Paljon kärsinyt Abhasia kurottaa tulevaisuuteen

Vieraillessamme Sotšissa lokakuussa 2016 (14.-22.10.2016, katso blogi 24.12.2016), minulla oli pie­nen ryhmän kanssa mahdollisuus sieltä käsin käydä tutustumassa myös Venäjän naapurimaahan Abhasiaan. Oppaaksemme lähti isänsä puolelta abhasialainen Igor.  Hänellä on kokemusta näiden matkojen järjestämisessä. Abhasiaan pääsi Venäjän viisumilla. Matkaan lähdimme Igorin kyydissä 19.10.2016 varhain aamulla.

Historia ulottuu kauas menneisyyteen

Abhasian raja sijaitsee Mustanmeren lähellä muutamia kilometrejä Adlerin lentokentän ja olympiapuiston jälkeen. Rajamuodollisuudet sujuivat helposti ja ajettuamme 35 km saavuimme Mustanmeren rannikolla sijaitsevaan vanhaan Gagran kaupunkiin. Igor osin Abhasiassa asuneena kertoi sujuvasti tietoja alueen ja koko Abhasian menneisyydestä. Gagran kaupunki perustettiin kreikkalaisten siirtokunnaksi paljon ennen ajanlaskumme alkua. Kaupungin miehittivät myöhemmin roomalaiset, jolta ajalta (n. 300 eaa) on säilynyt Abaatan linnoitus. Kristinusko Gagraan saapui heti sen jälkeen, kun siitä tuli Rooman valtionuskonto. Alueella toimii edelleen 500-luvulla rakennettu kirkko. Rooman hajoa­misen jälkeen alue oli vuosisatojen ajan georgialaisten ruhtinaiden hallussa.  Sen jälkeen turkkilaisperäiset osmanit hallitsivat seutua 1500-luvulta saakka. Alue liitettiin Venäjään erään Venäjän ja Turkin käymän sodan päätteeksi vuonna 1829. 

Oldenburgin prinssin aika

Alueen liityttyä Venäjään, sitä alettiin kehittää osmanien jäljiltä. Kaupunkiin perustettiin sotilassairaala, joka muodostui uuden asutuksen keskukseksi. Gagran alueen ympäristö oli suota ja se kuivattiin Sotšin tapaan. Kaupunki vaurioitui jälleen Venäjän ja Turkin sodassa 1877–1878.  Heti sodan jälkeen Venäjän hallitus lähetti alueelle tsaarin perheeseen kuuluneen Pietari-nimisen Oldenburgin prinssin, joka oivalsi alueen poikkeukselliset mahdollisuudet. Prinssi rakensi alueelle lomakeskuksen, huviloita sekä itselleen palatsin ja puiston keräten sinne runsaasti trooppisia puita ja kasveja eri puolilta maailmaa.

Mustanmeren Riviera

Tutustuimme pikaisesti roomalaisten linnoitukseen, 500-luvulla rakennettuun kirkkoon, Gagran kaariporttiin ja palmujen reunustamiin vanhoihin rantabulevardeihin. Abhasian alue kuuluu Mustanmeren rannikon subtrooppiseen vyöhykkeeseen. Vuoristo alkaa heti meren rannasta, joten subtrooppinen alue jatkuu paikoin rantaviivasta vain kilometrin verran. Vuoden keskilämpötila Suhumissa on noin 4 °C korkeam­pi kuin Sotšissa. Gagrasta ajoimme edelleen rannikkoa pitkin etelään. Tie irtaantui rannikosta hieman sisämaahan ja etelässä näimme Pitsundan alueen. Neuvostoaikaan Pitsundan niemellä sijaitsi yksi Mustanmeren merkittävimmistä rantalomakohteista. Sitä sanottiinkin Mustanmeren Rivieraksi. Abha­sian sodan vuoksi alue on nyt taantunut. Kehitystä jarruttaa se, että Venäjän ja Ossetian ohella Abha­sian ovat tunnustaneet vain muutamat muut valtiot kuten Nicaragua, Venezuela, Nauru ja Vanuatu. 

Tasa-arvoisena jäsenenä Neuvostoliitossa

Venäjän ensimmäisen porvarillis-demokraattisen vallankumouksen aikaan 1905 Gagrassa toimi jonkin aikaa vallankumoushallitus, joka kuitenkin kukistettiin. Neuvostovalta Gagraan pystytettiin heti 1919. Tämän jälkeen kaupunkiin ruvettiin perustamaan lomakeskuksia työläisille. Toisen maailmansodan aikana fasistit eivät päässeet Gagraan eivätkä Sotšiinkaan. Sodan aikana Gagrassa kuntoutettiin haavoittuneita. Neuvostoliiton aikana Abhasia oli Abhasian Sosialistinen Neuvostotasavalta vuodesta 1922 ja Abhasian Autonominen Sosialistinen Neuvostotasavalta vuodesta 1932.

Abhasian sota

Neuvostoliiton hajotessa 1992 Geor­gia halusi erota Neuvostoliitosta ja IVY:stä mutta havitteli Abhasiaa itselleen. Abhasia puolestaan halusi itsenäisenä kansana yhteistyötä Venäjän kanssa. Georgian ja Abhasian välillä piti asiasta aloittaa neuvottelut 14.8.1992. Kuitenkin saman päivän aamuna Georgian armeija tunkeutui Abhasiaan valloittaen Gagran ja Suhumin. Onneksi Abhasia sai avukseen monikansallisia joukkoja Pohjois-Kaukaasiasta ja Venäjän vapaaehtoisia ja pystyi näin puolustautumaan. Kahden kuukauden ajan taisteltiin kunnes Gagra vapautettiin. Vuoden kuluttua vapautettiin Suhumi. Sodan seurauksena paljon taloja ja omaisuutta vaurioitui ja tuhoutui. Sodan päättyessä noin 230 000 georgialaista pakeni maasta, koska he olivat asettuneet sodan alussa hyökkääjän eli Geor­gian puolelle. Sodan jälkeen 10 vuoden ajan vallitsi hyvin jännittynyt tilanne, jopa niin, että asukkaat liikkuivat koko ajan aseistettuina. Jännitys johtui ennen kaikkea siitä, että georgialaiset edelleen pitivät hallussaan Kodorin solaa Abhasiassa.

Georgia hyökkäsi jälleen Abhasiaan elokuussa 2008. Tällä kertaa alkoi muutaman viikon kestävä Etelä-Ossetian sota. Nyt Venäjän asevoimien avulla Abhasian sotilaat kykenivät ajamaan Saakašvilin (Georgian silloinen presidentti) joukot lopullisesti. Tämän episodin seurauksena Venäjä tunnusti Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisiksi valtioiksi. Järjestys palautui, mutta edelleen ihmiset pitävät aseita kotonaan.

Jupsarskijin kanjoni

Pitsundan niemen ohitettuamme käännyimme vasemmalle Ritsajärvelle johtavalle tielle. Tie seuraa Jupšarskijin kanjonia ja siellä virtaavaa Bzib-jokea. Matkalla ohitimme kaukasialaista kulttuuriperintöä ja ruokaa esitteleviä levähdyspaikkoja. Mieleen jäi paikka, jossa savustettiin ja myytiin juustoa. Tämä tuote kehitettiin jo vanhalla ajalla, jolloin jääkaappeja ei ollut. Juustoa savustetaan viisi päivää.  Tämän jälkeen se säilyy neljä kuukautta vaikkapa vuohipaimenen mukana vuoristoniityillä. Ennen syöntiä sitä pitää huuhdella vedessä 20 minuuttia suolan ja savunhajun vähentämiseksi. Kanjoni on itsessään näkemisen arvoinen paikka. Paikoin sen ylle kohoavat jopa kilometrin korkeudelle pystysuorat vuorten seinämät, jolloin auringon valokin lähes ka­toaa. Toisaalla monin paikoin avautuvat avarat näkymät komeaan Kaukasus-vuoristoon.  

Ritsajärven kansallispuistossa

Tie, jota matkasimme Jupšarskijin kanjonissa, kuului nyt jo merkityksensä menettäneelle vanhaan Pohjois-Kaukasiaan johtavaan kauppatiehen.  Sen muistona näimme vuorten rinteillä vanhoja 900-luvulta peräisin olevia linnoituksia. Tie Ritsajärvelle kulki paikoin hyvin kapeita kanjonin reunoja pitkin ja muun muassa vuonna 1947 valmistuneen tunnelin läpi. Ritsajärvi kuuluu osana suurempaan kansallispuistoon sijaiten noin 950 m merenpinnan yläpuolella. Järvi syntyi 1760-luvulla, kun kanjonin reuna sortui ja jokeen muodostui pato. Ritsajärven pinta-ala on 149 ha. keskisyvyys 63 m ja suurin syvyys on 116 m. Ritsa on tänään Abhasian merkittävimpiä turistikohteita. Ritsan länsikärjessä sijaitsee suosittu turisti- ja vapaa-ajankeskus. Täältä löytyy aktiviteetteja, majoituspalveluja, matkamuistomyymälöitä, ruokaa sekä paikallista viiniä, hunajaa ja pontikkaa.  Joitakin näistä tuotteista siirtyi meidänkin laukkuihimme.

Stalinin datšalle

Jatkoimme matkaa Ritsajärven itäiseen kärkeen, jossa sijaitsee alueen ehkä merkittävin kohde eli Josef Stalinin kesänviettopaikka ”datša” vuodesta 1948.  Sen kuten Ritsalle johtavan tienkin rakensivat heti sodan jälkeen saksalaiset sotavangit. Datšalle johtavaa tietä reunustivat sammaloituneet kiviaidat ja puiden rivistöt. Ympäristön perusteella ei voinut päätellä, että lähestyttiin historiallisesti merkittävää kohdetta. Silmiemme eteen avautui vaatimattoman tuntuinen osin kolmikerroksinen vihreä, valkoisin pylväin koristeltu rakennus. Stalinin käytössä oli muutamia huoneita sekä iso kylpyhuone ja wc.  Osa huoneista ja kalustosta oli uusittu 1970-luvulla, mutta jäljellä on myös joitain alkuperäisiä kalusteita. Keittiö on tarpeeksi iso, jotta ruokaa voitiin valmistaa isommallekin ryhmälle. Sitä tarvetta osoitti kookas ruokasali.  Salia käytettiin ruokailun lisäksi myös ko- koustilana ja konserttisalina. Puulattiat olivat alkuperäiset. Datšalla on kolme kukin eri puulajeilla sisustettua makuuhuonetta. Varusteisiin kuului myös Romanovien tsaariperheeltä peräisin oleva flyygeli sekä radio 1950-luvulta. Arvovieraat nukkuivat neuvostojohta­jien tapaan tilavissa makuuhuoneissa, mutta   alimmassa kerroksessa oli huoneita  myös muille vierasryhmille. 

Neuvostojohtajien käytössä

Tätä Stalinin huvilaksi nimettyä rakennusta käyttivät myöhemmin neuvostojohtajista Nikita Hruštšov ja Leonid Brezhnev. Sen takia sitä peruskorjattiin 1970-luvulla. Hruštšov ei tunnetusti pitänyt Stalinista ja hän ei näin ollen viihtynyt niissä tiloissa, jotka olivat olleet Stalinin käytössä. Hruštšov halusi rakennuttaa datšan toiseen päähän uuden lisärakennuksen, jonne tuli oleskelutilojen lisäksi makuuhuone, biljardisali, elokuvasali sekä toiletti. Täällä Ritsajärven maisemissa Hruštšov otti vastaan muun muassa Fidel Castron. Brezhnev askarteli ja viihtyi yhtäläisesti rakennuksen kaikissa tiloissa kuten tekivät myös hänen vieraansa. Paikkaa esittelevä opas tiesi kertoa, että ainakin yhden kerran datšalla vieraili seurueensa kanssa myös Abhasian presidentti vuonna 1997. 

Kiirehdimme paluumatkalle ehtiäksemme ruokailla ja vierailla valoisana aikana vielä pääkaupungissa Suhumissa. Pysähdyimme jo tulomatkalla kanjonissa näkemämme sotilashaudan luona. Tämä kiinnitti huomiotamme, sillä eihän näillä seuduilla tietojemme mukaan käyty taisteluja. Igor­ selvitti, että fasistien edettyä 1942 Pohjois-Kaukasiaan, he organisoivat siellä Edelweissiksi nimetyn alppijääkäriryhmän, jonka avulla yrittivät Kaukasus-vuoret ylittäen pohjoisesta käsin Jupsarskijin kanjonin kautta päästä Mustalle Merelle. Toive ei toteutunut, kun Puna-armeija sen täällä lopullisesti pysäytti.

Päivällinen puksipuulehdossa

Paluumatkalla ruokailimme paikallisessa vuoristoravintolassa. Oli alkusalaatti, keitto, pääruoka ja tietysti pienet snapsit. Isännän kaunis kissa liittyi seuraamme. Ruoka oli erinomaista. Pääruuan – paikallisen saslikin – isäntä valmisti itse pöytämme vieressä ulkokeittiössä. Merkittävää oli, että ruokapaikkamme sijaitsi puksipuulehdossa. Puksipuu on aina vihanta puu tai pensas, jonka puuaines on tiivistä ja kovaa. Puu on erityisen hidaskasvuinen kasvaen paksuutta vain 1 mm vuodessa. Siitä valmistetaan muun muassa soittimia. Igor tiesi, että tällaiset puksilehdot ovat harvinaisia. Kaukasian alueellakin niitä on vain kymmenkunta. Surullinen tapaus on, kun yksi näistä lehdoista kuoli äskettäin Sotšissa. Vuoden 2014 olympialaisia varten Sotšiin tuotiin suuret määrät kasvavia palmuja ja palmunoksia Etelä-Euroopasta.  Kenenkään hälytyskello ei soinut, että palmujen mukana siirtyisi valtavat määrät niiden lehtiä syövien perhosten munista kuoriutuvia toukkia.  Pian toukat kuoriutuivat ja kohta niistä kehittyi miljoonia koin tapaisia perhosia. Kun sopivaa palmumetsää ei perhosten ruoak­si ja munintapaikoiksi lähettyvillä ollut, ne valitsivat isäntäpuikseen paikalliset puksipuut.  Evoluutio ei ollut kehittänyt Sotšin puksipuiden suojaksi sen lehtiainekseen tämän perhoslajin lisääntymistä estävää tai edes jarruttavaa kemikaalia.  Tästä syystä tämän tulokaslajin toukat pääsivät hävittämään yhden Sotšin komeimman puksipuulehdon parin viimeisimmän vuoden aikana.  Nyt paikalla taistellaan tämän perhoslajin tuhoamiseksi ja samalla odotetaan, mahtaako puksipuulehto elpyä, jos perhonen häviää. 

Elämän tärkeintä edellytystä – rauhaa – arvostetaan Abhasiassa

Tällä hetkellä asukkaat kokevat, että ainoa tie tästä eteenpäin on yhteistyö Venäjän kanssa. Tässä auttaa se, että suuri osa väestöstä on varmuuden vuoksi hankkinut Venäjän passin. Täällä myös lähes kaikki puhuvat venäjää. Tällä hetkellä Suhumiin on rakenteilla Venäjän suurlähetystö. Elinkeinoelämä on vasta nyt sodan jälkeen pääs   emässä vauhtiin. Muistan omasta lapsuudestani millainen Suomi oli 1950-luvulla. Siksi tuntui luonnolliselta, että täälläkin karja laidunsi vapaana luonnon niityillä. Tällä hetkellä Suhumin keskeisimmät tuotantolaitokset ovat leipä-, olut- ja viinitehdas ja tärkein vientituote on hedelmät.  Asukkaat eivät kuitenkaan valita. Heille tärkeintä juuri nyt on viriävä toivo paremmasta ja ennen kaikkea mahdollisuus elää rauhassa.

Rakennustoiminnan elpyminen jo näköpiirissä

Suhumissa tarkkaa väestölaskentaa ei ole tehty pitkään aikaan, mutta asukkaita siellä on noin 30 000. Neuvostoaikana täällä elettiin hyvin ja ihmisten elintaso oli jopa korkeampi kuin Moskovassa. Nyt kaikki on toisin. Georgian presidenttinä amerikkalaismielinen Saakašvili perusti joidenkin entisten neuvostotasavaltojen esimerkkiä noudattaen ”miehityksen museon”. Tälle hommalle paikalliset nauroivat todeten, että oli se hyvä miehitys, kun reuna-alueilla oli parempi elintaso kuin metropolissa. Suhumia lähestymme länsipuolitse Gumista-joen ylittävään siltaan. Tämä joki muodosti sodan aikana rintamalinjan. Sillan toiseen päähän kallioseinämään on kiinnitetty kaupungin puolustajien muistotauluja. Suhumin ohella nämä kaupunginosat kärsivät eniten Georgian aloittamien sotien tuhoista. Sodan jälkiä on korjattu jo merkittävästi. Vaikutti myös siltä, että laaja rakennustoiminta elpyy pian. 

Abhasia toipuu

Aikamme ei riittänyt tutustua tarkemmin kaupungin lukuisiin nähtävyyksiin. Igor kuitenkin esitteli meille Suhumin iltavalaistuksessa muun muassa apinatalon, filharmonian, draamateatterin, kasvitieteellisen puutarhan ja pioneeritalon.

Seurasimme pimentyvää il­taa Suhumin rantakaduilla poiketen paikallisessa satamassa ja kahvi­lassa. Aiemmin matkustajasatama oli ollut vilkas paikka. Tänään satamassa poikkeaa harvakseltaan vain paikallisia yhteysaluksia. Lähtiessämme ajamaan Sotšia kohti Igor kysyi, että ”nyt kun olette nähneet Abhasiaa, näyttikö tämä pahalta?” Saatoimme rehellisesti vastata, että ei näyttänyt. Päinvastoin ihmisten asunnot ja eri kohteet olivat hyvin hoidettuja niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Silminnäkijänä voin todistaa, että elämän perusedellytykset ovat Abhasiassa kunnossa. 

 

Toim:
Heikki Männikkö

 

Kuva 1

Abhasian historia ulottuu kauas menneisyyteen. Noin v. 500 eaa kreikkalaiset perustivat tälle paikalle siirtokunnan. Tämä kirkko Gagraan perustettiin roomalaisten hallintoaikaan 500-luvulla jaa, eli pian sen jälkeen, kun kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto

 

Kuva 2

Suhumiin johtavan tien varressa pysähdyimme paikallisella sodissa kaatuneiden vainajien muistomerkin luona.  Se avautuu kolmeen suuntaan. Niihin on merkitty Neuvostoliiton perustamiseen liittyneen sodan 1918–1919 historia, isänmaallisen sodan 1941–1945 historia, Abhasian sodan 1992-1993 historia sekä Etelä-Ossetian sodan 2008 historia.

 

Kuva 3

Kuvassa Gagran kaariportti, jonka kautta monet ihmiset laskeutuivat hiekkarannalle

 

Kuva 4

Näkymä Ritsajärven turisti- ja toimintakeskuksesta pohjoiseen, jossa järven takana siintävät yli kolmeen kilometriin kohoavat Kaukasuksen huiput. Etualalla näkyy Abhasian lippu. Sen tunnus – kämmen – tarkoittaa ”tervetuloa.” Ympäsillä seitsemän tähteä kuvaavat Abhasian seitsemää aluetta. Vihreä ja valkoinen kuvaavat kristinuskon ja islamin liittoa.

 

Kuva 6:

Neuvostosotilaiden muistomerkki Ritsa-järvelle johtavan tien varressa. Pohjois-Kaukasiasta käsin Jupsarskijin kanjonin kautta mustalle Merelle  yrittäneet SS-alppijääkäsit pysäytettiin tässä.

 

Kuva 5

Stalinin (neuvostojohdon) huvila nykyisessä asussaan. Täältä käsin valtionjohtajat saattoivat tarvittaessa hoitaa työtehtäviään. Edustalla liehuvat Transdniestrian, Etelä-Ossetian, Venäjän ja Abhasian liput.

 

Kuva 7:

Abhasiasta suuri osa on vuorten rinteillä kasvavaa metsää. Metsärajan yläpuolella vuoristossa on ”alppiniittyjä”, joilla voi laiduntaa karjaa. Oli se aika vuodesta, jolloin karja tuotiin alas vuoristoniityiltä suojaan tulevalta talvelta. Vuohia saattoivat ratsupaimenet ja paimenkoirat.

 

Kuva 8:

Tämä Suhumin rantakatu ja viereinen abhasialainen draamateatteri ja teatteriaukio säilyivät sodassa lähes ilman vaurioita.

 

Kuva 9:

Näkymä Suhumin hämärtyvässä illassa matkustajalaiturilta kaupungin rantakadulle

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu