Metsien kasvun seurantaa sata vuotta.

Suomi lienee valtakunnallisesti metsiensä seurannassa ehdoton ykkönen,vaikka onkin itsenäisenä valtiona kovin nuori. Kun toiminta alkoi sata vuotta sitten,niin toiminta on kaiken aikaa ollut jämptiä,ja todellisuuteen pyrkivää.

Valtteri Keltikankaan kertomus kirjassaan ”Seitsemän tuntia erämaata” kertoo oivallisesti,miten työ otettiin tosissaan. Invennoinnit seurasivat toisiaan,ja metsiemme kasvu lisääntyi erästä poikkeusta lukuunottamatta. Viimeiset 70 vuotta metsämme ovat kasvaneet kiihtyvällä vauhdilla verrattuina hakkuumääriin. Vaikka hakkuut ovat joskus olleet poikeuksellisenkin suuria(2007) kasvu kuitenkin on ollut suurempaa.

Ja suunta oli sama. Kasvu oli huomattavasti hakkuuta suurempaa. Niinpä yllätys olikin melkoinen,kun äkkiä metsistämme tulikin hiilinielu. Miten tämä on mahdollista? No ei se olekaan. Ennen metsiämme kohdeltiin ainoastaan metsinä. Nyt kun niiden kontolle lisättiin maanrakennus ja maatalous,niin kasvu ei enään riittänytkään. Hienosti puhuttiin ,että pohjoisen metsänkasvu ei enään olisi riittävän suurta.

Kun tänäkin vuona hakkuut jäävät selvästi alle kasvun,niin on kovin vaikeaa ymmärtää miksi metsistämme äkkiä tuli hiilentuottaja sadan vuoden jälkeen. Syykin lienee selvä.  Laskentaperusteita on muutettu. Metsän hiilensidontaan on otettu mukaan rakentamisen ja maatalouden vaikutukset.

Enäänkö  emme voi kertoa,että metsämme sitovat hakkuita enemmän. Joillekin tuo fakta  ei vain riittänyt. Nyt mennään niillä,mitä Ollikaiset, vihreiden ja muiden  lammaspaimenten mukaan meille kertovat.

Linkki kommenteissa.

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu