjestelmiä ei voi katsoa ylhäältä päin, lopputuloksista, vaan niitä pitää katsoa alhaalta, synnyistä aloittaen. Elämänkin voi ymmärtää vain jos ymmärtää elämän tarkoituksen: mihin luonto monimutkaisia järjestelmiä tarvitsee? – Luonnossa vallitseva yleispätevä tavoite on yhä tehokkaampi resurssien hyödyntäminen, tietoisesti tai tiedostamatta, koska resurssien käyttö saa aikaan tehokkaamman ”näkymisen” ja maailmaan vaikuttamisen, ja eloonjäämisen. Tämä periaate kytkee elollisen ja sen alla olevan ei-vielä-elollisen saumattomasti yhteen.

Neokybernetiikka on yksi mahdollinen teoriakehys, jossa tällaisia asioita voidaan viedä eteenpäin. Neokybernetiikassa todetaan, että resurssien pumppaamiseen kehittyy (implisiittinen, lokaali ja ulkoa ohjaamaton) mallitus ja säätö; kaukaa katsottuna tämä antaa vaikutelman siitä kuin mukana olisi jokin ”älykäs suunnittelija”. Voidaan kuvitella, että säätösilmukkaa hallitsee jonkinlainen Maxwellin demoni, joka erottelee arvokkaan informaation ja arvottoman kohinan (tai energian ja lämpökohinan) toisistaan.

Adaptoituva säätäjä imee ”elämänvoimaa” ympäristöstään, kooten sen malliin, emergoituvaksi struktuuriksi, ajaen samalla ympäristönsä lähemmäs tasapainoa, homeostaasia, ”lämpökuolemaa”, entropian maksimia. Tehokkaammalla säätäjällä on siis puolellaan entropiaperiaatteen mukainen evolutiivinen etu. Tämän jälkeen, kun monadien (”elämän atomien”) perusrakenne säätösilmukkoina on ymmärretty, on mahdollista ymmärtää miksi rakenteista tulee yhä vain monimutkaisempia säätöjen edelleen kumuloituessa. Entropia toimii monimutkaistumisen puolella sen sijaan että se toimisi sitä vastaan (niin kuin yleensä ajatellaan). – Ei ole vaikeaa?

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu