Koronakriittisten taustalla vaikuttaa äärioikeistolainen suuri raha

Luonnollista laumasuojaa ehdottava julistus tehtiin Great Barringtonin kaupungissa äärioikeistolaisen, aikaisemmin ilmanstonmuutoksen vähättelyyn keskittyneen ajatushautomon suojissa. KUVA: Great Barrington, Massachusetts, Housatonic River. Lähde: Jasperdo, Flickr

Koronarealistit – osa 2

Koronarealistit (dot) com -sivusto on puhdaspiirteinen disinformaatiosivusto. Se ei informoi lukijoitaan arvostelusta jota siihen on kohdistettu. Sen yhteys äärioikeistolaisiin, suurta rahaa edustaviin tahoihin on ilmeinen, sen lisäksi myös Venäjään.

Koko sivuston ruotiminen olisi aivan liian suuri työ. Ratkaisuni on siis käsitellä kunnolla vain kahta sivustolla julkaistua postausta. Saksalaisen lakimiehen ja salaliittoteoreetikon, Reiner Fuellmichin videota käsittelin aikaisemmin. Seuraavassa keskityn korvalääkäri Rauli Mäkelän kirjoitukseen, joka on julkaistu osastossa ”sensuroitua”. (Se oli poistettu Uuden Suomen blogista.) Viittaan samalla Mäkelän videohaastatteluun Terveyssummitissa, vaikka sitä ei tässä ole mahdollista yksityiskohtaisesti käsitellä. (Ks. lähteet)

Koronarealistit -sivusto on nyt keskittynyt vastustamaan paitsi rokotuksia yleensä, niin erityisesti lasten rokotuksia. Siihen liittyy erilaisia häirintäkampanjoita joita on kohdistettu opettajiin, lasten vanhempiin ja jopa lapsiin. Jokainen vanhempi haluaa ajatella lastensa parasta, ja tuollainen kampanjointi voi saada monet epäröimään rokotusten ottamista. Minulla ei ole siihen asiaan asiantuntemusta. Maallikkona luotan toisaalta tiedemiesten valtaenemmistön kantaan, toisaalta ihan terveeseen maalaisjärkeen.

Mutta voin kyllä analysoida keskustelua – mitä tahansa keskustelua – siltä kannalta, ajaako joku taho asiaansa rehellisesti. Esittämäni esimerkit osoittavat, että rehellisyys on tästä sivustosta kaukana. Jokaisen jota nämä asiat mietityttävät, olisi syytä suhtautua epäilyksellä ja kriittisesti kaikkeen mitä koronarealistit (com) julkaisee.

Epäluuloon on aiheellisia syitä

Ensimmäiseksi on kuitenkin syytä tuoda esiin asian toinen puoli: miksi disinformaatiosivustoilla on niin suuri vetovoima, erityisesti terveydestä kiinnostuneiden ihmisten parissa?

Tästä kirjoittaa hyvin esim. Ruokasota -blogi. Artikkeli käsittelee kylläkin aivan muita asioita (kolesterolilääkkeitä), mutta seuraava yleistys on tärkeä pitää mielessä, kun mietitään, miksi juuri terveydestä kiinnostuneet ihmiset, yhteisöt, tahot, ovat disinformaatikoiden kohteena. Luvut ovat Amerikasta, mutta sieltähän nämä trendit useimmiten tulevat, niin valtavirran kuin toisinajattelijoidenkin leiriin:

”Luottamus lääketieteeseen on Yhdysvalloissa laskenut viime vuosien aikana 51 prosentista 38 prosenttiin. Syinä luottamuskatoon ovat mm. Yhdysvalloissa kipulääkkeistä alkanut opioidikriisi, lääkkeiden armoton hinnoittelu ja se, että lääkkeiden taloudellinen tuotto menee yhä useammin potilaiden terveyden edelle. Tämä on vaikuttanut esimerkiksi rokotevastaisuuden yleistymiseen. Sen seurauksena rokotuskampanjalla hävitettyjä tauteja, kuten tuhkarokko, on palannut takaisin suomalaiseenkin tautipooliin.

Kehityksen juuret palautuvat Ronald Reaganin presidenttikaudelle. Sääntelyn heikentäminen ja julkisen rahoituksen leikkaaminen vapautti lääketeollisuuden eettisistä ja sosiaalisista kahleista, jolloin lääketeollisuudesta tuli ensisijaisesti liiketoimintaa.” (Ruokasota, 12.1.2021)

Näin. On olemassa paljon asiallista toisinajattelua, joka koskee terveysasioita. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeä tehdä ero disinformaatioon ja paljastaa sitä levittävät sivustot. Jos vain sensuroidaan, se ei ole hyvä, vaikka sosiaalisen median aikakaudella tiettyä sensurointia tarvitaan. Tarvitsemme lisää faktantarkistajia. Tarvitsemme myös keskustelupaikkoja, joissa disinformaatioon uskovat saisivat ”vielä kerran” kuulla argumentteja, esittää omia vastaväitteitään (tiukan keskustelukulttuurin valvonnan alaisena), ja missä myös voitaisiin oikaista enemmistön virheet siinä tapauksessa, että joku huuhaaksi katsottu näkemys ei sitä olisikaan.

Rehellisyyden kriteeri

Lääkäri Mäkelän Uudessa Suomessa 25.1.2021 julkaistu ja sieltä poistettu blogikirjoitus alkaa seuraavasti:

”Olemme keväällä 2020 alkaneen koronaongelman aikana kuulleet hyvin yksipuolista tietoa epidemian oikeasta hoidosta ja merkittävät maailmalta tulleet aloitteet ja uutiset on sivuutettu.”

Tuo ei yksinkertaisesti ole totta. Sekä tiedemaailma että media reagoi aikanaan nopeasti esim. Great Barrington -julistukseen (GBD), joka tässä kirjoituksessa on Mäkelän ensimmäinen esimerkki, ja jota hän on tuonut monessa eri yhteydessä esiin. Siitä löytyy keskustelua netistä vaikka millä mitalla, niin maailmalta kuin Suomestakin. Katsokaa vaikka lähdeluetteloa tämän jutun lopussa.

Mutta asia, jonka Mäkelä (ja koko sivusto) säännönmukaisesti jättää mainitsematta on, että faktantarkistajat ja tiedeyhteisön enemmistö on todennut tämän julistuksen sekä epätieteelliseksi että vaaralliseksi.

Ensimmäinen rehellisyyden kriteeri tulisi olla, että jos väität jotain asiaa toistuvasti ja itsevarmasti, mutta jos yhteisössä arvostetut ihmiset (tässä tapauksessa tiedeyhteisön enemmistö) ovat eri mieltä kanssasi, sinun tulisi kertoa se niille ihmisille, joille asiaasi esität. Sinun tuli kertoa mitä arvostelijat esittävät, ja jos he mielestäsi erehtyvät, sinun tulisi myös perustella miksi.

Epärehellisyyden ensimmäinen kriteeri on se, että älä missään tapauksessa kerro tuota. Anna valheellista mielikuvaa siitä, että omaa kantaasi on väheksytty, jopa sensuroitu, ja marssita kaikin mokomin mukaan nimiä, titteleitä, julistuksia ja julkaisuja. Näin lukija saa käsityksen, että tässä todella täytyy nyt olla joku salaliitto, kun näin arvovaltaisia ulostuloja sensuroidaan.

Ja kun faktantarkistajat osoittavat mainostamasi julkaisun virheelliseksi ja jopa vaaralliseksi, niin älä missään nimessä kerro sitä lukijoillesi.

”Ideologiaa, ei tiedettä”

Kuten sanottu, media ja tiedeyhteisö reagoivat voimakkaasti kyseiseen julistukseen. Seuraavassa pari esimerkkiä Suomesta. MTV-uutiset kirjoitti aikanaan:

”Viime viikolla kansainvälisessä mediassa uutisoitiin laajalti Great Barrington Declaration -nimisestä julistuksesta, jossa joukko tutkijoita vaatii yhteiskunnan toiminnan palauttamista koronasta huolimatta. Heidän mukaansa koronan rajoitustoimet tulisi kohdistaa riskiryhmässä oleviin ja muiden tulisi voida elää mahdollisimman normaalia elämää. (…) Julistus on saanut laajaa kritiikkiä, jossa monet tutkijat ja terveysammattilaiset ovat syyttäneet julistusta perusteettomista ehdotuksista.” (MTV-uutiset, 12.10.2020)

MTV kirjoittaa, myös, että vaikka julistuksen käynnisti joukko alan tutkijoita, niin sen voi allekirjoittaa kuka tahansa. Allekirjoittajien joukossa onkin selvästi keksittyjä henkilöitä, kuten Dr Johnny Bananas.

Suomen Kuvalehti kommentoi julistusta otsikolla ”Laumasuojaa haikaillaan huterin perustein – Great Barrington -julistus on ideologiaa, ei tiedettä”.

Jutussa todetaan mm. että koronavirus osoittautui liian vaaralliseksi ja ennakoimattomaksi, jotta epidemian voisi antaa kulkea väestön läpi ilman rajoitteita, kuten GBD ehdottaa. Suomi esim. valitsi linjaksi epidemian hidastamisen, ja tämä valinta oli linjassa lisääntyvän epidemiologisen ymmärryksen kanssa.

Suomen Kuvalehden jutussa käydään eksaktisti läpi julistuksen väitteet ja todetaan, että ne eivät täytä tieteellisiä laatukriteereitä.

Kun kaikkea vastustetaan, niin mitä silloin kannatetaan? Luonnollista laumasuojaa edelleen…

Wikipedian mukaan Anthony Fauci, valkoisen talon tartuntatautien neuvonantaja kutsui julistusta ”totaaliseksi huuhaaksi”, epätieteelliseksi ja erittäin vaaralliseksi. Tyler Coven, libertaarinen taloustieteilijä kirjoitti, että vaikka hän sympatisoi libertaarista lähestymistapaa pandemian hoitoon, julistus oli hänen mielestään vaarallinen ja virheellinen.

Lukuisissa artikkeleissa huomautetaan, ettei kukaan epidemiologi ei ole väittänyt lockdownin olevan ainoa keino koronaviruksen kontrollointiin, vaikka julistuksessa niin väitetään.

Myös Suomen kuvalehden jutussa huomautetaan tästä:

”Sekä teoria että käytäntö osoittavat, että sulkurajoitusten haittoja voidaan välttää, vaikka laumasuojaa ei tavoitella. Joukko Aasian maita ja Uusi-Seelanti toteuttavat strategiaa, joka ei enää sisällä juurikaan sulkurajoituksia, eivätkä maat täten kärsi rajoitusten haitoista. Maat eivät myöskään salli viruksen leviämistä eli eivät toteuta laumasuojastrategiaa.

Viimeisen kymmenen kuukauden kerääntynyt näyttö näiden maiden koronastrategioiden hyödyistä sivuutetaan julistuksessa täysin. Näytön sivuuttaminen on joko huolimattomuutta tai tahallista. Kummassakin tapauksessa tieteen näkökulmasta kyseessä on virhe: tieteellisen ajattelun keskeinen periaate on, että kaikki saatavilla oleva näyttö on huomioitava.”

Koko tämä keskustelu on käyty ennen Deltavariantin ilmaantumista. Nyt myös perusterveitä nuoria ihmisiä sairastuu koronan vakavaan muotoon ja kuolee. Long covid vaivaa nuoria ja jopa lapsia. Joten luonnollisin menetelmin saavutettava laumasuoja osoittautuu julmaksi ehdotukseksi – jos siis sitä vielä halutaan ehdottaa.

Ja siltä vaikuttaa: jos vastustetaan kaikkea – niin rokotuksia, rajoituksia kuin maskeja, niin mitä silloin kannatetaan? Ainoa looginen johtopäätös on, että edelleen kannatetaan pyrkimystä luonnollisesti saavutettavaan laumasuojaan, joka on osoittautunut vaaralliseksi illuusioksi. Juuri tämän vuoksi kyseinen vajaan vuoden takainen keskustelu on edelleen ajankohtaista.

GBD-julistuksen allekirjoittajat.
GBD_julistuksen taakse saatiin kolmen arvovaltaisen yliopiston asiantuntijat: Vasemmalta Martin Kulldorff (Harvard), Sunetra Gupta (Oxford) ja Jay Bhattacharya (Stanford). Heidän motiivejaan ei tiedetä. Guardian arvelee että he ovat olleet liikkeellä vilpittömästi, mutta äärioikeisto kaappasi heidät oman agendansa ajajaksi. KUVA: Taleed Brown, AIER

”Ette ole hevosia. Ette ole lehmiä…”

Koronasta on nyt tullut rokottamattomien epidemia. Hyvin selvästi tämä näkyy Yhdysvalloissa, joissa eri osavaltioissa on erilaiset käytännöt, ja joissa monet republikaanikuvernöörit vastustavat niin rajoituksia kuin rokotuksiakin. Tämä on aiheuttanut jonkinlaisen hätäreaktion rokotusvastaisten keskuudessa, ja nyt etsitään hoitomuotoja koronataudille.

Monet rokotusten vastustajat siellä ovat alkaneet käyttää hevosten matokuuriin tarkoitettua lääkettä koronaa vastaan, kertoo Guardian. Ivermectin -nimisestä lääkkeestä on myös ihmisille sopiva tablettiversio, joka sekin on tarkoitettu syöpäläisten poistoon. Mutta Facebookissa on ryhmiä, joissa keskustellaan geelimuodossa olevan, hevosille kehitetyn lääkkeen käytöstä. On kuulemma pahan makuista ja ryhmissä annetaan neuvoja mihin ruokiin sitä olisi sopiva sekoittaa. Neuvotaan myös sopivasta annostuksesta. Liian suuri annos nimittäin on vaarallinen ja muutama ihminen on jo sen vuoksi joutunut sairaalaan.

Ivermectin hevosille.
Terveysviranomaiset varoittavat hevosten matokuurin käytöstä koronan hoitoon, mihin se ei auta, mutta mikä on johtanut vakaviin myrkytystapauksiin Yhdysvalloissa. Kuvakaappaus tästä videosta.

Terveysviranomaiset ihmettelevät, miksi pitää tehdä vaarallisia kokeiluja, jotka eivät edes auta koronaan, kun on olemassa turvallinen, helppo, ilmainen ja tehokas vaihtoehto: rokotus.

USA:n terveysvirasto Twiittasikin näin:

”Ette ole hevosia. Ette ole lehmiä. Ihan totta ihmiset, lopettakaa!”

Todettakoon, että myös Rauli Mäkelä suosittelee ivermectiiniä koronan hoitoon po. videolla.

Lääkäri Mäkelä: ”Lapset ovat immuuneja tälle taudille”

Terveyssummitin sivulla julkaistulla videolla Rauli Mäkelä sanoo kahteen kertaan yksioikoisesti, että ”lapset ovat immuuneja tälle taudille”. Sellaiseen väitteeseen ei silloin ollut mitään oikeutta, eikä etenkään nyt, kun myös lapsia on kuollut (tosin ei Suomessa) ja moni on sairastunut long covidiin, ja kun tiedetään että myös oireettomat voivat levittää virusta.

Myöskään sitä ei tiedetty, eikä vieläkään tarkkaan tiedetä, paljonko ja kuinka kauan tartunta antaa suojaa. Tuoltakin kannalta pyrkimys luonnolliseen laumasuojaan oli vain hurskas toive, ei tieteellisesti perusteltu ehdotus.

Miten sitten suojellaan riskiryhmäläisiä jos viruksen annetaan terveiden keskuudessa levitä? Perheisiin kuuluu isovanhempia ja muita riskiryhmäläisiä kaikissa ikäryhmissä. Miten heidät eristetään? Kuinka riskiryhmäläiset voidaan tavoittaa? Kuinka edes tiedetään ketkä kuuluvat riskiryhmään, ketkä eivät? Tietävätkö henkilöt itsekään sitä?

Huomautus, joka kenties parhaiten osoittaa minkälainen agenda on kyseessä, koskee Yhdysvaltain ja Britannian mustia ja usein köyhiä väestöjä. Hyvin varhain oli nähtävissä, että korona iski erityisen pahasti juuri mustien asuinalueilla. Köyhät ja vähemmistöt ovat Yhdysvalloissa kuuluneet niille ammattialoille, joilla riskit ovat olleet suurimmat, heistä monet työskentelevät sairaaloissa, hoitokodeissa ja muilla palvelualoilla.

GBD:n koko lähtökohta on sellainen, että siinä ajetaan ökyrikkaiden etuja köyhien hyvinvoinnista piittaamatta.

Sir Robert Lechler, The Academy of Medical Sciences -järjestön puheenjohtaja arvostelee jyrkin sanoin GBD-julistuksessa esitettyä ajatusta laumasuojasta. Hän varoittaa asiantuntijalausuntojen politisoitumisesta. Tiedemiesten tulisi perustaa ulostulonsa viimeisimpään saatavilla olevaan luotettavaan tietoon. Tämä on erityisen tärkeätä, jos heidän julkaisujaan voidaan käyttää terveysviranomaisten toimenpiteiden vähättelyyn. Poikkeavia näkemyksiä tulisi esittää vain jos ne perustuvat vankkaan todistusaineistoon.

Ilmastonmuutoksen vähättelystä koronarajoitusten vastustamiseen

Mikä siis on tämä Great Barrington Declaration? Great Barrington on kaupunki USA:n Massachusetin osavaltiossa. Siellä sijaitsee oikeistolainen, äärilibertaristinen ajatushautomo nimeltään American Institute for Economic Research (AIER).

Kolmen arvostetun lääketieteen asiantuntijan julistus on tehty kyseisen ajatushautomon aloitteesta, sen julkaisemana ja rahoittamana. Käytössä oli paitsi rahaa, myös Trumpin hallinnon tuki. Julistus oli ammattitaidolla markkinoitu ja se sai hetkessä valtavan suuren julkisuuden.

AIER vastustaa kaikenlaista liike-elämän säätelyä. Se on aikaisemmin keskittynyt ilmastonmuutoksen vähättelyyn ja öljy-yhtiöille myönteisen disinformaation julkaisemiseen. Se kuuluu Atlas verkostoon, joka kokoaa yhteen libertaristisia järjestöjä. Tämä verkosto on kunnostautunut myös tupakkateollisuuden etujen ajamisessa disinformaatiota levittämällä.

Viime aikoina AIER on keskittynyt koronarajoitusten vastustamiseen. Ymmärrettävästi, koska talouselämän olisi pyörittävä, riippumatta ihmishengistä.

Guardian kirjoittaa, että julistus sai poikkeuksellisen paljon ideologista ja poliittista vaikuttavuutta, joka on epätyypillistä kun tieteellisestä julkaisusta piti olla kyse. Tunniste #signupstartliving (allekirjoita ja ala elää) trendasi sosiaalisessa mediassa. Alex Azar, Trumpin hallinnon terveysneuvonantaja twiittasi:

”Huipputiedemiehet kaikkialla maailmassa tukevat @realDonaldTrump #Covid_19 politiikkaa”. (8.10.2020)

Guardian toteaa myös, että tällainen toimintatapa horjuttaa vakavasti yleisön luottamusta tieteen tekijöihin. Se herättää epäluuloa ja eripuraa, mikä on myös julkaisijoiden ilmeinen tarkoitus.

Paul Krugman kiinnittää huomiota julistuksen poliittisiin ja taloudellisiin kytkentöihin:

”Ilmastonmuutoksen kieltämistä tukevat nykyään oikeistolaisten ajatushautomoiden verkostot joita öljy-yhtiöt tukevat. Nämä ”asiantuntijat” väittävät joko että mitään ilmaston lämpenemistä ei tapahdu, tai jos tapahtuu, niin ei sille mitään voi. He ovat ammattilaisia, jotka ansaitsevat leipänsä ’epäilyjen markkinoinnilla’.

On käynyt ilmi, että koronakieltäjissä on kyseessä samanlainen ilmiö, vieläpä niin että sitä harrastavat suuressa määrin samat ihmiset.” (The New York Times, 26.10.2020.)

Poliittisen taloustieteen professori Richard Murphy mm. kirjoitti, että julistus oli uusliberalistien kapinaa, ja osoitti piittaamattomuutta kaikkien muiden paitsi rikkaiden eduista.

Totuuskomissio – vai peräti Nürnberg 2.0?

Videolla lääkäri Mäkelä esittää ”jonkinlaista totuuskomissiota” näistä asioista. Tähän ei voi muuta sanoa, kuin että totuuskomissiossa ensimmäinen periaate on – totuus.

Mäkelän modus operandi on esiintyä asiallisena ja välttää hurjimpia salaliittoteorioita. Kuitenkin hänen linkeistään paljastuu monta tahoa, jotka estoitta levittävät salaliittoteorioita. Eräs esimerkki on puhe Nürnberg 2.0:sta. Ajatus perustuu väitteeseen, että koronarokotukset ovat kansanmurhaa, ja asiaa käsittelemään tarvitaan samanlainen erikoistuomioistuin kuin Nürnberg, jossa toisen maailmansodan jälkeen käsiteltiin natsien sotarikoksia. Pakko on arvella, että Mäkelänkin totuuskomissio viittaisi johonkin saman kaltaiseen.

Mäkelän muut linkit, niin kyseisessä blogipostauksessa kuin Terveyssummit-videossa tuottivat myös varsin hauskoja löytöjä. Ne kaikki johtavat sylttytehtaalle, eli amerikkalaista ja brittiläistä rahamaailmaa edustavien äärioikeistolaisten järjestöjen tukemille ”terveysasiantuntijoiden” sivustoille. Toki myös Venäjän raharikkaat ja tiedustelupiirit tykkäävät tästä agendasta.

Mutta kuten sanotaan: ”Yksi valehtelija ehtii valehdella enemmän kuin 10 rehellistä ihmistä ehtii oikoa.”

Niinpä nuo muut linkit on jätettävä toiseen kertaan, tämä riittäköön tällä erää.

Motiiveja voi vain arvailla

En todellakaan tiedä, mikä on lääkäri Mäkelän motivaatio tässä. Hän kuitenkin esiintyy kaikissa vetoomuksissa mitä suinkin koronarealistit tehtailevat. On sitten kysymys 5G-verkoista, koronarajoituksista, rokotuksista tai lasten rokottamisesta. Hän esiintyy ulkonaisesti myös hyvin asiallisena, mutta jos hänen sanomaansa vähänkään perkaa, paljastuu roppakaupalla tietoista epärehellisyyttä.

Nürnbergin oikeudenkäynti 1945-46.
Nürnbergin oikeudenkäynti v. 1945-46, jossa natsirikollisia tuomittiin kansanmurhasta. Nyt rokotusvastaisissa piireissä syytetään maailmanlaajuista rokotusohjemaa ”kansanmurhasta”, ja vaaditaan Nürnberg 2.0:aa sitä käsittelemään. Kuva: Flickr, Public domain.

En osaa arvailla, onko hänellä jotain kytkentöjä esim. GBD-julistuksen rahoittajatahoihin, vai ovatko motiivit aivan muualla. Mäkelä on tunnettu vaihtoehtoisten hoitomuotojen harrastamisesta, mikä on aivan positiivinen asia. On mahdollista, että hän on sen vuoksi kokenut syrjintää ja katkeroitunut.

Näin kävi mm. lääkäri Antti Heikkilälle, joka lanseerasi Suomessa vähähiilihydraattisen dieetin. Se auttoi todella monia, myös minua. Mutta Heikkilä joutui Suomessa ikävän ajojahdin kohteeksi virallisten ravitsemustieteilijöiden taholta, minkä johdosta hän katkeroitui perin pohjin. Noin voi käydä ihmiselle joka on kohdannut epäoikeudenmukaisuutta.

Kuten Bertol Brecht totesi, ”myös viha vääryyttä vastaan vääristää kasvot.”

Nykyisin Heikkilä kirjoittaa erittäin ilkeästi esim. muista verkkokursseja tarjoavista keto- tai vhh-valmentajista ja esittää aivan perusteettomia terveysväitteitä, esim. näin: ”Lääketiede on voimaton, noudata minun ohjeitani ja suojaudu koronalta”. Koronahan ei ole vain yksityisen ihmisen ongelma, se on maailmanlaajuinen yhteiskunnallinen hätätila.

Heikkilä ilmoitti myös ennen v 2020 presidentinvaaleja kannattavansa Trumpia, joka hänen mielestään on viisas mies ja varmasti voittaa vaalit. Tuohon näkemykseen Heikkilällä tietysti oli täysi oikeus. Mutta Capitol-hyökkäyksen jälkeen hän on tietääkseni ollut aivan hiljaa Trumpista. Sellainen ei herätä luottamusta, että uuden kokemuksen myötä ei tarkisteta aiempia kantoja.

Samalla tavalla toimii Koronarealistit -sivusto. Mitään itsearviota ei tehdä. Ja vaikka suureen ääneen valitetaan sensuurista, ei omilla sivustoilla vahingossakaan kerrota omaan agendaan kohdistuvasta kritiikistä. Tuo kaikki on epärehellistä, ja epärehellisyys on epätieteellistä.

Lähteitä

Rauli Mäkelän blogipostaus löytyy koronarealistit / com -sivustolta otsikolla ”Miksi näistä asioista ei puhuta Suomen mediassa?” sensuroitua -osastosta.

Terveyssummitin video löytyy terveyssummit.fi -sivustolta otsikolla ”Ajankohtainen katsaus rajoitustoimista”.

The Great Barrington Declaration – arvostelua ja faktantarkistusta

Talha Khan Burki: Herd Immunity for Coved-19
The Lancet, 1.2.2021

Expert reaction to Barrington Declaration, an open letter arguing against lockdown policies and for ‘Focused Protection’
Science Media Center, 6.10.2020

Paul Krugman: Trump Tells Coronavirus, ’I Surrender'”.
The New York Times, 26.10.2020.

Sir Robert Lechler, puheenjohtaja, professori:
Navigating COVID-19 through the volume of competing voices
The Academy of Medical Sciences, 9.10.2020

Trish Greenhalgh, Martin McKee and Michelle Kelly-Irving:
The pursuit of herd immunity is a folly – so who’s funding this bad science?
The Guardian, 18.10.2020.

Sonia Sodha: The anti-lockdown scientists’ cause would be more persuasive if it weren’t so half-baked
The Guardian 11.10.2020

The Great Barrington Declaration: When Arrogance Leads to Recklessness
US News, 6.11.2020

5 failings of the Great Barrington Declaration’s dangerous plan for COVID-19 natural herd immunity
The Conversation, 2.11.2020

Terveyssummit-videoon liittyvää faktantarkistusta

EMA ei suosittele ivermektiinin käyttöä COVID-19 taudin hoitoon tai ennaltaehkäisyyn
Fimea 22.3.2021

The HART Files: Inside the Group Trying to Smuggle Anti-Vaccine Myths into Westminster
Logically, 27.7.2021

Rand Paul: ‘Hatred for Trump’ blocks Covid study of horse drug ivermectin
The Guardian, 30.8.2021

Raimo Koski: Koronaan lääkettä konitohtorilta
Puheenvuoro, Uusi Suomi, 29.8.2021

Muuta

Michael Yeadon, joka myös mainitaan Rauli Mäkelän blogikirjoituksessa positiiviseen sävyyn:
The ex-Pfizer scientist who became an anti-vax hero
Reuters 18.3.2021

Samassa blogikirjoituksessa Mäkelä mainitsee positiivisena esimerkkinä saksalaisen lakimiehen Reiner Fuellmichin, josta kirjoitin 1. osassa.

EU:n faktantarkistajien lukuisia juttuja siitä, miten Venäjä levittää koronaan ja rokotuksiin liittyvää misinformaatiota:

Somevaikuttajia yritettiin Venäjältä lahjoa levittämään rokotus- ja koronavastaista informaatiota:
The Guardian, 11.8.2021

Helsingin Sanomat kirjoittaa Ossi Tiihosesta, joka on ilmastomuutoksen kieltäjä, rokotusvastainen, koronarajoituksia vastustava Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas. ”Putin-mielisenä pidetty dosentti Johan Bäckman arvioi Twitterissä Tiihosen olevan ’puheenjohtajakisan ennakkosuosikki’”, kirjoittaa Hesari.
Helsingin Sanomat 1.8.2021

HeliSantavuori
Helsinki

Uusi historia ry:n hallituksen jäsen ja Uusi historia -sivuston toimitussihteeri ( https://humanpath.net/https://newhistory.fi). IDEA-teemalehden päätoimittaja: https://humanpath.net/tag/idea/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu