Lempinimi voikin olla haukkumanimi (Nimet kertovat 12)

Pertin päivänä joskus Aamulehden pilkkakirves Pitko paljasti ystävänsä suuren Pertti-teorian. Sen mukaan nimessä on pakko olla jotain vikaa, koska kukaan Pertti ei halua itseään siksi kutsuttavan. Todisteeksi hän mainitsi Pertti ”Pertsa” Reposen, Pertti ”Spede” Pasasen, Pertti ”Neumann” Niemisen ja Pertti ”Veltto” Virtasen. Mieleeni tulivat lisäksi Pertti ”Pepe” Paasio ja Pertti ”Pepsi” Paloheimo. Ja poikavuosilta muistan vielä Bertel ”Bebbe” Storskrubbin, joka yhä kamppailisi tasapäisesti vuoden 1945 tuloksillaan 400 metrin, 400 metrin aitojen ja 800 metrin nykymenijöittemme  kanssa.

   Urheilumaailmassa erityisesti tapaa Siiri ”Äitee” Rantasta, Petri ”Elmo” Keskitaloa, Markku ”M-15” Paavalniemeä, Lauri ”Tahko” Pihkalaa, Jyrki ”Sonja” Lummetta, Keijo ”Keke” Rosbergia, Harri ”Hartsa” Kirvesniemeä, Kalevi ”Häkä” Häkkistä. Ja viihdemaailma on  täynnä Viljo ”Vili” Vesteristä, Reijo ”Repe” Helismaata, Tapio ”Tapsa” Rautavaaraa, Kirill ”Kirka” Babitzinia, Vesa ”Vesku” Loiria, Dave ”Isokynä” Lindholmia, Juhani ”Juice” Leskistä, Jorma ”Jope” Ruonansuuta,  ”Reetua”, ”Remua”, ”Frediä”, ”Hectoria”, ”Kikeä”, ”Kikkaa”, ”Dannyä”, ”Isoa D:tä” ja ”Pikku G:tä”. Puhumattakaan tiskijukista,  joissa on tavanomaisten Penojen, Ramien, Ripojen, Topien ohella Affeja (Antero), Eemuja (Esko), Hareja (Harto), Inoja (Ismo), Jupeja (Juha), Jytejä (Jyrki), Timboja (Timo) ja Yareja (Jari). 

   Kuta kuinkin kaikista etunimistämme on lempinimiväännöksiä, poikien nimistä jonkin verran enemmän kuin tyttöjen. Niinpä Artosta on tehty Arska, Timosta Timppa, Valtosta Valtsu ja Yrjöstä Ykä, mutta myös Elinasta Ellu, Irmelistä Irkku, Pirjosta Pirre ja Pirkosta Pipsa. Moni tällainen on myöhemmin kelpuutettu ihka oikeaksi ristimänimeksi. Kansankielessä kutsumanimet ovat saattaneet muuttua myös iän ja sosiaalisen aseman mukana. Niinpä paikoin Etelä-Pohjanmaalla Jaakko on poikasena Jassu tai Jaakku, sitten Jaska, nuorena miehenä Kauppi (=Jaakauppi, Jaakoppi) ja vihdoin naimisissa olevana isäntänä Jaakkoo.

   Urkki, Manu ja Mara osoittavat, että käytäntö on ylettynyt jopa presidentti-instituution tasolle, heitä ennen vähän sinne päin oli jo Ukko-Pekka (Pehr Evind Svinhufvud). Niin no, Reissu-Lassestakin puhuttiin (Lauri Relander). Ja kun Tarjalla on Penansa, ensimmäisellä naispuhemiehellämme Riitalla oli ja on  Topinsa.

   Persoonakin vaikuttanee, karisma. Vai mitä on ajateltava isästä Bror Arne Napoleon ”Buntta” ja pojasta Björn Arne Christer ”Nalle” Wahlroosista? Tai Paavo ”Mooses” Lipposesta? Toinen isä-poika-pari ovat ”Limppu” ja ”Sämpylä” Lindblom. Hämmästyttävän sitkeästi tuntuu säilyneen kansanedustaja Kimmo Kiljusen nimittäminen ”eduskunnan vanhimmaksi lapsineroksi” (lienee alunperin Aarno ”Loka” Laitisen neronleimauksia).

   Lempi- ja haukkumanimien erottaminen on usein vaikeaa, joskus mahdotonta. Siinä missä toinen pitää nimestään, toinen ei voi sitä sietää. Käräjiäkin on käyty. Esimerkiksi Alatornion käräjillä 1679 neljännesmies Antti Pekanpoika valitti, että useat harkitsemattomat ihmiset ovat uskaltaneet ja juljenneet antaa hänelle vastenmielisen  ja epäkristillisen lisänimen ”Wasikanraato”. Ja jos vanhaa kansankäyttöä ajattelee, lisänimet eivät todellakaan ole olleet mitään hellittely-, hyväily- tai mairittelunimiä, vaan silkkaa panettelua, nimittelyä joka ei kaihtanut esimerkiksi nimitettävän luonteenominaisuuksiin, ruumiinvikoihin tai puhetapaan puuttumista. On ollut Tyhjätaskua, Rakinpenikkaa, Porsaanjalkaa, vaikka mitä. Nykyäänkin naismaiset miehet saattavat helposti saada liikanimen Neiti.

   Oma omituinen ilmiönsä on joidenkin nimien ”turmeltuminen” tarkoittamaan vaikkapa tyhmää, tolloa. Tuttuja sellaisia ovat vuorollaan olleet mm. Väinö, Tauno, Kauko ja Paavo, yleisin lienee Uuno. Uuno on saanut jopa yleisnimijohdannaisia: uunous, uunottaa, uunoilla. Samantapainen  klassikko on myös Yrjö ja sen tunnetut johdannaiset yrjöttää, yrjötä.