Vastaus Saramolle: Mikä on faktojen ja propagandan ero?

Olemme kaikki samaa mieltä siitä, että avoin keskustelu on järkevän päätöksenteon pohja. Vasemmiston tulevaisuus on siinä, että pystymme asiallisesti argumentoimaan tällaisista kysymyksistä ja tekemään päätöksen hyvin perusteltujen näkemyksellisten argumenttien pohjalta. Päätös toimii seuraavan vaiheen toiminnan pohjana.

Osana tätä keskustelua Jussi Saramo toteaa, että ”olen nykyisessä roolissani lähinnä valmisteleva työntekijä, enkä päätöksentekijä, yritän aina keskittyä faktoihin omien mielipiteiden sijaan. Ikävää, jos se tuntuu teknokraattiselta.” Haluaisin kuitenkin kannustaa Saramoa ja myös muita puolueen työntekijöitä tulemaan kaapista. 

Avoin keskustelu edellyttää vapaata mielipiteenmuodostusta. On puolueen ja demokraattisen yhteiskunnan etu, että ihmiset ajattelevat omaehtoisesti eivätkä muodosta tahtoaan ja esitä asioita esimerkiksi kulloisenkin puolue- tai valtiojohdon (todellisten tai kuviteltujen) näkemysten mukaisesti. Edes numerot ja tilastot eivät tee yksipuolisesta asioiden esittämisestä objektiivista tai muuta tulkintoja ”faktoiksi”.

Esiteltävien asioiden valikointi ja kehystäminen on politiikkaa. Jos Kataisen hallituksen keskeinen vasemmistohenkinen saavutus on se, että perustuloa on parannettu, ja että verotus on muuttunut joiltakin osin hieman progressiivisemmaksi, niin on ymmärrettävää, että hallitusyhteistyön kannattajat haluavat keskittää huomion vain tähän seikkaan. Ei siis kannata liikoja korostaa, että hallitus on tehnyt muutoksia myös toiseen suuntaan, ja että kokonaisuus on ristiriitainen. Vasemmiston ei kannata myöskään tuoda esille vihreiden ja demareiden roolia vaatimattomissa parannuksissa (esimerkiksi 100 euron perusturvaparannus oli myös vihreiden ehto hallitukseen osallistumiselle ja demareiden rooli on ollut talouspolitiikassa keskeinen). 

Olisi kuitenkin rehellistä todeta, että ihmisten hyvinvointiin ja hyvinvoinnin jakautumiseen vaikuttavat olennaisesti myös terveydenhuollon ja muiden palveluiden sekä koulutuksen saatavuus ja laatu. Näissä suhteessa on suuria ongelmia ja ongelmat ovat olleet pahenemassa myös tämän hallituskauden aikana. Mitä enemmän palveluita ja muita julkisia asioita yksityistetään, hyödykkeistetään ja markkinaistetaan, sitä enemmän erot rahatuloissa vaikuttavat hyvinvointieroihin.

Lisäksi rahatulojen jakautuminen on vain osin verotuksesta kiinni. Myös taloustilanne ja talouspolitiikan kokonaisuus vaikuttavat ihmisten tuloihin. Alkuperäisen blogini pointteja on tässä suhteessa turha toistaa.

Vallitsevaa EU-politiikkaa Saramo puolustelee sillä, että nyt velkapaketteihin on saatu mukaan ”sijoittajavastuu”. Olen yrittänyt selvittää tuon termin tuloa suomalaiseen keskusteluun. Mitä ilmeisemmin termin innovoi Saksan liittokansleri Angela Merkel ja suomalaiseen keskusteluun sen toi Jutta Urpilainen. Joka tapauksessa ”sijoittajavastuu” tarkoittaa lähinnä sitä, että kun troika on koonnut julkisvaroin paketteja pankkien pelastamiseksi ja tukemiseksi – monet niistä saksalaisia – niin tavoitteena on, että myös pankit ja niiden omistajat kantavat jonkun osan vastuusta. Tosiasiaksi kuitenkin jää, että pankkeja tässä on tuettu.

Asiaa on selvittänyt esimerkiksi kansalaisjärjestö Attac. Maaliskuusta 2010 lähtien Euroopan unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat käyttäneet 206,9 miljardia 23 erässä maksettuihin, niin sanottuihin Kreikan pelastuspaketteihin. Julkisuudessa ollaan kuitenkin oltu valitettavan hiljaa siitä, mihin nämä rahat tarkalleen ottaen ovat menneet. Itävallan Attac on tehnyt asiasta selvityksen, joka osoittaa, että ainakin 77% tukipakettien rahoista on mennyt rahoitussektorille.

Saramo ei edes yritä kommentoida blogini olennaisinta pointtia: tukemalla Merkelin ja komission linjaa – ja aika ajoin vaatimalla jopa vielä jyrkempiä linjauksia ja ehtoja Suomen veronmaksajien edun nimissä – Kataisen hallitus on siis paitsi ajanut alasajoja, leikkauksia, palkanalennuksia ja yksityistämisiä ympäri Eurooppaa niin myös edesauttanut kokonaiskysynnän laskua Euroopassa ja maailmalla.

Saramon ja muiden ”tosiasioista” tulee helposti vain propagandavälineitä, jos ne toistuvasti esitetään yksipuolisesti ja epäkriittisesti. Sama pätee erilaisten gallupien käyttöön tukemaan jotain tulkintaa siitä, miten julkinen mielipide tukee tai ei tue jotakin toimintaa tai linjausta. Saramo esittää, että ”vasemmistoliiton äänestäjistä 63% pitää hallituksen EU-politiikkaa onnistuneena”. Tämä on paitsi valikoiva totuus niin myös yksi erikoisemmista gallup-tuloksista mitä olen aikoihin nähnyt.

TNS-gallupin kalvoissa ei esimerkiksi kerrota mihin kysymyksiin ihmiset ovat vastanneet. Politiikan tutkijalle on selvää, että kysymysten kehystäminen ja vastaukset ovat suorassa yhteydessä keskenään. Syyskuisen HS-gallupin mukaan selvästi alle puolet eli vain 40 prosenttia vasemmiston kannattajista antaisi Kataisen hallitukselle luottamuslauseen, mutta tämän TNS-gallupin mukaan 49% vasemmiston kannattajista sanoo arviokseen hallituksen toiminnasta ”erittäin hyvä” (2%) tai ”hyvä” (47%). Kohtuullisen merkittävä ero voi selittyä esimerkiksi sillä, että monet vasemmistolaiset ovat tyytyväisiä ministereiden Arhinmäki ja Kyllönen henkilökohtaiseen toimintaan, mutta eivät hallituksen kokonaispolitiikkaan.

Tulos, jonka mukaan kohdassa ”hallituksen onnistuminen eri tehtävissään: Suomen EU-politiikka” 63% vasemmiston kannattajista sanoo ”erittäin hyvin” (3%) tai ”hyvin” (60%), on epäsuhdassa muun asiaa koskevan tietomme kanssa. Suurin osa suomalaisista ja melkein kaikki vasemmiston aktiivit ja kannattajat (esimerkiksi oman jäsenkyselymme mukaan) haluavat muutosta EU-politiikkaan. Miten he voisivat samaan aikaan olla tyytyväisiä Kataisen hallituksen linjauksiin? En ymmärrä tätä lainkaan. Onko markkinahenkisen TNS-yhtiön gallup mennyt aivan harhaiseksi?

Mikä on faktojen ja propaganda ero? Saksan taannoisen propagandaministeri Joseph Göbbelsin väitetään sanoneen, että kun mitä tahansa väitettä toistaa tarpeeksi monta kertaa siitä tulee totuus. Tämä on mitä ilmeisimmin jälkeenpäin syntynyt urbaani legenda. Kuitenkin Göbbels tietoisesti käytti valikoivuutta ja toistoa saadakseen ihmiset hyväksymään yhden tulkinnan maailmasta. Wikipedia-määritelmän mukaan propaganda saattaa hyvinkin olla tosipohjaista, ”mutta on usein yksipuolista ja saattaa valaista asiaa ainoastaan propagandan tuottajalle hyödyllisistä puolista”.

Tämä voi olla vaarana, jos esimerkiksi puolueen työntekijä välttää liiaksi omaehtoista ajattelua ja alkaa suoltaa ”faktoja”, jotka palvelevat työnantajan etuja. Saramon terävää älyä ja asioiden laajaa tuntemusta kunnioittavana kollegana – ja puoluehallituksen jäsenenä – toivoisin, että hän voisi vapautua niistä todellisista tai kuvitteellisista odotuksista, mitä puoluejohto ehkä mahdollisesti on asettanut. ”Will the real Mr. Jussi Saramo please stand up?” Eli voisiko todellinen Saramo astua esiin!

Heikki Patomäki

PS. Jo kauan ennakoimastani suomalaisen peruskoulutuksen tason laskusta on nyt tullut ensimmäiset selkeät viitteet. HS otsikoi, että ”peruskoululaisten osaaminen romahti”. Jatketaan vain samalla tiellä eli pakkolopetetaan pienet koulut, ”lisätään koululaisten valinnanvapautta” ja keskitytään opetuksen sisällön sijasta IT-teknologioihin ja pedagogisiin kikkoihin, niin eiköhän pian Suomi ole samassa jamassa kuin Britannia.

HeikkiPatomki
Sitoutumaton Helsinki

Maailmanpolitiikan professori Helsingin yliopistossa ja kansalaisaktivisti. Viimeaikaisia kirjoja suomeksi: "Suomen talouspolitiikan tulevaisuus" (2015) "Eurokriisin anatomia" (uusi pokkaripainos 2013) ja "Tulevaisuuden politiikkaa" (2013), kaikki Into: Helsinki. Lisätietoja: www.patomaki.fi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu