Hattupakko – sananen harhaan menneestä koulutuksesta

Ala-asteajoiltani Oulussa muistan matematiikanopettajamme Pekan; hän oli pelottava hahmo. Hänen tunneillaan vilkuilin alati kelloani toivoen ”pääseväni pahasta”. ”Mitä se Heikki sitä kelloa alati vahtaa?”, jyrähti Pekka kerrankin sen huomatessaan, ja minua totisestikin pelotti. Sitä pelon ilmapiiriä en kaipaa kouluihin, mutta sen sijaan seuratessani nykyisten ihmistaimien käyttäytymistä ja tietäen mihin he aikansa käyttävät – kaikenlaiseen digiroskaan ja ihmisyyttä häpäisevään viihteeseen -, näen radikaalin opetussuunnitelman muutoksen tähdelliseksi. Jos mielimme edes jossakin mittakaavassa jatkaa taivaltamme maapallolla, tulee käytöksemme muuttua, voisi osin sanoa palautua terveelle pohjalle. Olemme niin kriittisessä pisteessä, että yksikin harhateille kasvatettu sukupolvi meidän lisäksemme ja olemme tiemme päässä. Ja tämä sukupolvi istuu pulpettien takana juuri nyt.

Sen sijaan että kouluissa opetetaan ohjelmointia ja ohjataan nuoria, joilla ei ole minkäänlaista kykyä laajan kuvan hahmottamisen puuttumisen vuoksi kyseenalaistaa kaikenlaisen tyhjänpäiväisen yrittämisen (toisten ja koko elonkehän nitistämisen) ihmis- ja yksilökeskeiseen maailmaan, tulisi heitä opettaa ”tavoille”, toisten huomioimiseen, eettisesti ja moraalisesti kestävään ja koko luomakunnan kattavaan ajatteluun. Aniharva nuori ottaa kadulla seistessään, arvaat mitä tehden sen pienen kymmenen sentin askelen taaksepäin havaitessaan jonkun tulevan häntä kohti; näin tulee toimia vaikka tilaa ohittamiseen olisikin reilusti. Tällainen pieni liike kertoo ihmisen saamasta kasvatuksesta todella paljon, ja tällainen toimi on avain koko järjestelmämme järkiperäistämiseen: on aivan turha odottaa mitään suurta muutosta lajilta, jos toiminta tökkii jo tällaisessa ”pienessä” toiminnassa. Ehkä ymmärrät mitä ajan takaa. Muuten: en lainkaan pahastuisi jos uroksilla olisi hattupakko ja naaraillakin jokin vastaava vanhan ajan pukeutumiskoodi, joka ”pakottaisi” ihmisen käyttäytymään paremmin.

Tämän lisäksi olisi opetussuunnitelmaan sisällytettävä paljon kulttuurisektorin opetusta; tämän alan tietämys sekä lisää ihmisen ajattelun syvyyttä että sen näkemään miten ala-arvoista viihdettä sille tarjotaan ja näin horjuttaisi tätä nykyistä kertakäyttöviihteen ja tarpeettoman kulutuksen täydellistä ylivaltaa.

Niin ikään opettajille tulisi palauttaa menetetty asemansa – oppilaiden on tiedettävä rajansa, joissa heillä on lupa toimia. En tahdo luokan eteen karttakepillä uhkaavaa nutturapäistä kroonisesti takakireää kansankynttilää, mutta kohtuus siinä kehittymättömän lapsukaisen vapaudessa on oltava: on aivan selvää, että ennen kouluista valmistui paremmin käyttäytyviä, elämää kunnioittavia ihmisiä. Ja lapsella(kin) on kaikinpuolin parempi olla hänen tietäessään rajansa ja kokevansa olevan oikeasti turvallisissa, ”vahvoissa” käsissä. Kuka muuten olisi se aikuisten vastaava auktoriteetti – sitähän ei ole, ei poliittisen johdon tai kirkon suunnalta.

Ilmastonmuutoksen lisäksi tulisi kouluissa propagoida sitä pientä seikkaa, että jatkaessamme tällä menneiden sukupolvien tiellä on maailmassa pian oleva vain ihmisiä, sen alistamia tuotantoeläimiä ja toisia, alempiarvoisiksi katsomiamme eläimiä ravinnokseen ahmivia lemmikkejä. Jäljellä olevien, vielä ihmiseltä säästyneiden vapaiden lajien ja yllämainittujen suhde on niin karmaiseva, alleen musertavan masentava, etten sitä kykene tähän merkitsemään. Se on mitoissaan mennyt käsittelukykymme ohitse.

Kun ihminen alkaa näitä asioita selvittelemään vasta aikuisiällä, on siinä voimakas päälleliimaamisen maku – syvyys puuttuu; asiat saattavat huolestuttaa, mutta se oma maailmankuva kulutuksineen ja itsekkäine tavoitteineen ei enää muutu – tätä ”väärää” tukee osaltaan traditiot ja ryhmäpaine.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu