”What a Time to be Alive!”

Moraalin loppu.

Kuinka likinäköinen olikaan Francis Fukuyama … heti kommunismin kaaduttua hän totesi maailman olevan valmis, kirjassaan ”Historian loppu ja viimeinen ihminen” (1992). Hän piti tätä viimeistä ihmistä jonkinlaisena ihanteena … tajuamatta, että se oli Nietzschen luoma kauhukuva, jumalansa hylänneestä ihmisestä … jonka on pakko rakentaa oma moraalinsa. Tähän kykenee vain yli-ihminen. — Ja kuinka kaukonäköinen olikaan Nietzsche … hän näki vääjäämättömän ristiriidan: selväjärkisyydessään hänen oli kai pakko tulla hulluksi.

 

Totuuden loppu.

Kun ei ole kaikennäkevää tuomaria, alhaalta ohjautuva omantunnonetiikka muuttuu lakimiesten määräämäksi normimoraaliksi. Tällöin yhteiskunta jakautuu luottamuksen piireihin, yhteisen totuuden kupliin … suuressa maailmassa demokraattien ja republikaanien kaksintaisteluksi, ja voittajan triumfiksi … ”ja meidän nilkit painaa perässä”. Voittaja määrää sensuurin, pyrkien göbbelsiläiseen havaintotodellisuuden hallintaan, jolloin salaliitot pitävät paikkansa”deep state” on totta, syvällä pinnan alla … helvetin reptiilit.

 

Merkityksen loppu.

Päälle kaatuva ”digitalisaatio” on synkronoinut hyökkäyksensä koko skaalalla … ei pelkästään sosiaalisessa tunteiden mediassa, vaan myös terävimmän järjen tekoälyssä. On tapahtumassa jonkinlainen ”jatkettu kopernikaaninen kumous”: ihminen on kammettu pois, ei pelkästään objektiivisen maailman keskuksesta, vaan myös oman subjektiivisen maailmansa keskuksesta. Tieto ja äly on länsimaiden toteemi ja tabu, ylpeydenaihe ja kohtalo … tyhjä puhe, tyhjät käsitteet lumoavat, eikä tyhjää tietokoneen tuottamaa höpötystä (?) voi erottaa ihmisen tuottamasta.

 

Ajan loppu.

Alku, loppu … alun loppu, lopun alku … Churchillinkin hahmotus lineaarisesta ajasta on mennyttä aikaa: tämä on nyt kaiken ajan loppu. Olemme etuoikeutettu sukupovi, kaikkein etuoikeutetuin: jokainen yli kolmikymppinen on elänyt ”historian lopusta” tänne Historian Loppuun, spengleriläiseen iltaan … ”aika-akselin pohjoisnavalle”, josta suuntaa eteenpäin ei ole. Vajotaan kaaokseen jonka kohinasta ei hahmotu mitään järkevää … ja kun merkitysten kertyminen muistiin loppuu, virtaus katkeaa … hiki ja kyyneleet jäävät, ehkä verikin.

 

Kulttuurin loppu.

Olemme tavattoman onnekkaita, niitä Viimeisiä Ihmisiä … nauti, näkymät syöveriin ovat riipaisevan huimaavat, tulossa on kulttuurinen maailmanloppu. Mutta siis vain subjektiivinen loppu, vain omasta näkökulmastamme: kun länsimaiden ”kulttuurinen aika” on rakentunut oletukselle ikuisesta edistyksestä, konfutselaisuuden ja taolaisuuden dialektiikka virittää syklisen ajan, nousujen ja romahdusten jatkumon. Niin, meidän vajotessamme uniaikaan, kiinalaiset jatkavat, toivottaen meille ”mielenkiintoisia aikoja” … ihmetellen mennessään.

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu