Punapalleroiden metsästäjät

”Ihana nainen!”, tuumailin eräästä toimittajasta hänen haastattelunsa nähdessäni. Siinäpä sitten googlailin tietoja hänestä…

Seuraavan kerran Facebookiin mennessäni (kyllä, olen ajoittain siellä musiikkihommieni pakottamana) olikin kyseinen toimittaja kaveriehdotuksissani. Millä todennäköisyydellä hän olisi ehdotuslistalla ollut ellen olisi googlailua suorittanut; minulla on FB:ssa kaksi kaveria, kaveriehdotukset vedän aina tyhjäksi…

Toisella kertaa juurikin musiikkihommien tähden siellä ollessani eräs henkilö mainitsi – kirjoittamalla – ryhmäkeskustelussa eräiden kuulokkeiden valmistajan sillä seurauksella, että juuri näiden kuulokkeiden mainoksen sain sitten heti FB:ssa nähdä.

Saattaa hyvinkin olla, että tällaisen kertakaikkisen kattavan nettikäyttöni vakoilun minä niissä pakkohyväksyttävissä käyttöönottosopimuksissa, joita kukaan ei lue, ja jotka ovat tarkoituksella monimutkaisin termein ja lausein kyllästettyjä, olen hyväksynyt.

Internet nykyisellään on järkyttävän ala-arvoinen, täydellisen surkeasti suunniteltu järjestelmä. Sen suunnittelussa ja edelleen”kehittelyssä” ei oteta lainkaan huomioon ihmisen kehitystasoa – tällä en tarkoita, että suunnittelusta puuttuisi psykologian ja ihmisluonteen heikkouksien laajamittainen hyväksikäyttö, päinvastoin: kaikki kuviteltavissa olevat keinot ovat moraalisesta näkökulmasta välittämättä käytössä, jotta vaikkapa somen pinnalliseen ja tyhjänpäiväiseen keskustelualustaan kerran sortunut ihminen jää siihen elämäkseen koukkuun.

Netissä seitsemänvuotias voi tuosta vaan mennä vaikkapa pornoa tai väkivaltaa muodossa tai toisessa sisältäville sivuille – hienot lähtökohdat yksilön korkean moraalin, älyllisen ja henkisen kehityksen, sanalla sanoen viisaan tai edes keskinkertaisen kelvollisen yksilön tason saavuttamiselle! Massojen on turha odottaa asiaan tarttuvan, mutta millä ihmeen verukkeella erinäiset lastensuojelujärjestöt ohittavat ongelman!

Joskus joku pohti mitä haittaa jostakin pienestä mainoksesta tai pelkästä logosta jossakin julkisessa paikassa koituu. Jos kyse olisikin vain yhdestä logosta, olisin vastannut ei mitään, mutta kun kyseessä on koko ihmisen elämän mittainen altistuminen, olipa hän missä tahansa (alkaen jo synnytyssairaalasta) tällaiselle, et sinä käytännössä voi niitä eniten mainostettuja tuotteita kaupoissa ohittaa; niistä tulee osa ”normia”. Elämänmittaista aivopesua. Joskus joku kirjassaan  taas tuumaili, että mainosten sijaan pitäisi meidän sallia vain ilmoitukset, ja tätä tarkennan: siis ilmoituksia uusista ja oikeasti tärkeistä tuotteista ja palveluista. Eli täysin toisin kuin nyt eläessämme yksityisyritysten ja vieläpä niistä suurimpien ja edelleen kasvavien ”roistojen” ehdoilla.

Meillä pitäisi olla yhteinen, eli valtion järjestämä asiainhoitoalusta; sellainen, joka ei edellytä minkäänlaista osallistumista yksityisyritysten vain ja ainoastaan taloudellisia etuja tavoittelevaan seittiin. Tietenkin ihannelähtökohta olisi, ettei yksityistä nettiä edes olisi, koska kun massoja tahdotaan seitittää, se toteutaan aina ihmisen apinakansiota hemmottelemalla ja aktivoimalla; eli esiin nostetaan kaikkia vanhimpien aivojemme osien alkukantaisia himoja ja perushaluja – tuleeko mieleen esimerkkejä; miten olisi lisääntymisvietti tai ryhmäänkuulumisen tarve. (Liika sosiaalisuus on poissa ajattelun syvyydestä; ihan kuin koko, sanon saatanallinen nykynetti someineen se vie ihan joka hetki ihmiseltä osan ajattelukapasiteetista. Silloinkin kun sieltä olet poissa, uloskirjautunut (joopa joo, vakoilun kannalta!), on se koko ajan jollain tasolla mielessäsi. Ihan sama muuten pätee omistamiseen – hanki kallis auto jos tahdot murehtia. Kuka sitä kolhii, eihän sitä varasteta, milloin on katsastus, entä huolto, vielä 103 erää maksamatta… Kerran kuulin lauseen ”Huvipurren omistajalla on sen suhteen kaksi onnenpäivää, päivä jolloin se hankitaan ja päivä kun siitä pääsee eroon”.

Täytyykö tätä edes nostaa esiin…no nostan: koko ihmiskunta on käytännössä menettänyt sisäisen rauhansa eritoten langattoman roskaviestintämme vuoksi. Kirjoita someen yksikin sana ja olet ja elät koko päivän sen tähden pienessä jännityksessä, odottavalla kannalla, että miten siihen reagoidaan – jos reagoidaan. Itselleni edes kuolinilmoitukset eivät ole niin tärkeitä, että kokisin tärkeäksi olla koko ajan tavoitettavissa, puhumattakaan somen tyhjänpäiväisestä, vain haitallisesta viestittelystä. Onko kukaan koskaan viisastunut ainoankaan ajatuksen vertaa somekeskustelujen myötä – ja montako tuhatta tuntia kukin on elämästään siellä haaskannut? Säälittävää.

Entä jatkuvaa käyttöä edellyttävä, kaikkialla läsnäoleva langaton viestinkulku terveyden suhteen? No sen jo yllä kai totesin, että kaikki tämä vetää ihmisen pinnalle; ydinongelma tässä on se että rikkaruoho voimallaan peittää alleen kauneimmat kukkaset – apinakansion toiminnot, joita meidän tulisi kaikin keinoin tukahduttaa, kukistavat helposti sielun korkeammat ja syvemmät tavoitteet; tästähän voisin mainita pienen esimerkin: katsopas millaisen maailman yhteiskuntajärjestelminemme olemme tässä huikeassa ”viisaudessa ja syvällisyydessä” luoneet! Niin, henkisen pinnallisuuden ja hermorauniotumisen (onko punapalleroita, montako, tuleeko lisää…) päälle kirsikaksi kakkuun tipautetaan säteilyn aiheuttamat ongelmat. ”Mutta kun ne energiat ovat niin heikkoja, niin ei niistä mitään haittaa ole”, puolustaudumme me kollektiivisesti voidaksemme saastassa rypemistä jatkaa. Mietipä kuinka heikkoja ovat kehomme sähköiset signaalit, ja sitä että me kaikki olemme tässä pommituksessa koko elämämme. Yleinen käytäntö näytäisi olevan, että koulujen katoille asennetaan tukiasemia. Haloo!

Sinulta, parikymppiseltä ja jopa kolmenkymmenen iän saavuttaneelta,  kaupunkilaiselta erityisesti kaikki tällainen kritiikki menee ohitse: et ole koskaan elänyt ajassa, jossa olisit saanut kokea todellista rauhaa; olet niin tämän ajan lapsi kaikkine someineen ja siihen tarvittavine koko ajan päivitystä vaativine laitteineen, että tämä nettiin painottunut oleminen, digitaalinen näennäiselämäntapa, jossa fyysinen puoli unohdetaan, kehon annetaan rappeutua on sinulle normi. Onneksemme sentään tätä nettimaailmaa ei riesaksemme ja tuhoksemme kehitelty jo aiemmin – kirjahyllystäni sentään löydän viisautta ja rauhaa, loistavia romaanejakin tasokasta viihdettä kaivatessani – sellaista sisältöä mitä aikamme ”suuret” tarinankertojakirjailijat ja ajattelijat eivät mitenkään kykene levottomina ja typerrettyinä tuottamaan. 

   Kolmikymppisenä aloitettavan loppuelämän mittaisen kauneusleikkauskierteen tapaan myös törkeästä poissaolemisesta puhelimen suosiollisella avustuksella on tullut normi; asioistammekin päätetään siinä somettelun ohessa, ja vauvan kanssa vietetään laatuaikaa puhelinhypnoosissa. Toisin kuin se kaikkea räkyttävä ulkoilemaan hetkeksi päässyt koiravanki, vauva aistii läsnäolon puutteen; edestäpäs, ihana äiti tämänkin laatuajan seuraukset löytänet…

   Mielenkiintoista nähdä mihin tämä kaikki alussa mainittu vakoilu johtaa.

Mitäpä jos suurimmat nettitoimijat jossain vaiheessa päättävät yhdistyä (jos eivät vielä ole hiljaisuudessa jo asiasta sopineet)? Saattaapa olla että vakuutus-, työpaikka- tai vaikkapa lainahakemuksesi ulkoisesta ”oikeutuksesta” huolimatta palautetaan bumerangina. 

   Muuten, se toimittaja josta selvittelin tietoja ei haastatellut jotakin tietäjää vaan ajanmukaisesti joku toimittaja haastatteli häntä, siis toimittaja haastatteli toimittajaa. Tästä nouseekin kysymys siitä keitä valtamedia päästää ääneen enemmän kuin (esitarkastetun) tekstiviestin mitan verran – puhumaan vaikkapa langattoman nettimaailman terveyshaitoista, koronarokotteen turvallisuudesta tai vaikkapa koko yhteiskuntamme järjettömyydestä laajemmin… 

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu