Karman-hemeli

Eilen 1.3. presidenttimme nimitettiin jo toiselle kaudelleen. Huomasiko kukaan?

Herman van Rompuy aloittaa siis toisen kautensa ”Euroopan presidenttinä”. Kun tätä presidenttiasiaa aikanaan valmisteltiin, tavoitteena oli korkea profiili, erityisen näyttävä rooli Euroopan keulakuvana. – Niinpä, tuloksena oli banaali sekoilu. Kun EU:n presidentin paikkaa ruvettiin täyttämään, ainoa mahdollinen ehdokas oli lopulta vastentahtoinen van Rompuy. Tätähän tämä Eurooppa näyttää olevan – tavoitteet ovat mahtavia, mutta jonnekin tuntuu se elähdyttävä Ilolle-oodin elämänvoima matkalla katoavan.

 

Mikä on kameli? – Se on komiteatyönä suunniteltu hevonen. Ja Herman van Rompuy on komiteatyönä suunniteltu presidentti. – Kansanvaalissa häntä ei koskaan olisi valittu. Missä se valta sitten on?

Yritetään katsoa hieman näiden EU:n komiteoiden sisään (vaikeaa se on). Se pimeyden ydinhän on läpinäkymätöntä hallinnointia – ja sinnikästä lobbausta: nämä lobbarithan ovat niitä kaivattuja asiantuntijoita, joihin luotetaan, koska heidän uskotaan ymmärtävän monimutkaisia asioita. Mutta mahtavatkohan nuo ajatella enemmän yhteistä hyvää kuin sidosryhmiensä etua? Valtaa lopulta käyttää se, joka hallitsee kabinettipolitikoinnin parhaiten. – Eli kuka?

 

Osviittaa taustakuvioista antaa juuri tämä EU-presidentin valintaprosessi: reunaehtoja kertyi niin paljon, että sopivien ja pätevien joukko oli lopulta tyhjä. Ehdoton vaatimus oli esimerkiksi se, että presidentin pitää osata ranskaa (suomalaiset putosivat heti?).

Ranska ja ranskalainen hallintokulttuuri onkin ehkä EU:n ymmärtämisen avain; Ranska on EU:n synnystä lähtien päässyt sanelemaan asiat. Ranskalaiset katsovat olevansa sivistyksen soihdunkantajia, he menevät hulluuteen asti kielensä puolesta, ja he katsovat, että muidenkin pitää osallistua tähän ylevään missioon. EU:n pääkaupunki piti aikanaan saada ranskankieliseen kaupunkiin – ja lisäksi osa istunnoista on pidettävä Ranskan Strasbourgissa. Saksa on nöyryytetty, ja perinteisesti ranskan arvovaltaa (ja maataloutta) on pönkitetty Saksan rahalla. Hurjinta on että meidätkin on pistetty sotimaan Ranskan jälkijättöisiä siirtomaasotia jossakin Tshadissa.

Ranska on sisään päin kääntynyt, omaan menneiden aikojen erinomaisuuden ihailuunsa. Tämä ranskalaisuuden kuolinkouristus on ikään kuin kasvanut kiinni koko EU:n ytimeen. Eurooppalaisen projektin hengessä rakennettu järjestelmä tuntuu olevan fraktaalinen ”euroosikimppu”. Hirttäytyminen omiin totuuksiin ja todellisuuden kohtaamisen pelko pakottaa tarrautumaan menneisyyden saavutuksiin, ja toivomaan ettei vain mitään hallitsematonta tapahtuisi. Ja salailu on silloin tietenkin olennainen toiminnan tyyli. – Mutta elämä vaatisi vapautta ja avoimuutta.

EU on suuruusharhojen ja euforian epäsikiö, jossa kukaan ei kykene hillitsemään määrätietoisia narsisteja – ja nämä uskovat nyt että ”liittovaltiona meitä kuunnellaan!” – Luulevat, että Eurooppa on yhä maailmalle jonkinlainen esikuva (kuinkahan tämä rypistäminen ulkomailla mahdetaankaan tulkita).

 

Suomi alkaa olla kuin EU pienoiskoossa, systeeminen neuroosikimppu. Niin, Suomessahan meillä on kabineteissa mallia antamassa se RKP sivistyksen ja kielen tinkimättömänä esitaistelijana …

Nyt tämän sisäänpäin käpristyneen Suomen omana suuruudenhulluna missiona on päästä YK:n turvallisuusneuvostoon pätemään – niin ja sanomaan mitä? Tarvitaanko meitä maailman omaksitunnoksi, julistamaan sisältä tyhjää relativismia … nyt kun Halosta ei enää tarvitse kumartaa, uskallan ihmetellä että jonkinlainen arvoneutraali idealismi on mielestäni sisäisesti ristiriitainen ajatus.

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. Niin on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu