Maskit riisutaan

Tiedä eläneesi, tässä ja nyt, kytkeydy todellisuuteesi — pysähdy, rohkene katsoa: näe pelkosi syöveri, saa sykettä kauhustasi. Emme saa unohtaa näitä tunteita … unohtaa eläneemme: juuri nyt kun turvallisuus ja mallit tärähtelevät ulkoisen uhan alla, vanhentuneet rakenteet romahtelevat, ja dynamiikat pääsevät näkyviin unohtumattomasti. — Mutta kuitenkin, vuosien vieriessä, uudemmat asiat kasautuvat, vanhat hämärtyvät, ja … sentään olen ne unhoittanut, kuin unhoittaa voi kukaan.

Kaikki viisaus edellyttää vanhan muistamista, ja kykyä heijastaa kokemukset tulevaisuuteen. — Mitä tuhlausta: aikanaan vanhat kuolevat pohdittuine ymmärryksineen, ja nuoret ovat aina yhtä idiootteja. Kaaoksessa reitin näkeminen … tämä olisi valtavan arvokasta (vain kaikkein hurjin huimapää voi torjua tarjotun avun!). — Eikö evoluutio, edes kulttuurievoluutio, ole kyennyt toteuttamaan ihmiselle ylpeyden ylittävää ylisukupolvista systeemistä muistia?

Tällaisia pohtiessa alkaa miettiä millaisia kirjoittamattoman muistin apuvälineitä voisi olla olemassa. — Minulla ainakin on vitriini täynnä muistoja kuluneesta elämästäni. Tällaiset mielenulkoiset konkreettiset muistoesineet voivat olla myös yhteisiä, intersubjektiivisia … haasteena mielen evoluutiossa onkin ollut abstrahointi: kuinka muuttaa perinteinen museo yhteiseksi kollektiiviseksi kokemukseksi? Josta ei edes pääse eroon, halutessaankaan … joka kulkee aina mukana, periytyvänä ”epimemeettisenä alitajuntana”.

Tällaisessa ”kulttuurisessa muistipalatsissa” muistot kytkeytyisivät muihin muistoihin, niiden ympärille rakentuisi tarinoita … keksittyjä, tunteita nostattavia, mielikuvituksellisiakin yhteisiä myyttejä. Jotta nämä säilyisivät elossa, niillä täytyy olla jokin evolutiivinen etu … niin, parhaimmat niistä aiheuttavat (ulkoa katsottuna) absurdia hekotusta, helpottavaa vapauttavaa yhteistä naurua. — Yhteiseen palatsiin, valtaistuimelle kunniapaikalle, taitaa näinä aikoina päästä kasvomaski.

 

Mikä parhaiten laukaisee tunteet, päästää merkitysenergian liikkeelle, uurtamaan ajattelun uomia? Introspektio toimii: todellakin, subjektiivisin on yleispätevintä. — Mikä onkaan tuo tirisevä pelko, minkälaisiin painajaisiin herään? Se on tänään lääkäri maskissaan, priorisointia suorittamassa. Elämän ja kuoleman tuomioita ei nimittäin enää jaakaan oikeuden jumalatar peitettyine silmineen, vaan nimetön lääkäri peitettyine kasvoineen, kätketyn yksilöllisyytensä taakse vetäytyvä systeemisen vallan edustaja.

Yhteiskunta näyttää antaneen näille agenteille ”luvan tappaa”, siististi ja huomaamattomasti. Vai kuinka pitäisi tulkita nämä kirjaamattomat kymmenet hoitolaitoskuolemat … ilman että sairaalapaikat ovat täynnä, kun tehohoitopaikkojakin on vielä vapaana? Onko tämä tulkittava ilmenemäksi ”asiantuntijoiden hoitoonsa ottamasta sote-ratkaisusta”, kun demokratia ei päätöksiin kykene? Säästöä, säästöä … sisäpiiritietona: vanhuslaitosten tavoite on kuulemma kolmen kuukauden kiertoaika.

Keskustelupalstalla viritellään kollektiivista naamaria: kysyessäni tuota yllä olevaa hoitolaitoksiin liittyvää peittelyä, joku totesi, että ehkä he halusivat kuolla. — Ehkä? Muistiko joku kysyä? — Selvää kuitenkin on, että kaikkeansa ei tehdä; ihmisarvo ei olekaan ehdoton. Ja vielä puoli vuotta sitten koko parlamentaarinen koneisto mietti paria orpolasta. Valehdeltiin … luottamuksen kenttien olisi vaikka annettu romahtaa … koko yhteiskunnan systeeminen elinkyky haluttiin riskeerata yksilöiden vuoksi.

On aika toimia ettei taas havahdu liian myöhään — miksi et ota vanhuksiasi pois sieltä? Se luottamuksen kenttäkin rakentuu alhaalta, omista päätöksistä. Omassa mielessä, pienen ihmisen näkökulmasta. — Siirrynkin ”aggressiiviseen kytkeytymiseen” … omista angsteistani, jo aloitetun puolustuksen laajentamisesta hyökkäykseen, itsessänikin olevan puolustusrinnakkeen murtamiseen: luulen, että se ”mitä ne meistä ajattelee” onkin kaiken vääristävää naamiokahleen kaipuuta.

 

Yritys purkaa näkymättömiä naamioita johtaa tuntosarvien herkistymiseen … jopa vainoharhaisuuteen saakka: miksi tuo käyttäytyy noin? Jopa tilanteeseen sopimaton hymy alkaa epäilyttää. — Mutta se hymyhän onkin vain toisenlainen peitto kasvoilla kätkemässä jotain peiteltävää, vähintäänkin pyöristämässä, pehmentämässä kulmia. Toisaalta … se hyödyntää häikäilemättömästi meidän sosiaalista heikkouttamme, haluamme luottaa … on tämä alitajunnan hyväksikäyttö sitten tahallista tai ei!

Kasvomaskeihin on kulminoitunut myös tämä hiuksianostattava sähläys, myöhästyminen yhteishankinnasta ja verkottuminen rikollisten kanssa. Alla sihisevän kissatappelun äänet vaimentaa hymysuodatin Pekonen: ”kaikki on ihan mainiosti”! Vaikka ne ”hybridistrategiat” taitavat olla vain kyvyttömyyttä tehdä valintoja. — Kaikenhan täytyy olla hyvin koska kauniit nuoret naiset hymyilevät … minulle! — Niin, ”hymyn voima on voittamaton”.

Tämä hymyn vääjäämätön yhdensuuntaistava metoo-voima: oppositiokin on tajunnut pehmentää kritiikkiään. Persujen murjotus uhkaa pilata illuusion, mutta uskomattomalla tavalla heitäkin nuijitaan hiljaisiksi esimerkiksi Uuden Suomen blogipalstalla … kansakin on velvoitettu hymynaamion taakse, onhan suomalaisten viimeinen ylpeys olla se onnellisin kansa. Pienellä rahalla hallinto voi hankkia sen Matrixin sinisen pillerin, jolloin todellisuuden tarjoilee ”luotettava totuudenvälitys”.

Ja vielä se valtava velka … balanssi tunnustetaan mahdottomaksi, katot ovat auenneet … jolloin onnellisuutta voidaan ostaa. Kaikki on pysähtynyt sardoniseen hymyyn, irvistykseen. Auktoriteettiuskoinen kansa kirskahtaa ylhäältä annettuihin määräyksiin, niin että THL:kin ihmettelee. Yhteisen hymyn panssari on niin vahva ettei edes nauru pysty kaikenpeittävää pintakiiltoa murtamaan. Elämme kieltämisen ja käpertymisen tilassa … onko toivoa?

 

Miten muualla? Ruotsissa kai ainakin menee yhtä huonosti, näillä hannuhanhillahan on päällä se ikiärsyttävä ”nauramisen naamio”? Eiväthän nämä näköjään voi hyväksyä edes ”kansankodin” ikiomaa ikivanhaa ratkaisua ”vanhusongelmaan” … josta todisteita on kivettynyt kulttuuriseen ”muistikuninkaanlinnaan”: ruotsalaisissa paikannimissä ”ättestupa” on kiusallisen usein esiintyvä nimi. — Siihen nähden on Ruotsissa nyt havaittavissa uskomaton kollektiivinen henkinen kasvu, uskallus katsoa ulospäin, eteenpäin: koronakuolleet hautaavat kuolleensa, muilla jatkuu elämä. — Pinnallisesti onnekkaita tai syvästi onnellisia … mokomat.

Pakonomainen hymynaamio on koko länsimaisen kulttuurin tragedia … se on kehittynyt saksalaisten tabula rasasta, ilmeettömästä ”en tiennyt mitään” -naamiosta eurooppalaisen kulttuurin nollahetkellä. Tuolloin jouduttiin esimerkiksi määrittelemään ne ”ihmisoikeudet” ja muut hyvyyden demonstraatiot … peittämään natsiajan märkivää haavaa. Systeemisten syntyjen merkitystä ja dynamiikkaa ei ymmärretty: uskonnollistaustaisista moraaleista lähtien ne kehittyivät yhä suuremmiksi, ja nyt on nähtävissä altruistista itsetuhoa vaativa systeeminen perisynti, joka vetää muutkin mukanaan syöveriin. — Voisiko asiat kääntyä parempaan suuntaan?

 

Freudilaisviritteinen ”systeeminen torjunta” näyttää olevan syvälle kulttuurin rakenteisiin piiloutuva piirre. — Venetsian karnevaalit on outo yhdistelmä traumojen aiheuttamia sijaistoimintoja, ruumiillisen ja henkisen yhdistymää, heijastusta paastosta ja kaikkiallisesta kärsimyksestä: ne karnevaalinaamiot pitkine nenäsuodattimineen olivat keskiaikaisten ruttotohtorien ainoa suoja tartuntaa vastaan. Myöhemmin taudin näkymätön uhka punoutui uskonnon käsittämättömyyteen, jumalalliseen rangaistukseen ja inhimilliseen mitättömyyden tunteeseen … hofstedterilaisena ”ikuisena kultaisena palmikkona”, pursuvana kansanjuhlana ylenpalttisine naamioineen. Aikoinaan historiassa maskit olivat kavahdettu muisto ahdistavasta menneestä, lakien voimalla ne oli jopa kielletty. Ja nyt se korona on, kuten aiemminkin, taas samanlainen näkymätön uhka, joka kai vaipuu yhteisön kulttuuriseen muistiin, torjutuksi kollektiiviseksi painajaiseksi, takuksi tarinoihin. — Kun Italia taas joskus nousee koronakaaoksestaan … millaisessahan muodossa nykyhetkinen taudin ja maskin yhteenkietoutunut trauma heijastuu joskus tulevaisuuden karnevaaleissa?

Niin, mutatis mutandis. Meemit voivat olla tietoisen tason tarinaa, tai vaivihkaisempaa kulttuuriperimää, ideoiden kykyä tarttua mieliin, ja pysyä siellä. Globalisaation vimman ja holtittomuuden aikakauden jälkeen tulee uuskäpristyminen: yhtäaikaisten virusten ja sairaalabakteerien aiheuttamien epidemioiden raivotessa, velloessa edestakaisin … taas rajat rajoittavat ja matkustaminen hidastuu. Siirtyminen suuntaansa kestää taas sen kaksi viikkoa, maan rajan ylittämisen pakottaessa karanteeniin, systeemisen itsesuojelun nimissä. Ja suomalainen kulttuuri on kuin virustorjunnan oppaista: ”doctor prepperit” tietävät, että turha puhuminen ja pukahtelu levittää aerosoleja, epäluulo vierasta kohtaan on terveyttä. Ahdistuminen ”uusvanhan normaalin” edessä ei auta, täytyy osata suhtautua avoimesti menneeseen, suunnaten tulevaisuuteen. Tuleva uusi keskiaika, huoahtamisen aika, voi olla mieltä regeneroiva, pakottaen kääntämään katse alas, uuden diversiteetin syntyihin. Alkusynnyt, pursuvat versovat merkitykset, toiminan ytimet, osoituksena maailmanhengen huumorista … muhevassa mullassaan uuden kulttuurin mielen madot (ruots. ”mask” on mato) …

Jos kyseessä tosiaan onkin uusi normaali … jospa naamioita ei enää riisutakaan?

On turha kuvitella kulttuurisiin kenttiin pakkautuneen energian voivan palautua matalammalle tasolle … kaikki summautuu, uudenlaisena monimuotoisuutena, pakotetun ”monikulttuurisen” monokulttuurin jälkeen. Ehkä ei enää vieroksuta esimerkiksi idän ihmisten nöyrää tapaa käyttää kasvomaskeja omien taudinaiheuttajien leviämisen estämiseksi … mutta käännetään pakko mahdollisuudeksi, länsimaiseen tyyliin ulospäinsuuntautuneisuudeksi, omien meemien levittämiseksi: psykoanalyyttisesti eheyttävänä, aktiivisena ”torjunnan torjuntana”, naamioiden persoonattomuuden sijaan voitaisiinkin aloittaa ääripersoonallisten, kirjavien kangasmaskien muoti! Hykerryttävää jatkuvaa karnevaalia, oikeaa emansipaatiota: voidaan unohtaa pakonomainen meikkaaminen näyttääkseen samalta. — Sama hyöky mahdollistaa uudenlaisen, raikkaan häpeämättömän synergian haltuunoton, kulttuurisen omimisen … niin, islamhan on länsimaiseen kulttuuriin tunkeutunut memeettis-systeeminen ”retrovirus”, ja on vastaiskun paikka: värikkäänkirjavat burkhat, kokovartalonaamiot, miehillekin! Moniainen heikko signaali, tarve, järki ja mieli, yhdensuuntaistuu: tulevaisuuden valvontayhteiskuntakin seurantakameroineen on nimittäin aseeton vilpittömän kysymyksen edessä … miksi naamioitumiskielto koskisi meitä muttei muita.

 

Niin, maskit saavat aikaan yllättävää pöhinää, ne näyttävät olleen ja ovat edelleen jonkinlaisia merkitysten ytimiä. Pidemmällä aikaskaalalla, kun kaikki on lopulta vajonnut kulttuuriseen alitajuntaan, muuttunut myyteiksi menneestä, ”maski” tulee ehkä olemaan se kulttuurinen O ja A, lopun ja alun spengleriläinen symboli.

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. Niin on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu