FSBn tieteellisen psykologisen kidutuksen menetelmät ja Jessikka Aro niiden kohteena

Jessikka Aro kirjoittaa X:ssä:

”Vuodesta 2019 olen tehnyt työtäni toimittajana ja tietokirjailijana olosuhteissa, joissa poliisi ei ole tutkinut suurta osaa minuun kohdistuvista rikosepäillyistä teoista. Jokin muuttui poliisin suhtautumisessa: kun vuonna 2016 jutut minua vastaan Helsingin poliisissa menivät tutkintaan, nyt ne laitetaan silppuriin.”

Koko ketju luettavissa täällä.

Aron lakinainen Martina Kronström on laatinut eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun poliisin toiminnasta. Journalisti-lehti kirjoittaa aiheesta mm. seuraavasti:

”Kantelun mukaan poliisin päätösten perustelut ja laintulkinnat ovat lainvastaisia ja puutteellisia ja poliisin toiminta on huolimatonta ja virheellistä.

Käytännössä tämä tarkoittaa Kronströmin mukaan esimerkiksi sitä, että päätösten tekeminen on kestänyt vuosia. Samoja perusteluja on kopioitu tapauksesta toiseen.

’Päätöksissä myös vedotaan siihen, että Aro on provosoinut häntä häirinnyttä henkilöä julkaisemallaan kirjalla, vaikka tutkintapyyntö koskee tekoja ennen kirjan julkaisemista. Tämä osoittaa aika hyvin, mistä puhutaan’, Kronström sanoo.

(…) Kronström on huolissaan siitä, että häirinnän ja maalittamisen vakavia seurauksia yksilöille ja yhteiskunnan toimivuudelle ei tarpeeksi tunnisteta. Tapausten tutkimatta jättäminen antaa tekijöille ’avoimen valtakirjan jatkaa toimintaa’.

’Poliisin päätösten perustelut ovat sellaisia, että ne eivät valitettavasti ennaltaehkäise mitään’, Kronström sanoo.” (Journalisti-lehti 17.5.2024)

Psyykkauksen uhri on psyykkauksen uhri vaikka itse tekisi virheitä

Aron uutta kirjaa ”Putinin maailmansota – Venäjän salaiset operaatiot lännen tuhoamiseksi” (Johnny Kniga 2024) on arvosteltu ilmeisen aiheellisesti siitä, miten Aro siinä käsittelee Smolenskin lentoturmaa vuonna 2010. Siinä menehtyi Puolan presidentti puolisoineen, samaten useita asevoimien ja hallinnon korkeita edustajia. En näe syytä epäillä näkemystä, jonka mukaan kyseessä todella oli onnettomuus eikä Kremlin masinoima pommi-isku, kuten Aro itsepintaisesti väittää. Pommiteoriaa on pitänyt esillä Puolan äärioikeistolainen Laki ja oikeus -puolue ja se on auttanut tehokkaasti puolalaisen keskusteluilmapiirin tuhoamisessa.

Samaten Jessikka Aron suhtautuminen kritiikkiin ei vaikuta asialliselta. Hän on mm. kieltäytynyt asiaa koskevista haastattelupyynnöistä.

Mutta tuo ei saisi vaikuttaa siihen, miten otetaan kantaa häneen kohdistuvaan vainoon. Siinä suhteessa keskustelu Aron kirjasta ei mielestäni ole ollut tekijää kohtaan reilua, ei vaikka sinänsä on aivan paikallaan että virheellisiä faktoja on oiottu. Sen vuoksi julkaisen tässä kaksi vanhempaa artikkelia jotka alun perin on tarkoitettu Uusi historia -yhdistyksen sisäiseen keskusteluun. Esimerkkejä olisi lukuisia muitakin, mutta näistä jo käy riittävästi ilmi mistä on kyse.

”Rikos sielua vastaan”

Luke Hardingin kirjassa Mafiavaltio (2012) on lukuisia esimerkkejä FSB:n psyykkaustaktiikoista joita Hardingiin kohdistettiin hänen toimiessaan Guardianin Moskovan kirjeenvaihtajana. Hän joutui lopulta, pitkän piinan jälkeen, karkotetuksi Venäjältä. Häntä kohdannut vaino on julkinen salaisuus: sitä tapahtuu säännönmukaisesti ulkomaisille kirjeenvaihtajille ja lähetystöjen henkilökunnalle. Syystä tai toisesta monet muut ovat vaienneet asiasta.

Harding ei. Hän matkusti Saksaan tapaamaan Sandra Pingel-Schliemannia, joka on kirjoittanut kirjan Stasin psyykkaamistekniikoista ja haastatellut sen uhreja.

Luke Harding. KUVA: Into kustannus.

Saksankielinen asiasta käytetty sana ”zersetzen” merkitsee hajoamista. Se on kemian sanastoa, mutta tarkoittaa tässä yhteydessä psyyken tuhoamista, luonnemurhaa, persoonan murtamista. Tieteellistä psykologista kidutusta siis. Tarkoitus on häiritä ihmistä niin että tämä ei pysty toimimaan, ja mieluiten joko sekoaa tai tekee itsemurhan.

Usein psyykkaustekniikka liitetään nimenomaan Itä-Saksan tiedustelupalveluun Stasiin. Harding kuitenkin kertoo, että alunperin se kehitettiin KGB:ssä Neuvostoliitossa. Itä-Saksalle siitä muodostui aikanaan vieläkin tärkeämpi toimintatapa. Kun Honecker tuli 70-luvun alussa valtaan, Itä-Saksa alkoi saada kansainvälistä tunnustusta. Se pääsi YK:hon ja allekirjoitti YK:n ihmisoikeuksien julistuksen. Tarvittiin brutaalin kiduttamisen tilalle hienovaraisempia ja näkymättömämpiä keinoja.

Toki tämä näkymättömämpi kidutuksen muoto oli tarpeellista myös Neuvostoliitossa ja on sitä myös nyky-Venäjällä.

Saksassa on vieläkin se ongelma, että uhreja ei aina uskota, vaikka arkistot ovat avautuneet ja kirjallisuutta on. Aluksi ei DDR:n oppositionkaan piirissä käsitetty, että tällaista tapahtuu. Vasta 80-luvun lopulla asiasta alettiin tulla tietoiseksi. Itä-saksalainen kirjailija Jürgen Fuchs totesi 80-luvulla, että tämä on hyökkäystä ihmisen sielua kohtaan.

Saksassa on myös vaadittu, että psyykkaamisen uhrien pitäisi saada korvauksia, samalla tavalla kuin kidutuksen ja laittoman vangitsemisen uhrien.

Berliinin muurin kaaduttua ja Saksojen yhdistyttyä myös psyykkaamisyliopisto Saksassa lakkautettiin. Mutta Venäjällä KGB:n seuraajalla FSB:llä on vieläkin tutkimus- ja oppilaitos, jossa näitä tekniikoita opiskellaan, tutkitaan ja kehitetään.

Venäjän opposition edustajien kertomuksista voimme havaita, että näitä tekniikoita käytetään edelleen Venäjällä. Nykyään voimme jopa lehdestä lukea, että GRU/FSB:n juoksupojat käyttävät niitä myös Suomessa. (Ks. linkit tekstin lopussa)

Psykologisen vainon uhrit DDR:ssä

Pingel-Schliemannin vuonna 2002 ilmestynyt teos on nimeltään ”Zersetzen: Strategie einer Diktatur” (Hajoaminen: diktatuurin strategia). Seuraavassa otteita kirjan takakannen tekstistä ja teoksen lehtiarvosteluista:

Kirjan takakannesta:

”Ensinnäkin herra J. kadotti ajokortin. Muutamaa kuukautta myöhemmin hänen kotikylänsä useissa puissa roikkui lappusia, jotka loukkasivat häntä henkilökohtaisesti. Myös avioliitto alkoi kriisiytyä, koska huhu kiersi kylässä, että hän pettää vaimoaan. Herra J:llä on ollut sen lisäksi toistuvia ongelmia työssään. Kun hänet vielä täysin hänelle selittämättömästi pidätettiin varkaudesta ja tuomittiin, hän oli lopussa. Herra J:llä ei ollut aavistustakaan, että salainen palvelu oli tämän kaiken takana. Itä-Saksan Stasi nimitti hajoamiseksi tämänkaltaista “hiljaista” poistamista, joka kohdistui Itä-Saksan hallinnon vastustajiin.”

Frankfurter Allgemeine Zeitung

”Sandra Pingel-Schliemannin tutkimus ’hajoamiseksi’ kutsutuista psykologisista menetelmistä osoittaa, minkälaisen henkilökohtaisen riskin toisinajattelijat DDR:ssä ottivat. Staadt-lehden kirjallisuusarvostelija, luettelee Pingel-Schliemannin dokumentoimia toimenpiteitä, joilla pitäisi ’vihamielis-negatiiviset henkilöt’ murentaa.

Valikoimaan kuuluivat nimettömät puhelinsoitot, uhkailukirjeet, tahallinen huhujen levittäminen, yllyttäminen alkoholin väärinkäyttöön, seksuaaliseen irstailuun ja uhkapeleihin, väärän sairaanhoidon järjestämiseen ja ’vähemmän hermoja raastavien vaaratilanteiden tuottaminen’.

Staadt huomauttaa, että kirjailijan tekemistä haastatteluista löytyi tapauksia, joissa ’pehmeän totalitaarisen terrorin’ uhrien koko elämä tuhoutui.” (23.05.2003)

Neue Züricher Zeitung

”Tämä tutkimus paljastaa menetelmiä, joiden avulla Itä-Saksan hallitus toimi toisinajattelijoita vastaan oppositiotahdon ’hajottamiseksi’. Sandra Pingel-Schliemannin selvitys kartoittaa sorron välineitä, joiden tavoitteena on toimia ’hiuksenhienosti’, aiheuttaa ihmisille ’henkistä taakkaa’, tehdä heidät ’onnettomiksi’, ja eristää heidät ympäristöstään.

Tämä järjestelmä ei välittänyt säästellä kustannuksia. Se merkitsi tunkeutumista ihmisten yksityiselämään: otettiin selville kaikki henkilökohtaiset heikkoudet, tuotiin ne julkisuuteen vaarantamatta vääriä tietoja levittäviä tietolähteitä. Esim. yölliset tunkeutumiset asuntoon, jonne jätetään käynnistä näkyvä, vaikkakin sinänsä viaton merkki. Näin hitaasti aiheutetaan epävarmuutta uhrissa, ja tuloksena oli usein se, että uhrit pitivät itseään yhä enemmän ’hulluina’ ja ympäristö ajatteli samoin. Arvostelijan johtopäätös on, että ’tämän kirjan lukeminen, niin epämiellyttävältä kuin se ajoittain tuntuukin, toimii kuin suojaava rokote’.” (04.05.2003)

Die Tageszeitung

“’Hajoaminen: Diktatuurin strategia’ muodostui systemaattiseksi tavaksi hiljaiselle sodankäynnille, jonka tavoitteena oli saada ihmiset pelkäämään niin, että he eivät enää pystyisi toimimaan. Tällaisten elämän kriisien aiheuttaminen voi onnistua ainoastaan jos naapurit, työtoverit, esimiehet, ystävät, perheenjäsenet, poliisit, tuomarit, jne. pelasivat Stasin pussiin. Sandra Pingel-Schliemann piirtää ääriviivat Itä-Saksan diktatuurista, sen toiminnan olennaisista osista; hän osoittaa lukemattomia esimerkkejä, jotka kuvastavat tätä hiljaista terroria. Stasi teki opposition edustajille elämästä usein helvetin. 70- ja 80-luvulla tämä oli itäsaksalainen opposition vainoamisessa säännönmukaista.” (21.01.2003)

Oksana Tshelysheva – vainottuna Suomessa

Venäläinen toimittaja ja oppositioaktivisti Oksana Tshelysheva ja hänen aktivistitoverinsa Ilja Shamasov kertoivat kirjakauppa Arkadiassa 9.2.2013 Venäjän viranomaisten aktivisteja kohtaan harjoittamasta vainosta. Tshelysheva on asunut vainoamisen takia Suomessa v. 2008 asti ja häneltä ilmestyi myös kirja ”He seurasivat minua kadulla”.

Seuraavassa Uusi historia -yhdistyksen puheenjohtajan, Pia Länsmanin muistiinpanoja tilaisuudesta:

Seuranta on jatkuvaa. Uhrin täytyy tuntea, että hänet on koko ajan ympäröity. Vainoaminen tuntuu siltä, että olet kahden kiven (kallion) välissä, ja ne liikkuvat koko ajan lähemmäs. Et voi tietää, tulevatko ne päälle ja ehditkö livahtamaan välistä pois.

Bussissa nr 20, jolla Oksana usein kulkee, otetaan jatkuvasti valokuvia.

Vieras henkilö metroasemalla Helsingissä sanoo yllättäen selän takana ”Privet!” (Terve!) Aktivisti kääntyy katsomaan ja näkee rotevan bodarityypin ja kysyy: ”Anteeksi, tunnemmeko toisemme?” Mies vastaa jotain epämääräistä ja häipyy.

Oksana on saanut useita tappouhkauksia. Kerran hänelle annettiin lappu, jossa oli nimi ja puhelinnumero. Annettiin ymmärtää, että tässä on se henkilö, joka aikoo tappaa hänet. Hän soitti tähän numeroon ja kysyi: ”Kuka sinä olet? Miksi aiot tappaa minut? Olisi kiva tietää etukäteen, että osaisi valmistautua…” Henkilö ei tuntenut Oksanaa eikä tiennyt asiasta mitään. Heistä tuli ystävät. Kysymys oli ilmeisesti yrityksestä saada kaksi opposition ihmistä pelkäämään ja epäilemään toisiaan.

On äärimmäisen tärkeää, että vainoamista ja tappouhkauksia vastaan noustaan aktiivisesti. Se on tärkein keino puolustaa itseään. Henkilön persoonalla on iso merkitys. Kahdesta aktivistista, jotka toimivat samojen tavoitteiden puolesta, toista poliittinen poliisi vihaa ja vainoaa, kun taas toinen saa olla melko rauhassa. Se johtuu siitä, että vainottu henkilö on persoonaltaan sellainen, että ärsyttää poliisia, kun taas toinen osaa olla ”leppoisa”.

Oksana Tshelysheva (vas) kirjakauppa Arkadiassa 9.2.2013.

Lopuksi

Esimerkkejä on lukuisia muitakin, myös suomalaisesta lehdistöstä. Uusi historia -yhdistyksessä on seurattu näitä asioita vuosien ajan, sillä meillä on kokemusta siitä mitä tarkoittaa joutua Venäjän hybridioperaatioiden, murhauhkausten ja vainojen kohteeksi. Erityisesti filosofi Matti Puolakka (k. 2018) joutui GRU:n ja FSB:n hampaisiin hyvin raa’alla tavalla. Siitä tullaan aikanaan kertomaan paremmin.

Tämän halusin julkaista sen vuoksi että suomalaiset journalistit tukisivat entistä kollegaansa tässä asiassa, vaikka kuinka kriittisiä muuten olisivat hänen uutta kirjaansa kohtaan. Ylläolevista esimerkeistä käy riittävän hyvin selväksi esim. se, että on aivan mahdollista että Jessikka Aroa kohtaan on tehty eräänlainen tykistökeskitys eikä samanlaista vainoa välttämättä ole kohdistettu toisiin journalisteihin. Lisäksi siitä käy ilmi minkälaista vakavaa henkistä painetta tällainen toiminta aiheuttaa, joten ei lainkaan olisi ihmeellistä vaikka Arolla olisi jossain määrin mennyt hermot. Jos näin on tapahtunut vaikkapa hetkittäinkin, niin kollegojen tuki olisi sitäkin tärkeämpää.

Samaten olisi tärkeätä että suuri yleisö tulisi tietoiseksi FSB/GRU:n toimintatavoista, ja että poliisi ja tuomioistuinlaitos ottaisivat asian vakavasti. Tässähän tarvittaisiin monialaista asiantuntemusta ja tämänkaltaiset tutkinnat kuuluisi kai suorittaa yhteistyössä Supon kanssa.

Muutama linkki:

Helsinkiläinen verkkoaktivisti: Venäjän tiedustelu on käynyt salaa kodissani. Suomenlinnassa asuva Mikael Storsjö väittää, että FSB on jättänyt hänen kotiinsa symbolisia uhkauksia, kuten kuolleen mustarastaan ja piirretyn ortodoksiristin. HS 23.8.2015.

Ympäristötutkija vaikenee turvallisuussyistä Venäjän kuulusteluista. Turun Sanomat 19.4.2012.

Kyseessä oli Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Seppo Knuuttila, joka joutui Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n pidättämäksi. Hän ei ollut lähdössä enää Venäjälle, joten turvallisuusuhka koski hänen (tai läheisten) elämää Suomessa. Useat lehdet kirjoittivat tapauksesta, joka oli monella tavalla täysin törkeä. Poliittinen johto kuitenkin vähätteli sen merkitystä.

”Istuako sähköaidalla vai ei” – Venäjää kritisoineet kertovat, miten heitä on häiritty. Kirjailija Sofi Oksanen ja sananvapausaktivisti Mikael Storsjö kertovat, millaista häirintää heihin on kohdistunut, miten siihen reagoitiin, ja millainen vaikutus Venäjällä on Suomen sananvapauteen. HS 17.10.2016.

HeliSantavuori
Helsinki

Uusi historia ry:n hallituksen jäsen ja Uusi historia -sivuston toimitussihteeri ( https://humanpath.net/https://newhistory.fi). IDEA-teemalehden päätoimittaja: https://humanpath.net/tag/idea/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu