AstraZeneca ja ihmisten tiedostamishaasteet

Minulle hyvin rakas sukulaistyttö on uppoutunut salaliittoteorioiden maailmaan. Tänä aamuna häneltä tuli viesti: joku hänen tuttavan tuttavansa oli kuollut tähän harvinaiseen veritulppaan saatuaan Astra-Zenekan rokotteen.

Postissa ei ollut mitään kommenttia mukana, mutta aikaisemmista keskusteluistamme tiedän että sen viesti oli tämä: katso nyt! Rokotteet eivät ole turvallisia! Mitä minä sanoin! Tietoja peitellään, toisinajattelijoita sensuroidaan!

No, minä aloin päässäni sommitella vastausta: Tarkista montako miljoonaa ihmistä on jo rokotettu A-Z:llä, kirjoitin vihkoon. Montako pelastuu kaamealta korona-kuolemalta näiden rokotusten ansioista? Moniko pelastuu pitkältä koronalta, moniko pelastuu työttömyydeltä tai vararikolta?

Nythän tämä viimeisin käänne osoittaa myös, että kyllä rokotusten haittavaikutuksia tutkitaan, toisin kuin rakas sukulaiseni ja moni muu on esittänyt. Media kirjoittaa niistä, toisin kuin on väitetty. Tiedemaailma ja poliittiset päättäjät ottavat ne siis hyvin vakavasti. Mutta ei mikään lääke ole 100 % turvallinen, sellaista ei ole koskaan edes väitetty.

Niin: maailma ei ole turvallinen, eikä koskaan tule olemaan. Miten siis selvitä turvattomassa maailmassa?

Itsestäänselvyyksiä kertaamalla voi torjua itsepetosta

Ensin on koputettava päätä ja palattava todellisuuteen. Sitten on tartuttava siihen parhaaseen ohjeeseen mitä tämäntyyppisiä pelkoja vastaan voin antaa: ajattele kokonaisuutta. Muista pääasiat! Se auttaa mielenrauhan ja itsetunnon palauttamisessa.

Tätä miettiessä väkisinkin muistin Matti Puolakkaa, joka oli paitsi filosofi myös henkilökohtainen, läheinen ystäväni ja opettajani. [1] Matti sanoi minulle kerran kun olimme kävelyllä:

”Heli, jos minä olen kuollut ja ihmiset kysyvät että minkälainen ihminen se Matti oli, sano että hän oli kertaaja.”

Matilla oli nimittäin tapana joka ikinen aamu herättyään kerrata kaikkein tärkeimpiä tosiasioita. Hän ei yrittänyt sanoa tai keksiä jotain hienoa. Päinvastoin, hän kertasi itsestäänselvyyksiä. Se oli tapa hahmottaa kokonaiskuvaa tilanteesta. Mutta ennen kaikkea se oli tapa estää, tai ainakin rajoittaa taipumusta omien toiveiden ja pelkojen, pätemisen tarpeiden tai lähiympäristön paineiden vuoksi unohtaa asian kannalta olennaisia tosiseikkoja. Tuo peri-inhimillinen taipumus näkyy kaikkialla missä vain on maailmankatsomuksellista keskustelua, poliittisia ja tieteellisiä kiistoja tai sitten vain perheriitoja.

Matti halusi tietää miten asiat ovat, vaikka se olisi kuinka harmillista.

Ilma ja vesi, sanoi Aristoteles

Vaikeinta Matin neuvossa oli juuri tuo, että ne tosiasiat jotka ovat kaikkein eniten näkyvillä, jotka ovat itsestäänselviä – vuorenkorkuisia hän joskus sanoi – sellaiset tosiasiat on kaikkein helpointa ”unohtaa”. Ja kun ihminen sellaisia unohtaa, hän alkaa luomaan valheellista omakuvaa ja lopulta vääristää koko persoonaansa. Alitajunta ohjaa elämistä, sitä enemmän mitä tärkeämpiä asioita sinne tunkee.

Matti muisteli usein tätä Aristoteleen huomiota: ihminen tarvitsee eniten kahta asiaa, ilmaa ja vettä. Toisin sanoen, kaikkein tärkein asia usein on niin itsestäänselvä, ettei sitä edes huomata.

Kertaaminen on siis rehellisyyden metodi, itsepetoksen vastustamista niin itsessä kuin muissa, oli sitten kyseessä ystävä, työtoveri, poliitikko tai vaikkapa tartuntatautien asiantuntija.

Se on myös tieto-oppia: on eroteltava kaikkein tärkeimmät tosiasiat muista tärkeistä tosiasioista. Sen jälkeen erotetaan tärkeät tosiasiat vähemmän tärkeistä ja lopulta vähemmän tärkeät kaikesta mikä ei kuulu asiaan. Toki tuo on myös dialektista logiikkaa, samoin kuin vastaväittäjän argumenttien huomioiminen.

Nykyajan uudistumishaaste

Nykyaika asettaa ihmisyksilölle erilaisia uudistumishaasteita kuin mikään aikaisempi aikakausi. Ne koskevat ennen kaikkea tiedostamismenetelmiä.

On yhä vaikeampi muistaa mitkä ovat pääasioita, ja vaikeampi tiedostaa mitä itsestäänselvyyksiä itse unohtaa. On joskus myös vaikea erottaa milloin on kyseessä tieteellinen kiista, milloin tuulesta temmattu valetiede.

Päättäjien, viranomaisten ja asiantuntijoiden päätösten takana on usein lääkefirmojen tai muuten suuren rahan lobbareita. Kollegojen odotukset ja pelko joutua omassa lähipiirissä hyljeksityksi voi painaa vaa’assa enemmän kuin käsitetään.

Näin ollen kriittisyys on paikallaan. Mutta: mitä jyrkempää kritiikkiä esittää, sitä tärkeämpää on esittää asiansa niin ettei se hyödynnä pahantahtoisten, disinformaatiota levittävien tahojen pyrkimyksiä sekoittaa ihmisten päät ja horjuttaa pohjimmaista luottamusta instituutioihin.

Tulisi muistaa, että ihmisiä ne päättäjätkin ovat: maailmaa ei ohjaa salaliitto vaan ihmisluontoon kuuluva irrationalismi ja institutionaalinen itsepetos. Näin on silloinkin kun yksittäinen asiantuntija, virkamies tai poliitikko parhaansa yrittää.

Benjamin Franklinin pelonaihe

Kun Yhdysvaltain perustuslakia laadittiin Pihladelphiassa kesällä 1787, salin ulkopuolella odotettiin jännityksellä, millaisen hallitusmuodon kansakunta oli saamassa. Kiihkeiden neuvottelujen jälkeen Benjamin Franklin astui yleisön eteen ja totesi:

”Saatte tasavallan, jos pystytte pitämään sen.” [2]

Nykyisin tulisi ilmeisesti Franklinia mukaellen sanoa itsellemme ja toisillemme:

”Olemme saaneet demokratian, oikeusvaltion, mielipiteenvapauden, ihmisoikeudet ja vapaan internetin. Mutta pystymmekö pitämään ne?”

VIITTAUKSET:

[1] Matin filosofiaa ja historianfilosofiaa on esitelty sivustollamme humanpath.net; Matti kuoli syksyllä 2018 eikä ehtinyt nähdä korona-aikoja. Hän kuitenkin oli tieteellisyyden vankka kannattaja, vaikkakin se mikä on ”tieteellistä” ja mikä ei on tietysti problemaattinen kysymys. Erityisesti tulisi tehdä ero toisaalta puhtaasti luonnontieteellisten ja toisaalta yhteiskunta- ja ihmistieteiden välillä. Lääketiede asettuu monissa asioissa välimaastoon, niin kuin moni muukin luonnontiede.

Uusi historia -yhdistyksellä ei myöskään ole yhteistä kantaa koronakeskustelun yksityiskohtiin. Kuten aina, kirjoitan täällä omia pähkäilyjäni.

[2] Ari Helo: Yhdysvaltain demokratian synty – Unionin idea ja amerikkalainen historiankäsitys Gaudeamus 2014.