Nurinkurisista palkoista ja yliopistokoulutuksen kitkennästä

Sitten kun olemme kansallistaneet yksityisyritykset ja siinä ohessa alasajaneet tai ainakin kohtuullistaneet määrien ja mittakaavojen suhteen kaikki elämälle millään tavoin haitalliset ja tarpeettomat, henkistä kasvuamme hidastavat elinkeinot (fyysisesti ja pinnallistavan viihteen osalta), voimme alkaa pohtimaan alla esittämääni toiminnan tärkeyteen perustuvaa palkkausta ja palkitsemista – ennen kuin lopetamme rahan käytön vaihdon välineenä – sekin aika on edessämme:

Oletetaan, että me siirtymävaiheessa sallimme joissakin mittasuhteissa nykyiset toimenkuvat. Paljonko meidän tulisi maksaa lento- tai merikapteenille, jonka toiminta on turistien ja turhien tavaroiden kuljettamista maailman kolkasta toiseen – onko tällaisesta luontoa tarpeettomasti kuluttavasta työstä oikeutettua vaatia kymmenkertaista korvausta vaikkapa meille välttämättömän laitoksen siistijän, huoltajan tai hoitoalan ihmisen vastaavaan? Entä paperiteollisuuden työntekijät; miksi ylläpidämme kahta eri viestintäalustaa – paperista ja digitaalista, jotka vieläpä molemmat ovat täynnä turhaa höttöä, mainoksia, mitäänsanomattomia artikkeleita ja vallassa olevien sekä julkkisten ”totuuksia”?

Tietenkin on olemassa aidosti tärkeitä toimia, joiden tekijöille minäkin sallisin hieman runsaamman hyvityksen, mutta onko sen pakko olla taloudellista? Entä jos sallisimme kirurgille tai jonkin toisen alan tärkeälle tekijälle kohtuuttoman ison palkkion sijaan hieman lyhyemmän työuran; otetaan lopusta pois sen verran vuosia mitä hän on opiskeluunsa käyttänyt.

Usein ihmiset valittavat ja näin vetoavat korkean koulutuksensa uuvuttavuuden myötä oikeutukseen saada korkeaa palkkaa. Teitä muistuttaisin siitä, että useat tällaiset ammatit ovat kutsumusammatteja, joihin kyllä riittää tekijöitä pienemmälläkin maallisella houkuttimella. Lähtökohtaisesti asetelma ei nykyisellään ole edes kestävä: joitakin vuosia pidemmällä koulutuksella saadaan itselle kaikenlaista etua loppuelämäksi (palkkio, hienot työskentelypuitteet, verkoistoitumismahdollisuudet…), kun toisaalla pari vuotta ammattikoulua käyneet ovat täysimittaisesti työelämässä yhtä tärkeissä, usein tärkeämmissä töissä jo silloin kun toiset vielä opiskelevat.
Ja pitäkää myös mielessänne, että opiskelu on etuoikeus.
Meidän tulisi myös uudelleenarvioida ne alat, joihin korkeakouluissa ja yliopistoissa on mahdollista valmistua. Eikö sitä Raamattua ole jo tutkittu aivan riittämiin, pitäisikö kulttuurin pinnallisten ilmiöiden tutkiminen siirtää harrastusten piiriin, entä mikä on se taloudellinen hyöty, jonka maamme saa vuosisatojen takaisen poliittisen tai (voittajien) historian, Kiinan muinaisten tapahtumien tutkimisesta tai arkeologiasta suhteessa koulutuksen ja korkeiden palkkioiden määrään?
Jos edelleen sallisimme yksityisyrittämisen, siirtyisivät nämäkin tehtävät sille sektorille ja siinä näkisimme niiden todellisen kysynnän ja tarpeellisuuden mitat; saattaisi jäädä sinologin tutkielma kaupan hyllylle, samoin kuin egyptologin keräämä tietous sitä tarvittaessa ammennettaisiin kernaammin kyseisessä maassa elävältä kollegalta.

Sellaisille halutuille aloille, joille ei lopultakaan tarvita korkeaa koulutusta, voisimme asettaa aikarajat. Tällä tarkoitan, että esimerkiksi media-alalla sisällöntuottajien ja portinvartijoiden vaihtuvuutta tulisi nopeuttaa sen sijaan että kulloisestakin sukupolvesta yksi, usein ulkonäön ja sanavalmiuden perusteella valittu rypäs on loputtomiin esillä – näin kulttuurimme uudistuisi ja pysyisi mielenkiintoisena.

Ylipäätään ovat palkkamme aivan kohtuuttomia; tavallinen työläinen, jopa työtönkin saa tässä yhteiskunnassa hankittua itselleen neljäänkymmeneen ikävuoteen mennessä kaiken tarvitsemansa, välttämättömän perusirtaimiston – miten olisi palkkauksen lasku tässä vaiheessa? Näin siis yleisellä tasolla, poikkeuksia löytyy. Tyytymättömyys kumpuaa siitä, että vertaamme (ihan riittäviä) tulojamme kaikenmaailman tyhjänpäiväisten kertakäyttötähtien tai yksityisyrittäjien itsensä säätelemiin, naurettavan korkeisiin tienesteihin.

Mahdollisen tulevaisuuden kansalaiset tuskin tulevat sitomaan itseään talon tai jättiauton omistamisen kautta johonkin paikkaan tai työpaikkaan ja näin edelleen; he paremminkin tavoittelevat ulkoisesti pieniä puitteita ja sisäistä rauhaa – jos asiamme edes tulevaisuudessa menevät oikeampaan suuntaan.
Siis jäitä hattuun te jatkuvien korotusten vaatijat ja teidän asiaanne ajavat liitupukusedät ja -tädit. Miettikää näitä asioita ikään kuin olisitte järjestelmän ulkopuolisia tarkkailijoita – silloin voitte päästä järkeviin loppupäätelmiin. Mutta aikaa se ottaa…

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu