Ajatuspoliisi vaanii ja aivopesee

Tausta

Tämän kirjoituksen piti käsitellä israelilaisen psykologin, narsismiasiantuntija Sam Vakninin kiinnostavaa esitelmää, jossa hän varoittaa, että kaikki uhriutumisliikkeet, kuten ilmastonmuutosaktivistit, ovat nykyään muuttuneet narsistisiksi. Kehitys on huolestuttava, sillä narsismia hallitsee empatian puute. Kyse on siitä, että nuo aktivistit pitävät itseään etuoikeutettuina ja käyttävät liikkeen ulkopuolisia toimijoita hyväkseen. ”Olen uhri, joten olen pyhimys. Olen moraalisesti sinua parempi. Minulla on oikeus, koska minua kohdellaan epäreilusti. Sinulla on velvollisuus minua kohtaan”.

Vakninin varoittaa, että tällaiset liikkeet ovat lamauttavia, toksisia ja vaarallisia. Erityisen huolestuttavaa on, että liikkeillä on paljon nuoria aktivisteja.

Pätkä haastattelusta on katsottavissa Michael Shellenbergerin Youtube-kanavalta. (Siihen saa myös laitettua automaattitekstityksen, ainakin englanniksi.)

Siis, minun piti käsitellä tuota aihetta.

Aihe muuttui

Aloittaessani jutun kirjoittamista laitoin videosta linkin omalle Face Book-sivulleni, jolloin postaukseni alle välittömästi ilmestyi FB:n ylläpitoviesti. Olivatko algoritmit soittaneet hälytyskelloja! Denialisti liikkeellä!?

En ole ihan varma miksi Face Book halusi kertoa minulle oman alueeni lämpötilan muutoksista ja mitä ilmastotieteestä, mutta päätin ottaa siitä selvää.

Ensimmäinen klikkaus toi ruudulle Etelä-Savon keskilämpötilaa 1950-2020 osoittavan kuvaajan (alla vasemmalla). Siinä oli myös teksti, joka vahvisti, että käyrä osoittaa lämpötilan todella nousseen meidän nurkillamme minun elinaikanani! En nyt edes lähde tarkistamaan pitääkö tuo käyrä paikkansa ihan prikulleen, ihmettelen vaan, mikä merkitys Etelä-Savon lämpötilalla 1950-2020 olisi mihinkään, tai ainakaan aktivistien narsismiin. Ilmastotiede ei yleensä seuraa absoluuttisia lämpötiloja vaan lämpötilapoikkeaman kehitystä, mikä paremmin kuvaa lämpötilojen vaihtelua laajemmalla alueella ja tuo esille trendejä. Vuonna 1950 elettiin kylmempää ajanjaksoa lämpimän 1930-luvun jälkeen. Kuvaaja olisi ihan eri näköinen jos oltaisiin aloitettu 30-luvulta (alla oikealla). Mutta enhän minä ole koskaan kieltänyt, että maapallon keskilämpötila 170 vuodessa olisi noussut jotain 1,1 astetta, joten miksi juuri tätä graafia minulle nyt syötetään?

   

Face Bookin ilmastotiedettä

No, eteenpäin. Kun klikkaan linkkiä ”Explore Climate Science Info” avautuu  tämä näkymä (alla), jossa komealta kuulostavan otsikon Climate Science Centre alla halutaan tietää onko minulla yleensä mitään hajua ilmaston muutoksesta. En nyt lähde perkaamaan noita kysymyksiä sen enempää. Noteeraan kuitenkin, että kysymyksiä näyttää olevan myös lihansyöntiin liittyen.

Klikkaamalla kuvaa ilmestyy isompi versio tutkittavaksi välilehteen

Sitten seuraa osio Facts about climate change. Siinä esitetään tukku n.s. faktoja ilmaston muutoksesta. Poimin niistä alle muutaman esimerkin, muutamalla omalla lyhyellä maallikkokommentillani varustettuna. Tarkoitus ei ole tässä kirjoituksessä lähteä käsittelemään näitä ”faktoja” – se olisi erillisen blogin arvoinen aihe – mutta lukijoita saattaa kiinnostaa minkälaisilla tiedoilla Face Bookin ’Ilmastotiedekeskus’ haluaa meitä valistaa. Jos kommenteissani on suoria virheitä otan tietenkin mielelläni korjauksia vastaan.

  • FB fakta: 97% ilmastotutkijoista pitävät ihmisen toimintaa ilmaston lämpenemisen syynä.

Tämä tuttu väite on kumottu moneen kertaan, mutta tulee jatkuvasti esille – tälläkin listalla ensimmäisenä. Puheenvuorossakin usein käsitelty aihe, esimerkiksi Antero Ollilan kynäilemänä.

Kaikki tämän osion kuvat avautuvat klikkaamalla isoimpina välilehteen. Muista sulkea välilehti kun jatkat eteenpäin
  • FB fakta: Tapa jolla tutkijat ennustavat ilmaston käyttäytymisen muutoksia, on osoittautunut luotettavaksi.

Ilmastomalleilla ei ole tietääkseni pystytty simuloimaan edes menneitä aikoja. Ne eivät sovellu simuloimaan äärimmäisiä sääilmiöitä, puhumattakaan niiden liittämisestä ihmisen aiheuttamaan lämpenemiseen. RCP8.5 on osoittautunut täysin epätodennäköiseksi (mutta siitä huolimatta se on saanut eniten huomiota IPCC:n raporteissa ja mediassa) ja ilmastoherkkyyden osalta vallitsee suuri epävarmuus. Luonnollisten tekijöiden vaikutusta ei ole huomioitu kunnolla.

  • FB fakta: Tuuli- ja aurinkoenergian hinta on kilpailukykyinen

Kaikki on suhteellista ja kaikki kulut pitää ottaa huomioon sekä subventiot eliminoida. Tuuli- ja aurinkovoima tuottavat edullista marginaalisähköä silloin kun olosuhteet ovat suotuisat, mutta se on sattumasähköä, joten kantaverkon hallinnointiin lisääntyy kustannuksia esimerkiksi tarvittavan säätövoiman osalta, joita pitää huomioida kannattavuuslaskelmissa. Hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen on hyvin kallista. ”Vihreä energia” ei vielä pysty kilpailemaan fossiilisten polttoaineiden kanssa.

  • FB fakta: Viimeaikaisten kuivuuksien ja metsäpalojen vakavuus johtuu ilmastonmuutoksesta.

Ei ole osoitettu evidenssiä sille, että äärimmäiset sääilmiöt pahenisivat ilmaston lämmetessä. Kun verrataan tarpeeksi kauas, yli 100 vuoden päähän voidaan havainnoista todeta, että melkein kaikilla vakavilla ilmasto- ja sääkatastrofeilla on ennakkotapauksia.

  • FB fakta: Viimeaikainen globaali lämpeneminen johtuu ihmisistä, ei luonnonilmiöistä.

Tätä väitettä perustellaan näköjään sillä argumentilla, ettei muutakaan ole pystytty todistamaan, joten siksi kaiken on pakko johtua ihmisestä.

  • FB fakta: Jääkarhukanta vähenee ilmaston lämpenemisen johdosta.

Klassikko tämäkin. Jääkarhuja on kuitenkin nykyään huomattavasti enemmän kuin 50 vuotta sitten.

  • FB fakta: Kun ylivoimainen enemmistö tiedemiehistä on samaa mieltä jostain, on asia katsottava tieteellisesti todistetuksi.

Tieteestä ei voi äänestää. Muuten olisi esimerkiksi kysymys maan ulkopuolisesta elämästä helppo ratkaista. Jos riittävä enemmistö on sitä mieltä, että universumissa on muutakin ”viisasta” elämää, niin asia olkoon sitten sillä tieteellisesti todistettu.

  • FB fakta: Korkea hiilidioksiditaso on haitaksi maapallon kasvillisuudelle.

Ehkä hämmästyttävin väite kaikista, mutta jätän nyt kokonaan omaan arvoonsa. Lisäksi tässä sorrutaan ympyrätodistukseen.

Väitteitä (”faktoja”) oli vielä lisää, mutta eiköhän tämä lista riitä. Melkein kaikkien näiden ”faktojen” osalta on vastaväitteitä kutsuttu myyteiksi (myth). FB:n Climate Science Centerin tietoiskusta löytyy Youtubesta faktantarkastus, jonka voi katsoa täältä.

Ajankohtaista ilmastonmuutospolitiikasta

Seuraava klikkaus tuo esille muistutuksen Egyptissä meneillään olevasta ilmastokokouksesta ja IPCC:n raportista.

Tämänkin kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla

Johtopäätös

Aikamoinen pläjäys. En voi kuin ihmetellä tätä aivopesun määrää ja laatua.

Face Book haluaa näköjään kontrolloida julkisia ajatuksiani. Tässä tapauksessa linkin jakaminen jutusta, jossa varoitettiin ääriliikkeiden narsistisen uhriutumisen vaarallisista seurauksista pidettiin ilmeisesti niin epäilyttävänä, että siihen piti puuttua. Koska ilmastonmuutos. Mitä jos ajatuspoliisit rupeavat sotkeutumaan muissakin kysymyksissä siihen minkälaisia ajatuksia laitamme kiertoon.

Varsinainen aihe

Niin, varsinainen juttu taisi jäädä kesken. Tarkoitus oli jatkaa tuosta alussa esitetyn videon aiheesta käsittelemällä Shellenbergerin aikaisempaa, vuoden vanhaa kirjoitusta, jossa hän esitti samoja näkemyksiä kuin Vaknin edellä. Nyt laitan siitä tänne vaan linkin kiinnostuneille: Why I’m not a progressive.

Shellenberger päättää kirjoituksensa näin: ”Most progressives want police for their neighborhoods. Most progressives want their own children, when suffering mental illness and addiction, to be mandated care. And most progressives want reliable electrical and water management systems for their neighborhoods.

But most progressives are also voting for candidates who are cutting the number of police for poor neighborhoods, insisting that psychiatric and drug treatment be optional, and that trillions be spent making electricity more expensive so we can harmonize with nature through solar panels made by enslaved Muslims in China, and through industrial wind projects built in the habitat of critically endangered whale species”.

Shellenberger joutuu tottakai kirjoittamaan netissä, koska perinteinen media ei tällaisia julkaise. Kun minä viittaan tapaukseen Face Bookissa älähtää ylläpidon algoritmi. Hesari saa kuitenkin kirjoittaa ymmärtäväiseen sävyyn ministeri Ohisalon erityisestä varjelusta nauttivasta ääriliike Elokapinasta – asia, josta huomautin yli vuosi sitten blogissani Totuuden hetki olikin valhe.

Meillä on Suomessakin kohta eduskuntavaalit. Muuttuuko mikään?

Vanhempi kansalainen ryhtyy toimeen. Kuvakaappaus aloitusvideosta

p.s. Tämä kirjoitus pääsi vahingossa julkiseksi ennenaikaisesti täysin keskeneräisenä, ja jouduin sen välillä poistamaan. Jos joku aikainen lukija jäi ihmettelemään kommenttien katoamista, niin tässä syy. Sori siitä. Artikkelikuvassa kooste TV:n uutislähetysten kuvakaappauksista.

Kirjoitukseen on lisätty linkki FB:n ilmastotietoiskun faktantarkastuksesta.

+14
henrik-lindblom

Poliittisesti sitoutumaton, ankkurinsa nielaissut purjeveneellään maapallon 20 vuodessa kiertänyt juristi ja entinen yritysjohtaja. Ihmettelee nykyisin maailman menoa hyötyliikunnan parissa Saimaan rannalla - välillä kirjallisessakin muodossa. - Usein tahallisesti väärin ymmärretty.
Arvostan ihmisiä jotka etsivät totuutta, mutta varon niitä jotka kertovat löytäneensä sen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu