Heidi Hautalan julkaisemat kuvat vääristelevät äänestyksiä
Kollegallani Heidi Hautalalla (vihr.) on tapana julkaista sosiaalisessa mediassa kuvioita Euroopan parlamentin äänestyksistä. Niissä annetaan hyvin usein virheellinen kuva asioista ja pyritään lähestulkoon mustamaalaamaan poliittisia kilpailijoita. Hän on tehnyt niin jo useita vuosia.
Jos luet tätä blogia, olet ehkä törmännyt tällaiseen kuvioon sosiaalisessa mediassa. Koska kuvioita julkaistaan usein, kaikkiin niihin vastaaminen yksitellen ei ole mahdollista. Tässä blogissa käyn siksi läpi, missä niistä yleisellä tasolla on kyse.
Jos siis näet sosiaalisessa mediassa Hautalan jakaman Miten meppi äänesti? -kuvan parlamentin äänestyksistä, toivon sinun suhtautuvan siihen varauksella. Kyse ei ole journalistisesta tiedonvälityksestä tai vahvistetusta tiedosta, vaan poliitikon julkaisusta, jossa hän pyrkii esittämään asiat itselleen edullisesti ja poliittisille kilpailijoilleen epäedullisesti.
Ajan itse Euroopan parlamentissa markkina- ja innovaatiomyönteistä linjaa. Pyrin vauhdittamaan siirtymää kohti ilmastoneutraalia ja digitaalista taloutta sekä rakentamaan ulko- ja turvallisuuspoliittisesti vahvempaa Eurooppaa. Olen feministi ja sukupuolten tasa-arvo on minulle politiikan tekemisen keskeisiä arvoja.
Syitä siihen, miksi joku meppi on Hautalan kuviossa sijoitettu oudolta tuntuvalle puolelle, on useita. Näitä ovat esimerkiksi:
-
Väärä asiayhteys
Hautalan kuvat perustuvat usein yksittäisiin muutosesityksiin tai muihin triviaaleihin yksityiskohtiin. Esimerkiksi Vietnam-kauppasopimusta koskevaan kuvioon oli poimittu muutosesitys, joka oli aivan väärässä paikassa: tekstissä oli kyse juuri Vietnam-sopimuksesta, mutta sinne yritettiin ujuttaa yleistä kauppapoliittista linjanvetoa, joilla on oma aikansa ja paikkansa.
Asioista pitäisi myös voida keskustella riittävästi ja ennen päätöksentekoa kuulla kattavasti asiantuntijoita. Linjausten sijoittaminen asiayhteyksiin, joihin ne eivät kuulu, sekoittaa parlamentin kannanmuodotusta eikä ole hyvä tapa tehdä politiikkaa.
Jos vastustaa jotain muutosesitystä tai kirjausta, koska se on väärässä paikassa, ei tarkoita, että vastustaisi itse asiaa.
-
Riski sovun kaatumisesta
Äänestettävät tekstit eivät päädy parlamentin täysistuntoon täysin puskista, vaan kaikista niistä neuvotellaan poliittisten ryhmien välillä. Teksti, joka täysistuntoon tulee, on saavuttanut enemmistön valiokunnassa. Jos tähän sovintoon tuodaan muutosesitys ja se menee äänestyksessä läpi, voi riskinä olla, että useat ryhmät vetävät tukensa koko sovun kohteena olevalta aloitteelta. Silloin parlamentti jää kokonaan ilman kantaa kyseiseen asiaan.
Jos siis vastustaa jotain muutosesitystä tai kirjausta, voi perusteena olla, että haluaa tukea ryhmien välistä sopimusta. Myöskään tällöin ei välttämättä vastusta itse asiaa.
-
Oman parlamenttiryhmän kanta
Kokoomus istuu europarlamentissa osana EPP-ryhmää, joka on keskustaoikeistolainen poliittinen ryhmä. Ryhmä on parlamentin suurin ja me sen ainoita suomalaisjäseniä, joten asema avaa mahdollisuuden vaikuttaa EU-politiikkaan joitain pienempiä ryhmiä paremmin.
EPP-ryhmä on jonkin verran Kokoomusta konservatiivisempi ja sen kanta ei aina vastaa täysin sitä, mitä itse ajattelen. Näin on myös muissa ryhmissä. Esimerkiksi vihreiden ryhmässä istuvat katalonialaiset itsenäisyystaistelijat tuskin ovat kaikesta samaa mieltä suomalaisten kollegojensa kanssa.
Äänestän välillä EPP-ryhmäni mukana sellaisen kannan puolesta, josta itse ajattelen hieman toisin, koska haluan jossain toisessa kohtaa ryhmän tukevan omaa linjaani. Tällainen on tuttua tietysti myös Suomen eduskunnasta ja kunnanvaltuustoista ympäri maan. Kyse on tasapainoilusta ja välillä poikkean toki ryhmän linjasta. Äänestin esimerkiksi taannoisen ilmastolain kohdalla omaa ryhmääni vastaan korkeamman päästövähennystavoitteen puolesta ja äänestän ryhmää vastaan käytännössä aina, kun kyse on naisten oikeuksista tai seksuaaliterveydestä. Äänestysten välillä yritän muuttaa ryhmän linjaa. Koska EPP-ryhmä on niin suuri, sen kanta on usein ratkaiseva.
Jos äänestää jotain asiaa vastaan oman parlamenttiryhmänsä mukana, ei se välttämättä tarkoita, että henkilökohtaisesti vastustaisi kyseistä kirjausta.
-
Asian merkitys
On mahdollista, että kuvion kohteena oleva asia sisältyy jo muualle tekstiin. Muotoilu voi olla hieman toinen, mutta lopputulos käytännössä sama.
Taannoin Hautalan kuviossa esimerkiksi kerrottiin, että vastustan ”feminististä” ulkopolitiikkaa. Todellisuudessa tekstiin ja aiempiin vastaaviin linjanvetoihin sisältyivät jo laajat sukupuolten tasa-arvoa ja naisten oikeuksia koskevat kirjaukset, joita tietysti tuen. Juuri kuvioon päätyneen kohdan muotoilu oli kuitenkin sellainen, että en sitä kokenut järkeväksi. Edes Suomen vihreä ulkoministeri Pekka Haavisto ei ole julistautunut feministisen ulkopolitiikan tukijaksi, vaan todennut, että sisällöt ratkaisevat. Olen tästä Haaviston kanssa samaa meiltä. Termi ei ole vakiintunut ja siihen liitetään usein painotuksia, jotka eivät ole kestäviä, vaikka arvopohjainen ulkopolitiikka ja sukupuolten tasa-arvon priorisointi on täysin oikea valinta.
Tulkintaa monimutkaistaa myös se, että monissa Hautalan kuvioissa esiintyvissä äänestyksissä on kyse sitomattomista julkilausumista. Niillä ei siis ole suoraa vaikutusta mihinkään, vaan kyse on parlamentin tahdonilmaisusta, joka voi vaikuttaa tai olla vaikuttamatta esimerkiksi komission lainsäädäntöesityksiin tai jäsenmaiden toimintaan.
Arvioin myös tätä asiaa, kun harkitsen, poikkeanko jossakin äänestyksessä ryhmäni linjasta. Jos kyse on lainsäädännöstä ja asia on minusta tärkeä, äänestän todennäköisemmin puhtaasti omalla linjallani ja ryhmääni vastaan. Toimin usein toisin sitomattomien julkilausumien muutosesityksissä, joita Hautala yleensä kuvioihinsa poimii. Minusta tämä on vastuullista, vaikka toisella tavalla saisi ehkä kerättyä enemmän pisteitä sosiaalisessa mediassa.
-
Asia sisältyy jo tekstiin tai kyse on puhtaasta vääristelystä
Välillä Hautalan julkaisemat kuvat ovat puhtaasti virheellisiä, eivät vain harhaanjohtavia. Heille, jotka parlamentin työtä seuraavat tarkasti, kuvien luonne on ollut jo pitkään selvä. Niitä ovat kritisoineet vuosien varrella käytännössä kaikki suomalaiset europarlamentaarikot.
Esimerkiksi demareiden Miapetra Kumpula-Natri on ihmetellyt Hautalan jakamaa kuvaa, jossa hänen väitetään vastustaneet tiettyjen torjunta-aineiden kieltämistä, mikä ei pitänyt paikkaansa. Vuoden alussa julkaistun kuvan osalta Hautalan vihreä kollega Ville Niinistö arvioi, että graafi ”oikoo mutkia”. Helmikuussa julkaistusta kuvasta kritiikkiä jakoivat muun muassa Nils Torvalds (rkp) ja Elsi Katainen (kesk.). Aiemmin kuvissa on sanottu Petri Sarvamaa (kok.) olisi äänestänyt aborttien kieltämisen puolesta, mikä taas ei pidä miltään osin paikkaansa.
Oli vääristely tahallista tai tahatonta, lopputulos on kuitenkin sama.
Lopuksi
Heidi Hautalan jakamissa kuvioissa on kyse esimerkiksi Yhdysvalloissa laajasti käytössä olevasta ”negatiivisesta mainonnasta”, jossa ei kerrota omasta poliittisesta linjasta, vaan yritetään esittää poliittinen kilpailija jollain tapaa epäilyttävänä. Se onnistuu Euroopan parlamentin äänestysten kautta helposti, sillä jokaisessa täysistunnossa äänestetään suurempien kysymysten lisäksi tuhansista pienistä yksityiskohdista.
Kokoomusnuoret poimivat taannoin oheisen kuvion parlamentin äänestyksistä samalla logiikalla kuin Hautala. Ilmeisesti tavoitteena oli osoittaa, kuinka kuvioit toimivat ja kuinka helppo faktoja valikoimalla on saada asiat näyttämään joltain, mitä ne eivät tarkalleen ole. Äänestystulos todella oli oheinen ja kuviossa ei ole virhettä, mutta en silti viitsi väittää, että kukaan vastustaisi vammaisten oikeuksia.
Minusta olisi kaikille kunniakkaampaa, jos kuvioiden tekeminen jätettäisiin kokonaan väliin, ja toivoisin, että Heidi Hautala ottaisi tästä vinkistä vihdoin vaarin – tai edes jättäisi kuvioiden tehtailun journalisteille ja kansalaisjärjestöille, jotka voivat valikoida äänestyksiä neutraalisti, ei oma poliittinen etu edellä.
Kuvailtu H. Hautamäen toiminta on suoraan vihreitten ohjekirjasta luvusta, ”miten kasvatan herkkusieniä”.
Ilmoita asiaton viesti
Marcus Wolf oli tehokas sabotööri kuten Wernher von Braun oli tehokas raketti-insinööri., Moni meni vipuun , eräskin …..vaikka olisi pitänyt mennä vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta, siis ilman 4000 itämarkkaa…
Ilmoita asiaton viesti
En ole itse törmännyt Hautalan julkaisuihin, mutta ei tuo kyllä kovin kunnioitettavalta toiminnalta tai hyvältä politiikanteolta kuulosta. Olipa kyse melkeenpä mistä tahansa, perustelut ovat yleensä oleellisempia kuin itse lopullinen päätös/johtopäätös. Jälkimmäisen valjastaminen populistisen toisia mollaavan politiikan välineeksi on aika halpamaista.
Vaikka en Hautalan julkaisemiin kuviin olekaan törmännyt niin tuo Pajulan taannoinen julkaisu tuli kyllä vastaan. Minä kyllä epäilen suuresti, että sen tarkoituksena olisi ollut osoittaa asioiden vääristelyn helppous. Eiköhän siinä sorruttu juuri siihen, mitä tässä kirjoituksessa kritisoidaan.
Ilmoita asiaton viesti
Onko sillä mitään merkitystä mikä tarkoitus oli? Tuohan toimii erinomaisena esimerkkinä blogistin kritisoimasta selkärangattomasta tarkoituksellisesta sumuttamisesta. Ei voi kuin olla blogistin kanssa samaa mieltä, että olisi kunniallista pidättäytyä moisesta. En kuitenkaan suosittele pidättelemään hengitystä sillä aikaa kun Hautala kasvattaa selkärangan.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös se tarkoitus ole hyvinni oleellinen asia? Sehän määrittää täysin oliko Pajulan kommentti juuri sitä mitä Virkkunen tässä kritisoi vai sitten vain (helposti väärin ymmärrettävää) kritiikkiä Hautalan toimintaa kohtaan.
Tämä vastauksena myös Solakiven kommenttiin tuossa alla: Koska Pajula pahoittelee toimintaansa, niin eiköhän kyse silloin ole ollut juuri siitä, että Pajula sortui halpaan populismiin? Hienoa tietysti, että hän näinkin pian pahoitteli asiaa ja varmasti otti asiasta opikseen. Eikä tästä nyt sinällään sen enempi ole tarpeellista keskustella.
Ilmoita asiaton viesti
”…eiköhän kyse silloin ole ollut juuri siitä, että Pajula sortui halpaan populismiin?”
Et nähtävästi lukenut Pajulan blogausta, kun kysyt noin.
Ilmoita asiaton viesti
Luin pariinni kertaan, mutta ilmeisesti teemme siitä ihan erilaiset tulkinnat. Minun käsitykseni perustuu mm. tähän: ”Kuten jo yllä totesin, pyydän graafia anteeksi, sillä se ei kerro koko kuvaa.”
Sanoi hän tosin myös näin: ”Se ei ole hyvä tapa tehdä politiikkaa, mutta olen vakuuttunut siitä, että kyse oli oikeutetusta keinosta nostaa keskusteluun kahta tärkeää teemaa: vammaisten oikeuksia sekä yhden suomalaismepin pitkäkestoista vääristelyä Euroopan parlamentin päätöksenteosta.”
Tämä kuulostaa kyllä hyvin vahvasti jälkikäteen keksityltä selittelyltä eikä niinkään alkuperäiseltä tarkoitukselta.
Ilmoita asiaton viesti
Näköjään tuon sitten voi lukea noinkin. Luulin tuon ”anteeksipyynnön” olevan puhdasta kettuilua Hautalalle. Ei sitten ainakaan kovin onnistunutta, kun tulkitsit asian noin. Juuri tuon jälkimmäisen sitaattisi vuoksi twiitti oli mielestäni vaikea tulkita muutoin, kuin tahallisena provokaationa.
Edelleenkään sillä ei kuitenkaan ole merkitystä tämän blogauksen kannalta. Toimii oivana esimerkkinä kuvastamaan sitä, mitä blogisti kritisoi.
Ilmoita asiaton viesti
Ikävä kyllä tuo Hautalan menettely toimii, koska 95% lukijoista ei osaa tai viitsi tarkistaa asioita.
Ilmoita asiaton viesti
Laitetaan tähän myös Pajulan aihetta käsittelevä blogiteksti selitykseksi. Twiitti ja blogi samana päivänä, joten eiköhän tuossa hyvinkin ole ollut ajatuksena näyttää miltä tuntuu, kun Hautalan vuosia harjoittama touhu kolisee omaan nilkkaan.
https://www.kokoomusnuoret.fi/blogit/2020/07/matias-pajula-pahoittelen-jakamaani-kuvaa-enta-sina-heidi-hautala/
Ilmoita asiaton viesti
Härskiä toimintaa Hautalalta.
Ilmoita asiaton viesti
Hassua, miten jotkut kommentoijat ottavat Henna Virkkusen selitykset totena.
Ilmoita asiaton viesti
Mäkinen keskustelun eteenpäinviemiseksi kertonee, mikä Virkkusen blogissa ei ole totta.
X
Ilmoita asiaton viesti
Juurikin näin, eli tässähän puhutaan asioista jotka ovat ns. makuasioita, toinen tykkää sanoa asiat omalta kantiltaan niin totuudessa kuin osaa ja toinen käyttää samoja tilastoja omien näkemystensä mukaisesti. Kumpi sitten enemmän syyllistyy mustamaalaukseen on jokaisen arvioitava omalta kohdaltaan. Aivan kuten ruoka-annoksen mausteetkin. H.H. sanoisi, että tilastojen mukaan ruoka on suolaista ja H.V. kirjoittaa että suolaisuus voi johtua monista eri tekijöistä. Joku mauste esimerkisi voi korostaa suolan makua tai jotain muuta vastaava.
Ilmoita asiaton viesti
Ari kannattaa yllättäen ns vaihtoehtoisen totuuden käsitettä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Mäkinen kerro. Hänellä on muut tarkoitusperät kommentoinnissa kuin argumentoitu keskustelu.
Ilmoita asiaton viesti
Siltähän se näyttää. Eipä ole tullut vastaukseksi edes henkilökohtaisuuksiin menemistä.
X
Ilmoita asiaton viesti
Otapa jo ne vihreät sammalet pois silmiltäsi sinäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät ovat irtautuneet juuriltaan ja unohtaneet liito-oravat ja valkoselkätikat.
Vihreä ministeri Ohisalo ehdotti kaikkien huumeiden käytön laillistamista Suomessa.
Vihreät kannattivat myös ulkovallan rahoittamaa islamilaista suurmoskeijaa Helsinkiin.
Vihreiden korvien välissä humanistinen tuuli humisee.
Ilmoita asiaton viesti
Olipa törkeästi äänestetty. Vihreiltä nyt kuitenkin voi odotella mitä hyvänsä sillä hehän ovat niitä politiikan kauniita ja rohkeita.
Ohisalo hoi hoi??Ketkä eivät ole heikompien puolella???
Ilmoita asiaton viesti
Tärkeä kirjoitus Virkkuselta. Keskustelun perussäännöt ovat kovaa vauhtia unohtumassa ellei jo unohtuneet Hautalalta. Erityisesti vihreiden tulisi kantaa huolta asiallisesta käytöksestä keskustelussa säilyttääkseen uskottavuutensa moittiessaan vaikkapa perussuomalaisia asiattomuuksista.
Ilmoita asiaton viesti
Itse kirjoitat että joudut välillä äänestämään eri tavalla kuin itse ajattelet asiasta.
Eli Heidi Hautala kertoo todellisen kuvan kuinka äänestät, eikä kuinka haluaisit äänestää, koska siilähän ei ole mitään merkitystä jos kuitenkin teet toisin.
se on vain selittelyä.
Ilmoita asiaton viesti
https://youtu.be/WDnH9o1ACWo
Tässä Eija RIITTA korholan kertomaa Heidi Hautalan menettely tavoista. Sikamaista se on.
Ilmoita asiaton viesti