Yhdysvaltain pyhä perustuslaki

Yhdysvalloissa tapahtuu kaikenlaisia kummallisia asioita. Siihen alamme jo tottua. Vähemmän kuitenkin on ollut esillä asia, joka on kaikkien näiden kummallisten asioiden pahnanpohjimmainen.

Se on perustuslaki.

Jos katsoitte entisen presidentti Trumpin virkarikosoikeudenkäyntiä, niin siellä laskettiin montako kertaa entinen presidentti, nykyinen kansalainen Trump lausui sanan ”taistelkaa”. Jolloin puolustusasianajajat laskivat – videokoostein tehostettuna – montako kertaa demokraattipuolueen edustajat olivat viime vuosina käyttäneet sanaa ”taistella” – taistellaan, minä taistelen, me taistelemme, taistelkaa…

Mutta kukaan ei laskenut montako kertaa kumpikin osapuoli kilvan lausui sanan ”Constitution”. Perustuslaki. Veikkaisin että ehkä 500 kertaa, ehkä jopa tuhat. Sitä kuunnellessa kyllä tuli mieleen lapsuudesta tuttu raamatunlause: ”Älä turhaan lausu herrasi nimeä.”

Kun perustuslaki estää perustuslain uudistamisen

Kun presidentit, senaattorit ja muut viranomaiset vannovat virkavalansa Yhdysvalloissa, he vannovat puolustavansa perustuslakia. Se on yhtä pyhä kuin kansakunnan henki. Se on jotain jolla on suorastaan jumalallista voimaa.

Yhdysvalloissa on jopa lakitieteellinen koulukunta – ns. originalismi tai tekstualismi. Tämän koulukunnan nimeen vannoo suurin osa esim. korkeimman oikeuden tuomareista.

Trumpin viimeksi nimittämä korkeimman oikeuden konservatiivinen tuomari Amy Coney Barrett määrittelee originalismin seuraavasti:

”Se merkitsee, että tulkitsen perustuslakia lakina, että tulkitsen sen tekstiä tekstinä ja käsitän sen merkityksen olevan se, mikä sillä oli kun se ratifioitiin. Eli tuo merkitys ei muutu aikojen mukana. Eikä ole minun tehtäväni päivittää sitä tai liittää siihen omia poliittisia näkemyksiäni.” [1]

Toisin sanoen, hän ei – muka – päätä mitään itse, hän vain lukee perustuslakia.

Perustuslaki säädettiin vuonna 1787, tosin valistusaatteiden innoittamana, mutta kuitenkin maassa jossa vallitsi orjanomistusjärjestelmä, jossa naisilla ei ollut äänioikeutta, jossa intiaaneja pidettiin jos ei nyt aivan faunaan kuuluvina (kuten Australiassa alkuperäisasukkaita) niin kuitenkin alempiarvoisina ihmisinä, ja jossa pidettiin itsestäänselvänä että omistavalla luokalla kuului olla valtakunnan asioissa enemmän äänivaltaa kuin köyhillä.

Tästä kaikesta huolimatta originalisti katsoo, että perustajaisät olivat niin viisaita, että he näkivät jopa vuosisatojen taa.

Perustajaisät itsekin katsoivat noin, tai ainakin sinne päin. He säätivät perustuslain jota ei voi muuttaa, ainoastaan lisäyksin parannella.

Heidän motiivinaan ei ehkä kuitenkaan ollut hybris, vaan pelko siitä että joku tyranni voisi tulla ja kaapata vallan. Pelko oli mitä aiheellisin ja kaukonäköisin, kun ajatellaan mitä Euroopassa sitten tapahtui: Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin kukistumisen jälkeen todellakin tuli taantumus ja pyhä allianssi. Kruunupäät nousivat uudelleen valtaan.

Mutta se oli silloin. Miten on nyt?

Kun nyt pitäisi päättää seuraavanlaisten asioiden perustuslainmukaisuudesta: aborttioikeus, homoavioliitot, kongressin vaalitapa, koronarajoitukset, oikeus kanniskella konetuliaseita ympäriinsä tai presidentin oikeus valehdella mielin määrin tai uhkailla vieraan vallan presidenttiä jos ei tämä suostu mustamaalaamaan omaa poliittista vastustajaa…

Niin miten korkeasti oppinut korkeimman oikeuden tuomari lähtee pohtimaan tällaisia kysymyksiä?

Hän lukee vuonna 1787 laaditun perustuslain tekstiä. Puolueettomasti ja pyyteettömästi. Hän ei toki mitään päätä itse, vaan hän jollakin tapaa yrittää mennä perustajaisien pään sisään ja ymmärtää mitä heidän tekstinsä ”tarkoitti” silloin kun se ratifioitiin.

Napoleonin neuvo

Napoleonilla oli monia hyviä ajatuksia, kuten se, että kyky, uskallus tehdä päätöksiä on tärkeä ja liian vähän arvostettu ominaisuus ihmisessä. Mutta sitten hänellä oli myös huonoja ajatuksia, kuten se, että perustuslain teksti pitäisi säätää epämääräiseksi, jotta se antaisi mahdollisuuden tulkinnoille. Vaikka Napoleon oli ranskalainen, niin tuo nimenomainen neuvo oli vastoin mannermaista filosofista traditiota, jonka mukaan lakitekstin kuuluisi olla eksaktia.

Yhdysvaltojen perustajaisät kuitenkin noudattivat tätä Napoleonin huonoa neuvoa. Ja kun siihen liittyi vielä anglosaksinen oikeusfilosofinen perinne tapaoikeudesta, seuraukset olivat – kummallisia.

Takaako aseenkanto-oikeus kansanvallan?

Miten nyt tulkitaan perustuslain kuuluisaa toista lisäystä aseenkanto-oikeudesta?

”Asianmukaisesti organisoitu kansalliskaarti on välttämätön vapaan valtion suojelemiseksi, eikä kansan oikeutta säilyttää ja kantaa aseita tulla rajoittamaan.”

”A well regulated Militia, being necessary to the security of a free state, the right of the people to keep and bear Arms shall not be infringed”. [2]

Korkein oikeus suuressa viisaudessaan on päätynyt siihen, että koska pilkku on tietyssä paikassa, lakiteksti ei rajaa aseenkanto-oikeutta palvelukseen kansalliskaartissa, vaan se antaa luvan kanniskella kaikenlaisia konekiväärejä (joita ei 1700-luvulla osattu edes kuvitella) kouluissa, rikollisuuden vaivaamissa lähiöissä ja mielenosoituksissa.

Mielestäni jokainen järkevä ihminen joka lukee tämän tekstin, tulkitsee sen niin, että se tarkoittaa palvelusta kansalliskaartissa. Ja jokainen, jolla on edes hiukankaan historiantajua, käsittää, että taustalla oli perustajaisien huoli siitä että joku tyranni kuitenkin yrittää kaapata vallan. Tarkoituksena ei ollut kannustaa lynkkauksiin, oman käden oikeuteen, rikollisjengien vapaaseen riehumiseen tai kouluampumisiin. Tarkoitus oli antaa kansalle mahdollisuus kapinoida jos valtiovalta selvästi asettuu lain yläpuolelle. Siis aivan lockelaisessa hengessä.

Samanlainen ihanne ja ajatus itse asiassa vallitsi sosialismin alkuaikoina, jolloin iskulauseena oli että ”kansa on aseissa”. Noin perusteltiin esim. Enver Hoxhan Albaniassa sitä että siellä todella vallitsi kansanvalta. Kuten nähtiin, ei se ihan niin mennyt.

Haulikko makuuhuoneen kaapissa ei todellakaan takaa sitä, etteikö kansaa huijattaisi ja tyranni voisi nousta valtaan. Mutta opiskelu takaa. Kansanvalistus takaa. Medialukutaito takaa.

Mitä on mielipiteenvapaus – ja mitä ei

Entä sitten mielipiteenvapaus? Kuuluisa ensimmäinen lisäys kuuluu seuraavasti:

”Kongressi ei säädä mitään lakia uskontokunnan perustamisesta tai kieltääkseen uskonnon vapaata harjoittamista tai rajoittaakseen ilmaisunvapautta, lehdistönvapautta tai kansan oikeutta kokoontua rauhanomaisesti ja vedota hallitukseen epäkohtien korjaamiseksi.” [2]

Trumpin puolustusasianajajat väittivätkin, että ensimmäinen lisäys suojaa hänen oikeuttaan puhua niin paljon palturia kuin tykkää, seurauksista piittaamatta.

Presidentillä on siis oikeus kutsua arvostettuja mediataloja valeuutisiksi, ”pahoiksi ihmisiksi” ja kansakunnan vihollisiksi. Juuri niitä lehtimiehiä ja lehtitaloja, jotka näkevät paljon vaivaa tuottaakseen laatujournalismia, tarkistaakseen lähteensä, esittääkseen asiansa totuudenmukaisesti. On siis oikeus kiihottaa väkivaltaan lehdistön edustajia vastaan.

On oikeus väittää (kuten Trump junior) että Hillary Clinton johtaa pedofiilirenkiä erään tietyn pizzerian kellarissa, mistä taas presidentillä on oikeus kiihottaa kansaa huutamaan ”lock her up”, eli linnaan vaan.

On oikeus väittää asianmukaisesti järjestettyjä, vapaita ja demokraattisia vaaleja ”varastetuiksi”, kun sattui häviämään, ja saada huomattava osa kansasta demagogian voimalla uskomaan tuohon valheeseen.

Panettelu ja maalittaminen on ihmisoikeusrikos

Kansainvälinen laki linjaa, että mikä tahansa suunsoitto ei ole sallittua, vaan se voi olla, tilanteesta riippuen, jopa joukkomurhaan rinnastettava rikos. Esim. Nürnbergin oikeudenkäynnissä tuomittiin lehtimies, joka oli julkaissut juutalaisten joukkotuhoa puolustavia kirjoituksia.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa todetaan: ”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.” [3]

Mielipiteenvapauspykäliä pitäisi kyllä tarkistaa, kautta koko demokraattisen maailman. Yleiseksi periaatteeksi tulisi nostaa se, että toisen ihmisen panettelu, valheellinen syyttäminen ja maalittaminen on paitsi väärin, niin se on toisen mielipiteenvapauden estämistä, riistämistä – se on ihmisoikeusrikos jo itsessään. Tässä olisi Amerikalla oppimista!

Jamie Raskin, pääsyyttäjä Trumpin virkarikosoikeudenkäynnissä, sanoikin tämän. Hän totesi, että meidänhän mielipiteenvapautta tässä rikottiin, kun yritimme kokoontua keskustelemaan ja väkivaltainen joukkio ryntäsi tänne sitä estämään.

Hän ei vain huomannut eikä ymmärtänyt mitä tuli sanoneeksi. Hän oli erinomainen reettori, mutta ei vielä filosofi. Ehkä hänestä sellainen vielä tulee.

”Epädemokraattinen perustuslakimme”

Texasin yliopiston professori Sanford Levinson on julkaissut kirjan ”Epädemokraattinen perustuslakimme, ja miten me, Yhdysvaltain kansa, voimme sen korjata”. Kirja on julkaistu ennen Trumpin valintaa presidentiksi.

Oli kuitenkin yrityksiä perustaa jonkinlainen konventti, joka kokoontuisi laatimaan uutta perustuslakia. Mutta Trumpin kaudella asia on hautautunut. Selvästikään ei mihinkään perustuslain muutokseen ole mahdollisuuksia nykyisessä poliittisessa tilanteessa. Se vaatisi yksimielisyyttä, joka ei ole odotettavissa. Lisäysten tekeminenkin on perustuslaissa tehty äärimmäisen vaikeaksi.

Professori Levinson toteaa seikat, jotka selvästi ovat epädemokraattisia, kuten kongressin vaalitapa: pienellä osavaltiolla on yhtä monta senaattoria (siis kaksi) kuin väkimäärältään jopa kymmenkertaisella osavaltiolla (siis kaksi).

Vaa’ankieliosavaltioiden äänet saattavat ratkaista presidentinvaalin, vaikka vastaehdokas olisi voittanut kokonaisäänimäärässä. Näin kävi kun kansalainen Trump voitti Hillary Clintonin, ja näin kävi kun Bush voitti Al Goren.

Professori epäilee myös kaksikamarisen järjestelmän mielekkyyttä, ja presidentin veto-oikeutta, jotka yhdessä tekevät sen, että lainsäädännön läpi saaminen on mahdottoman vaikeata.

Paljon keskustellaan myös säädöksistä, joiden mukaan yksinkertainen enemmistö kummassakin kamarissa ei riitä monien lakien läpimenoon. Tämä antaa kaksipuoluejärjestelmässä vastapuolelle mahdollisuuden torpata kaikki uudistukset. Obama joutui järjestelmän uhriksi tuossa suhteessa. Se antaa myös mahdollisuuden poliittiseen peliin: voi vastustaa jotain uudistusta kun tietää, että se kuitenkin menee läpi. Näin mielistellään omia valitsijoita.

Ei siis ole ihme, että Trumpin kannattajat huusivat iskulausetta: ”Kuivattakaa suo.” Washingtonin kaupunki on perustettu suomaalle. Washingtonin poliittinen peli oli monien aivan aiheellisen suuttumuksen kohteena.

Kahtiajakautunut korkein oikeus

Korkeimmalla oikeudella on liian paljon valtaa. Tilanne on jotenkin lurpsahtanut sellaiseksi, että sillä on todellisuudessa myös lainsäädäntävaltaa, vaikka ei pitäisi olla. Ei ainakaan Montesquieun mukaan, jonka vallan kolmijako-oppiin kansakunnan perustajaisät tasavaltansa nojasivat.

Aivan avoimesti keskustellaan siitä, ketkä tuomarit ovat ”liberaaleja” ketkä ”konservatiiveja”. Pelkästään tuon pitäisi saada hälytyskellot soimaan. Mutta ei, siitä on tullut maan tapa, että noin spekuloidaan. Kyse ei ole vain aborttioikeudesta tai homoavioliitoista. Myös mahtavat finanssilobbari ovat hyvin kiinnostuneita siitä, keitä korkeimmassa oikeudessa istuu.

Kulloinkin istuva presidentti nimittää uuden korkeimman oikeuden tuomarin, jos edellinen sattuisi kuolla kupsahtamaan. Kannattaakin nimittää nuori, terve ja omaa aatesuuntausta kannattava ihminen. Presidentti istuu korkeintaan kahdeksan vuotta, mutta tuomari, hän on virassa ”kunnes kuolema hänet siitä erottaa”.

Tuomarin elinikäisyyden tarkoitus oli taata tuomioistuinten riippumattomuus. Mutta siitä onkin tullut poliittisen pelin välikappale. Trump sai nimittää tuomarin aivan virkakautensa lopussa, Obama ei edes vuotta ennen.

Joten nyt ollaan hyvin kaukana valistusaatteista ja oikeusvaltioperiaatteesta.

Demokratia on uudistumiskykyinen – mutta kuinka kauan?

Jokin järki tästä järjettömyydestä toki löytyy: vielä nykyäänkin oikeusvaltioperiaate sinänsä on osoittautunut toimivaksi.

Yhdysvaltain kansakunta on luonut nahkansa monta kertaa. Se on voittanut rotuerottelun ja Vietnamin sodan kaltaiset häpeätahrat. Uskoakseni myös Irakin sodan kaltaiset viimeisetkin imperialistiset hyökkäyssodat – sodat öljyn vuoksi – ovat historiaa. Tosin häpeä siitä on käsittelemättä.

Yhdysvallat myös monella tapaa näyttää suuntaa maailmalle. Sieltä tuli paitsi hipit, blues, rock, Hollywood, New Deal, niin internet ja start up -kulttuuri.

Silti: oikeusvaltioperiaate ei kestä ellei sitä riisuta naftaliinista, ellei käytännön sovellutuksia uudisteta ajan vaatimuksia vastaavaksi. Tämä koskee yhtä hyvin EU:ta kuin Yhdysvaltoja, ja oletettavasti myös muita ns. demokraattisia maita.

Tästä syystä me ehdotamme totuus- ja sovintokomissiota pysyvänä valtioelimenä jokaiseen oikeusvaltioon. Sellaista, jossa käsitellään niin lähihistorian suurimpia vääryyksiä kuin nykyajan laittomuuksia, jossa valtiovalta tunnustaa virallisen valheen läsnäolon ja aktiivisti luo mekanismeja joilla sitä voitaisiin paljastaa ja suitsia.

Jokainen järkevä ihminen käsittää, että johtava poliittinen eliitti niin Yhdysvalloissa kuin EU:ssa tulee tällaista ehdotusta kynsin hampain vastustamaan. Siitä huolimatta että idean avoin vastustaminen voi olla vaikeaa. Sen vuoksi tarvitaan valistunutta kansalaismielipidettä vaatimaan totuuskomissiota. Tarvitaan kansalaisten totuusfoorumia.

Maailma tosiaankin muuttuu

Ehdotuksemme on luettavissa vasta ilmestyneestä ohjelmastamme (klikkaa kuvaa).

Onko tämä utopiaa? No, se vasta utopiaa on, jos on säädetty ikuiseksi tarkoitettu ja ikuisesti voimassa oleva – vain pienin lisäyksin paranneltava – perustuslaki.

Maailma muuttuu. Kaikenlaista yllättävää tapahtuu. Neuvostoliitto romahti. EU joutui kriisiin. Yhdysvaltoihin valittiin presidentti joka ”valehtelee suruttomasti”, kuten Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa taannoin ihmeteltiin. Salaliittoteoreetikot ja neonatsit valtasivat Capitolin, pandemia iski koko maapallolle ja Nasan luotain laskeutui Marsiin.

Noiden kaikkien ihmeiden rinnalla ei ole lainkaan kummallinen ajatus, että Yhdysvaltain pyhä perustuslaki jonain päivänä kirjoitetaan kokonaan uusiksi. Silloin siihen myös kirjataan totuus- ja sovintokomissio pysyvänä instituutiona. Samoin siihen kirjataan totuuskomission kanssa yhteistyössä toimiva kansalaisten totuusfoorumi. Sillä siis tulisi myös olla virallinen asema yhteiskunnassa ja valtiovallan rahoitus.

Joko ennen tuota, tai sen jälkeen, sama tehdään myös EU:n perussopimusten kohdalla.

Ja ehkä lopultakin, myös pienessä Suomessa aletaan asianmukaisesti käsitellä suomettumisen ajan valtiopetoksia ja ihmisoikeuksien polkemista – erityisesti sananvapauden tukahduttamista Suomen silloisen ulkopolitiikan ja Neuvostoliiton arvostelijoilta.

Kuten minulta.

VIITTEET:

[1] Guardian 26.10.2020.

[2] Ari Helo: Yhdysvaltain demokratian synty. Gaudeamus 2014. Perustuslain lainausten käännökset tässä myös Ari Helon.

[3] YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 19. artikla, https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksienjulistus/. (Lihavointi allekirjoittaneen)