Lemmikkipelleilyn alasajo – ensimmäinen askel

Olipa tuo jo Aamulehdessä, mutta laitan tännekin, että saatte te ajattelemattomat tai puolitiehen ajatelleet suuttua:

Ihmisen päätöksenteossa useasti tunteet ajavat järkisyiden ylitse. Näin ei pitäisi olla. Niin harva ihminen nostaa esille lemmikkiemme aiheuttaman kulutuksen kaikkine päästöineen, eettisine ongelmineen; päättäviin elimiin päässeet eivät käytännössä koskaan: siinä missä tavanihminen menettää asiasta puhuessa ystävänsä, näin toimiminen poliittisissa piireissä kalahtaisi omaan nilkkaan viimeistään seuraavissa vaaleissa. Minäkin, pieni tuntematon, siis vaikutusvallaton ihminen olen useaan otteeseen yrittänyt asiaa esille nostaa. Lemmikkieläinten määrä jatkaa kasvuaan tarkoittaen, että mielitiettyjä ruokitaan alempiarvoisiksi katsomillamme eläimillä, saastuttavia tehtaita saastuttavine globaaleine logistiikkaketjuineen rakennetaan mitä erilaisimpien oheistuotteiden markkinoille saattamiseksi – häkeistä joulunuttuihin, kaikkea löytyy, palveluista puhumattakaan. Juur´ikään pyöräilin koirien kuntosalin ohitse. Nyt minä tässä yksityistämisboomin tuoksinassa pohdin tulisiko kaikkien lemmikkieläinten ”omistajien” edes oikeasti vastata niiden ylläpidosta hoitoineen, viihdepalveluineen; olisihan se askel oikeaan suuntaan. Esimerkiksi koiraparkin valmistaminen kaikkine pohjatöineen, aitoineen, ylläpitoineen maksaa todella paljon. Olen myös omin korvin kuullut, että toimeentulotukiasiakkaan kissan sairastuessa on tämän kallis hoito maksettu hänelle täysimääräisenä – käsittääkseni vieläpä vastoin lakia. En tiedä kuinka paljon valtiolle ja kaupungeille aiheutuu kustannuksia näiden joutuessa rahoittamaan meidän ihmisten täysin toissijaista, todella ongelmallista toimintaamme; eläinsairaaloita henkilökuntineen, valvontaa, toimitiloja; tukien muodossa ties mitä. Ensimmäinen askel lemmikkivapaaseen maailmaan – joka eittämättä ajallaan ihmisten alkaessa heräilemään on selviö – olisi se, että vastuu siirtyisi kokonaisuudessaan lemmikkien omistajille ja näin kaikki tuotteet ja palvelut järjestettäisiin yksityisten toimijoiden taholta ilman valtion tai kaupungin rahaa; koko alan alasajoa nopeutettaisiin samaan tapaan kuin haitallisten energialähteiden käytön tukemista yhteisistä kirstuista.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu