Kahden valtion -mallistako ratkaisu Lähi-itään?!

Kahden valtion -mallistako ratkaisu Lähi-itään?!

Presidentti Niinistö peräänkuulutti nykyisen sodan alkaessa ”kahden valtion” mallia ainoana tienä Israelin ja palestiinalaisarabien väliseen rauhaan. Sitähän ovat peräänkuuluttaneet sekä EU että USAn hallinto. Että Israelin valtion keskelle perustettaisiin uusi arabivaltio!

Tärkein näkökanta tässä palestiinalaisarabien  “oma valtio” asiassa jää lähes aina käsittelemättä. Heille ei ole alun alkaenkaan (1947) riittänyt “oma valtio rauhanomaisessa rinnakkaiselossa Israelin rinnalla”, minkä vuoksi sitä ei tähän päivään mennessä ole saatu perustetuksi.  Useat arabimaat, ja muun muassa Iranin hengelliset ja poliittiset johtajat sekä useimmat palestiinalaisarabi-johtajat ovat selkeästi ilmaisseet tavoittelevansa Israelin valtion tuhoa. Perimmäiset syyt paljastuvat mm. Egyptissä syntyneen PLO johtajan Yasser Arafatin ym. antamista lausunnoista tiedotusvälineissä:

29.3.1970 Washington Post:

“Meidän taistelumme päämäärä on Israelin loppu, siinä ei ole mitään kompromisseja.”

Associated Press 12.3.1979: “Haluan sanoa Carterille ja Beginille, että kun arabit laukaisevat tulivuorensa, tässä osassa maailmaa on vain arabeja… Kansamme jatkaa vallankumouksen soihdun polttamista verivirroilla, kunnes koko miehitetty kotimaa on vapautettu, koko kotimaa on vapautettu, ei vain osa siitä.”

11.2.1980 El Mundo ja The Times 5.8.1980 samanlaiset sanat:

“Meille rauha merkitsee Israelin tuhoamista. Me olemme valmiita lopulliseen sotaan, sotaan joka voi kestää sukupolvienkin ajan. Voitonmarssi jatkuu kunnes Palestiinan lippu liehuu Jerusalemissa, ja kaikkialla Palestiinassa, Jordan-joelta Välimerelle, Rosh Hanikralta Eilatiin.”

Johannesburg toukokuussa 1994, puoli vuotta Oslon sopimuksen ja Nobelin rauhanpalkinnon jälkeen:

“Minä en pidä tätä sopimusta sen enempää arvossa kuin profeetta (Muhammed) piti sopimustaan qurayshien heimon kanssa. Ollessaan tappiolla hän solmi rauhan, mutta vahvistuttuaan hän rikkoi sopimuksen ja tuhosi koko qurayshien heimon. Jihad tulee jatkumaan. Teidän tulee ymmärtää, että meidän pääasiallinen taistelumme koskee Jerusalemia. Teidän tulee jatkaa jihadia kunnes koko Jerusalem on vapautettu. Se ei ole heidän pääkaupunkinsa vaan meidän.”

AFP 1.1.1995

“Me tulemme jatkamaan Palestiinan kapinaa, kunnes viimeinen marttyyri luo Palestiinan valtion.”

Puheessa, jonka hän piti 6. elokuuta 1995 tyttärensä syntymän kunniaksi järjestetyssä juhlassa ja josta kirjoitettiin Haaretzissa 6. 9. 1995 ja Jerusalem Postissa 7. 9. 1995. Arafat sanoi:

“Israelilaiset erehtyvät jos luulevat ettei meillä ole vaihtoehtoja neuvotteluille. Kautta Allahin, minä vannon, he ovat väärässä. Palestiinan kansa on valmis uhraamaan viimeisen poikansa ja tyttärensä, kunnes Palestiinan lippu liehuu jokaisen Jerusalemin moskeijan, muurin ja kirkon yllä. Me olemme –kaikki tai ei mitään – kansaa. Se ei riittänyt silloin, eikä mikään neuvotteluratkaisu riitä nytkään. Me emme ole kuin juutalaiset, joille kelpaa pienempikin pala, me haluamme ainoastaan ja vain kaiken, ja juutalaiset pois Lähi-idästä.”

Palestiinalaishallinnon ministeri Hanan Ashrawi 20.11.2000 Lontoossa antamassaan haastattelussa Oslon sopimuksesta:

”Palestiinan kansa hyväksyi Oslon sopimuksen ensimmäisenä väliasemana, ei pysyvänä tilana. Palestiinan kansa tulee jatkamaan vallankumoustaisteluaan, kunnes tavoitteet ovat saavutetut. Tavoitteet asetettiin PLO:n perustamisen yhteydessä ja niiden päämäärä on Israelin tuhoaminen aseellisen taistelun kautta. Oslo on tämän päämäärän ensimmäinen väliasema.Tämä välivaihe, Oslon ”hudna” – aselepo – valmistaa taistelua suunnitelmamme seuraavaan vaiheeseen. Päämäärä on itsenäinen Palestiinan valtio, jonka pääkaupunki on Jerusalem. Kun se on saavutettu, etenemme jälleen kohti seuraavaa tavoitetta muiden keinojen avulla. Jokaisen palestiinalaisen tulee tiedostaa selkeästi, että itsenäinen Palestiinan valtio, pääkaupunkinaan Al Quds (Jerusalem), ei ole vielä meidän lopullinen päämäärämme. Se ei ole tien pää. Palestiinan valtion perustaminen on sekin vain väliasema kohti seuraavaa, joka on demokraattinen Palestiinan valtio nykyisen Israelin koko alueella.”

Tavoite ei ole muuttunut myöhemminkään 2000 -luvulla. Edellä esitetyt lausunnot kuulostavat ihan tämän päivän, jopa hiljattain esitettyjen palestiinalaisarabi-johtajien lausunnoilta, joiden uhkailut ovat entistä karumpia:

Hamasin johtaja Yanua Sinwar 5/2018:

”Me kaadamme Israelin vastaisen rajan, ja me revimme heidän sydämensä irti heidän ruumiistaan.” Siinä he valitettavasti jopa osittain onnistuivat 7.10.2023.

Hamasin peruskirjassahan on selkeästi tavoitteena Israelin tuhoaminen.
Hamas Covenant 1988:

”Israel on olemassa ja jatkaa olemassaoloaan, kunnes islam tuhoaa sen …” ”Palestiinan kysymykseen ei ole muuta ratkaisua kuin jihad. Aloitteet, ehdotukset ja kansainväliset konferenssit ovat kaikki ajanhukkaa ja turhia ponnisteluja.” (Artikla 13)

Eikä Hamasin uusittu asiakirja vuodelta 2017 muuta sen poliittista päämäärää eikä perusasiakirjaa vuodelta 1988 ole missään kumottu.

Fatahin ”maltillinen” ikipresidentti Mahmoud Abbas taas maksaa ”pay to sley” kuukausittaisia palkkioita juutalaisia murhanneille tai vammauttaneille terroristeille ja heidän perheilleen. Kun presidentti Trump yritti saada hänet luopumaan tuosta menettelystään, Abbas sanoi suoraan, että hän jatkaisi palkkioita vaikka viimeisillä ”pennosilla”.

Oman lukunsa tuhoamistavoitteeseen pyrkimyksessä muodostavat palestiinalaisalueiden UNRWA -koulujen oppikirjat, joissa ”sionistinen entity” (nimeltä mainitsematon Israel) on nimetty suureksi viholliseksi, jota vastaan on käytävä verenvuodatukseen asti.

”Rauhanomaisuuden” kaapuun puetun, lännessäkin kannatusta saaneen BDS- Israelin boikottiliikkeen takana on sama Israelin tuhoamisajatus. Libanonilais-amerikkalainen valtiotieteen professori As’ad Abu Khalil selitti 2012:

”BDS:n todellinen tavoite on tuhota Israelin valtio…. Tämä pitäisi lausua yksiselitteisenä päämäärä. Ei pitäisi olla mitään kiertelemistä tässä aiheessa. Oikeudenmukaisuus ja vapaus palestiinalaisille on yhteensovittamaton Israelin valtion olemassaolon kanssa.”

Maailman johtajat eivät vaan usko, vaikka heille miten suoraan ja miten monta kertaa sanotaan, että  maailman johtajien utopistinen haavekuva rauhassa elävästä islamistisesta valtiosta pienen Israelin keskellä on palestiinalaisarabi-johtajien lausuntojen taustaa vasten järjellisesti kestämätön ja sinällään  jo tuhoon tuomittu. Vähintään se edellyttäisi terrorismin kitkemisen alueelta, mikä annettua taustaa vasten ei näytä onnistuneen edes viimeisen 80 vuoden aikana. Eikä varsinkaan, kun sen kitkemisessä maailman johtajat ovat aina vaatineet jopa ”välitöntä tulitaukoa”.

https://en.m.wikiquote.org/wiki/Yasser_Arafat

https://thehill.com/opinion/international/364073-congress-is-finally-pulling-the-funding-from-palestinian-pay-to-slay/

https://yle.fi/a/74-20058280

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu