Ei teuraalle

Kaksi viikkoa aikaa.

Ristiriitainen viestintä on pahinta luottamuksen kentän nakertamista, ja ääretön optimismi synnyttää suomalaisessa sielussa lähinnä epäluuloa. Järjetön määrä ”tiedotusta” ja ”informaatiota”. — Kyllä tästä selvitään. THL sanoo tehohoitopaikkojen riittävän. Luotan siihen, että tarvikkeita saadaan. Todettujen tautitapauksien määrä on edelleen laskussa. Vieläkö näitä koomikoita pitää katsella? Ensin täytyy muodostaa strategia. Tilannekuva virkavastuulla ja operatiivinen ennakointikyky. Pari keilaa ja poliisia tiesululla. Keskustelu oli tavanomaiseen tapaan hyvähenkinen. Hallitus kokoustaa tuntikausia kaikki jatkuu ennallaan. Elämmehän oikeusvaltiossa. Sijaistoimintoja paniikissa. Meillä on paljon vähemmän kuolleita kuin Ruotsissa. Poliiseillekaan ei riitä suojavarusteita. Hallituksen menettelyssä on muotovirhe. Olemme varautuneet poikkeuksellisen hyvin. Linjanmuutos johtui vaikeudesta määritellä yhteiskunnalle kriittiset alat. Tekstiviestienkään lähettäminen ei onnistu. Valmiuslain valmistelu- ja toteuttamisasetukset. Helvetillinen touhotus liian myöhään. Otan hallituksen puolesta harkintaani … Ja joku koko ajan hymyilee imelästi. Hienosti menee.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on hyvin informoitu, vanha kokenut viisas setämies … ja tuntuu olevan paniikissa. Sanna Marin on etäinen kivikasvo, vaikea identifioida; nyt kun Niinistön herätteeseen tuli vaste, oppikirjan ulkopuolinen avokämmen, ”bitch slap”, näkyy toinen todellisuus: entä jos hän onkin pelkkä ”identiteettipoliitikko”, ennen kaikkea sukupolvensa ja sukupuolensa prioriteettien edustaja, lakikirjaviisas pienisieluinen loukkaantuja? — Kyösti Kallio tajusi vetäytyä ylipäällikkyydestä talvisodan alettua … Sanna Marin ei edes mokien jälkeen, viisaammalta vinkkejä saatuaankaan, halua, osaa delegoida … lopulta nyrkkitappelun tuloksena outo kompromissikomitea. — Anteeksi mutta on syytä ottaa käyttöön henkilökohtainen valmiussuunnitelma … pelastakaa itsenne, olemme omillamme. Yhteiskunta romahtaa siilipuolustukseen, byrokraattinen kellokoneisto kirskahtaa jumiin. Kohta laskeutuu sensuuri ja pimeys.

 

No, näillä mennään. Täällä systeemitason alapuolella, henkilökohtaisessa mitättömyydessä, voi käpertyä turvalliseen ihanaan itsesääliin. Katkera havainto: yhteiskunta ja päälle liimattu sivistys ei voi elämää pelastaa viimeisen hädän hetkellä. Kaikessa yltäkylläisyyden arjessa veltostunut vaisto herkistyy epävarmoina aikoina, tilaa löytyy jopa näkymättömälle, henkiselle: voihan mitätön viruskin mullistaa kaiken. Yhtäkkiä tärkeintä on toivo, näkymä mahdollisuudesta, valonkajo edessä … mielessä kaihertaa Italian hiljaisuus: laulu parvekkeilla on vaiennut, median hiljettyä, luukkujen sulkeuduttua, jäljellä on vain hyvinvointi-ihmisen perusolemus … ja keinoton kauhu ennen vajoamista epätoivoon ja kaaokseen. Mitään ei ole tehtävissä.

Kohta kuitenkin ajatukset selkiyttää heräävä elämän himo. Ei voi käpertyä … elämä pursuu. Kaikki merkitykset lähtevät alhaalta, ja systeemin synty perustuu yksittäisiin mieliin, ei saneluun ylhäältä. Jotta voi rakentaa mallia hallitsemattomalle todellisuudelle, voidakseen vielä joskus säätää sitä, voisi nyt aloittaa jonkinlaisella riskianalyysillä … mutta tässäkin on sählätty: ei oikein uskalla astua uloskaan kun ei ole aavistustakaan paljonko virusta on liikkeellä … pirukaan ei usko THL:n numeroita.

Vain itseensä voi luottaa: on heitettävä ankkuri pohjaan kaikkiallisessa virtauksessa, pysäytettävä ajopuu. Makustele kuolemaa, tunnustele pelkojasi — tällöin tekemiseen tulee elämän maku. On kytkeydyttävä, saatava tiristetyksi ”merkitysenergiaa” todellisuudesta. Tällöin kaaokseen tulee näkyviin suunta, ”vallan voimavirrat”: nähdään mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään. Camus’n ”Sivullinen” on ansainnut kohtalonsa, minä en anna periksi! — Amerikkalainen suoraviivainen pragmaatikko näyttää mallia, hän ei romahda jos kaikki eivät hymyile … mutta aseiden ja ammusten hankinta vastaa vain menneen maailman taistele tai pakene -haasteisiin. Epäluulo systeemejä kohtaan on syytä suunnata uudelleen, ahdistuksen välttämiseksi on syytä hankkia uudenlainen kuvitelma elämänhallinnasta.

Kun ei tiedä, täytyy riskeerata, uskaltaa … haastaa vakiintuneet rakenteet, kyseenalaistaa totuudet. Keijo Kaarisateen tapainen parodia on ehkä kuitenkin toimiva reitti välttää anarkia, energian kanavoiminen hahaan, ei vihaan. Meemit ovat yritys rakentaa jaettuja merkityksiä, responssia yksinäisyydessä … sijaistoimintoja kapinan sijaan: nauruhermojen kutkuttelu, tajunnanräjäyttävät innovaatiot. — Voin kuvitella uudenlaiset systeemiset sypersankarit, super-Superit, sankariperushoitajat, jotka ovat hankkineet itselleen vastustuskyky-supervoiman! Ja toisilla on omat vahvuutensa, hiirillä ja hamstereilla.

 

Pienessä maailmassani ”elämän suojelu” on itsekkään röyhkeää: subjektiivisessa mielessäni oman elämäni arvo on ääretön, se on kaikki mitä on. Villiä taistelua, erityisesti koska tiedän että kaikissa objektiivisissa priorisoinneissa minä jäisin viimeiseksi. Hengitykseni ei kestä enää heiketä … insinööri minussa aloittaa inventaarion: en myönnä vielä degeneroituneeni älykännykkäkääkän kädettömyyteen. — No, tärkeintä on kai estää virusten pääsy limakalvoille, erityisesti keuhkoihin; normaalit hengityssuojaimet ovat itsensä pettämistä, pienenpienet aerosoliytimet pääsevät läpi siitä mistä ilmakin. On toteuttava suljettu kierto: selkäreppuun parikymmenlitrainen kanisteri, siitä pari letkua suuhun; kielellä tukitaan toinen letku sisäänhengitettäessä, ja toinen uloshengitettäessä. Siihen päälle maski, ja silmille uimalasit … voilaa ja avot sitä turvallisuuden tunnetta!

Ei vakiosuojainten hengitysvastusta! Parikymmentä minuuttia voisi tällä varustuksella olla saastuneissa sisätiloissa … kaupan päälle saa halvat pöhnät, ei enää edes kaipaa kapakkaan. — Ulkotiloissa, kun lasketaan se hyi-hyi hiilidioksidipitoinen ilma pois, täytyy keuhkotkin tuulettaa, huutamalla ”terveisiä Gretalle”! — Sitten kotiin katsomaan kauhuleffaa, ja avustajat valkosipulitestiin, koskaanhan ei tiedä kuka on vampyyri … touhua ja pätemistä, ja tavataan Haarikassa kello viis sodan jälkeen.

 

… Kun ei osaa kirjoittaa hienostuneesti rivien väliin, on pakko saada kärjistää, väliin irvien. — Miksi huumori on helpottavaa, vapauttavaa? Teoretisoiden, abstraktimmin esitettynä: se mahdollistaa taas kytkeytymisen, tällä kertaa toiseen todellisuuteen, nimittäin kulttuuriseen kenttään … siis itselle kyseessä on varasuunnitelma, tieto pakoreitistä, ”subjektiivinen olemassaolovakuutus”: jos ei voi kytkeytyä alaspäin, sitten ylös. Tai oikeastaan kyse on sovittautumisesta sfäärien väliin, on löydettävä yksilön merkitys fyysis-konkreettisen ja mentaalis-holistisen välissä. Tavoite ei siis ole Homo Deuksen ”ikuinen elämä” biologisessa muodossa, vaan vitaalis-funktionaalisesti: ehkä humoristinen oivallus, tai tunteellinen purkaus, jää resonoimaan, etenemään yhä uudelleen mielestä mieleen? Naurun tyrskähdys, hykerryttävä värähtely, batesonilainen ero, voi muuttua osaksi kollektiivis-summautuvaa merkitysenergiaa, rikastuttaen kaikkien yhteistä todellisuutta. — Mutta tälle älä naura: voin elää ”yhteisön ikuisesti”, edes omassa mielessäni.

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. Niin on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu