Perussuomalaiset taloudesta ja Euroopasta: ei todellista vaihtoehtoa

Timo Soini on kova lotkauttelemaan kritiikkiä vähän joka
suuntaan. Usein kielikuvat ovat herkullisia ja aika ajoin kritiikkiin voi yhtyä,
ainakin sarkastisessa hengessä.

Helmikuun puolivälissä 2014 Soinin ”plokin” etusivulla
kyytiä saavat hallituksen EU-selonteko ja vasemmiston poissaolo
selontekokeskustelusta, väärien kansanäänestystulosten päivittely, kokoomuksen uikutus
EU-vaalien alla ja SDP:n aivottomuus.

Europolitiikassa lotkauttelua vasta on riittänyt. Esimerkiksi
Soini ja Rehn ovat heittäytyneet suorastaan sanasotaan. Soini vihjaa EU:n
olevan Neuvostoliitto ja ihmettelee miksi ”(kansojen)komissaari Olli Rehn”,
joka ”on johdonmukaisesti varonut puuttumasta Suomen päivänpolitiikkaan”, nyt
yhtäkkiä on niin hermostunut. Rehnin mielestä sen sijaan ”Soinin populismi
olisi merkinnyt katastrofia Euroopalle”.

Suomenmaa kirjoittaa 7.1.2014: ”Rehnin mielestä kevään EU-vaaleissa
mitataan kahden vaihtoehdon kannatusta: jatketaanko Suomen pitkän linjan
Eurooppa-politiikkaa vai annetaanko periksi populisteille”. Niin Helsingin
Sanomat kuin muukin valtavirtamedia on pitkälti ostanut tämän näkemyksen.  Sehän sopii myös perussuomalaisille – vaikka
he kaihtavatkin ”populismi”-sanaa.

Tarjoavatko perussuomalaiset todellisen vaihtoehdon Kataisen
hallituksen ja troikan talous- ja EU-politiikalle kaikkine yksityistämisineen
ja budjettileikkauksineen? Kuinka kaukana nämä linjat ovat toisistaan?

Perussuomalaiset eivät
vaadi Suomen eroa eurosta, EU:sta puhumattakaan
. Omassa rakennepaketissaan
he ovat lisäksi hyväksyneet käsitteet ”kestävyysvaje” ja ”kilpailukyky” talouspoliittisen
ajattelunsa lähtökohdaksi. Molemmat ovat EU-komission aktiivisesti propagoimia
käsitteitä, ja tarkoittavat mm. yksityistämista ja budjettileikkauksia.

Perussuomalaisilla ei
ole myöskään mitään poliittista ohjelmaa EU:n ja sen instituutioiden kehittämisestä
.
Kaikki pyrkimykset muuttaa unionia ovat perussuomalaisille askelia kohti
liittovaltiota eli ”no-go” vyöhykkeellä.

PS-puolue on siis lähtökohtaisesti hyväksynyt vallitsevan
EU- ja talouspolitiikan pääpiirteet. Jos eroja on, ne löytyvät pienemmistä
yksityiskohdista.

Ryhmäpuheenvuorossaan 12. helmikuuta 2014 perussuomalaiset moittivat
hallituksen EU-selontekoa
tylsäksi ja linjattomaksi. ”Selonteosta huokuu ajatus siitä, että unioni tai
komissio ei tee mitään väärin. Hallitus ei selonteossaan anna kritiikkiä edes
eurokriisin hoidosta.” Selonteosta ei löydy vastauksia moniin keskeisiin kysymyksiin.

Totta. On helppo yhtyä kollegani Tapio Raunion lausuntoon, jonka
mukaan ”Selonteko on yhdentekevä, latteudessaan masentava asiakirja, joka antaa
huonon – mutta samalla ehkä realistisen – kuvan hallituksen tahtotilasta ja
kyvykkyydestä”.

Kysymys kuuluukin: onko perussuomalaisilla tarjota talous-
tai Eurooppa-poliittista vaihtoehtoa edes yksityiskohtien tasolla? Kokonaisuuksien
ajattelun he ovat jättäneet suosiolla muille. En ole nähnyt perussuomalaisten
esittävän mitään näkemyksiä esimerkiksi kokonaiskysynnän muodostumisesta,
vaikka juuri siitä eurokriisissä on aivan olennaisesti kyse. Kilpailukykypolitiikka
on lähtökohtaisesti ristiriitaista.

Yksityiskohtien
tasolla löytyy vain suhteellisen vähäisiä ja usein keskenään ristiriitaisia
painotuseroja
verrattuna Kataisen hallituksen ja troikan linjauksiin.

Islannin ja Irlannin vertaus on toki hyvä: Irlannin osittaista toipumista
juhlitaan eurofiilien keskuudessa menestystarinana, vaikka islantilainen toisinajattelu
on tuonut paljon paremmat tulokset tavallisille ihmisille. Mutta edes tätä esimerkkiä
ei yleistetä.

Entä jos meillä olisi globaali – tai edes eurooppalainen – sitova
velkasovittelumekanismi, joka mahdollistaisi Islannin ratkaisut, mutta
helpommin ja paremmin, kaikille? Tällainen vallankumouksellinen ajatus ei näytä
edes vilahtavan perussuomalaisten mielissä.

Lisäksi melkein samaan hengenvetoon vastustetaan EU:n ns.
sosiaalista ulottuvuutta. PS-puolue ei halua olla rakentamassa EU-kansalaisten
välistä solidaarisuutta – ei esimerkiksi minimipalkkaa tai yhteisen työttömyysturvan
perustaa – ja on siten käytännössä osaltaan ajamassa jäsenmaita kilpailemaan palkkojen,
työehtojen ja työnantajamaksujen polkumyynnillä. Kuinka viisasta tämä on? Palveleeko
se muka tavallisen kansan asiaa Euroopan eliittejä vastaan?

Kun perussuomalaisilla ei ole mitään toimivaa tai muista
poikkeavaa reseptiä kestävän talouskasvun luomiseksi (sitä paitsi monien
perussuomalaisten mielestä ekologinen kestävyys on vain pelkkää ”viherpiipertämistä”),
tai tulevan kasvun hedelmien oikeudenmukaisesta ja demokraattisesta jakamisesta,
he kohdistavat syyttävän sormensa tietenkin maahanmuuttajiin ja ulkomaalaisiin.

Tältä osin perussuomalaiset ajavat jyrkän ristiriitaisia
tavoitteita. PS-puolue haluaa samaan aikaan (i) rajoittaa maahanmuuttoa ja (ii)
lisätä työvoiman tarjontaa Suomessa (oikeistolaisen tarjonnan taloustieteen
oppien mukaan).

Ja lisäksi puolue haluaa samaan aikaan (i) estää
eurooppalaisen työllisyys- ja sosiaalipolitiikan toteuttamisen ja (ii) vaikuttaa
positiivisesti siihen, ettei ihmisten tarvitse taloudellisten syiden vuoksi
lähteä kotiseuduiltaan etsimään työtä – tai kerjäämään rahaa suomalaisten kaupunkien
kaduilla.

Kuka voi tällaista ottaa vakavasti?

Heikki Patomäki

HeikkiPatomki
Sitoutumaton Helsinki

Maailmanpolitiikan professori Helsingin yliopistossa ja kansalaisaktivisti. Viimeaikaisia kirjoja suomeksi: "Suomen talouspolitiikan tulevaisuus" (2015) "Eurokriisin anatomia" (uusi pokkaripainos 2013) ja "Tulevaisuuden politiikkaa" (2013), kaikki Into: Helsinki. Lisätietoja: www.patomaki.fi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu