Riittävätkö Suojelupoliisin resurssit?

Kirjoituksessa omia mielipiteitäni liittyen Suomessa tapahtuvaan Venäjän & Neuvostoliiton vakoilu- ja vaikutustoimintaan, sekä julkisesta keskustelusta ja näkemyksiä siitä, miten asioita tulisi tehdä jatkossa paremmin. Näkemykseni eivät edusta mitään muuta tahoa, ja käsitykseni saattavat olla moninpaikoin virheellisiä. 

Lyhyesti Suojelupoliisin yms. resursseista oma mielipiteeni on että resursseja pitäisi olla huomattavasti enemmän. Lain ei pitäisi olla este tehokkaalle toiminnalle. Omien näkemysteni mukaan Venäjän vakoilulaitos tekee paljon enemmän Suomessa kuin SUPO tekee. Kannatan kuitenkin laillisuusperiaatetta, jossa on lain määrittelemä kehys toiminnalle. Sekin on monimutkainen asia. Mielestäni SUPO:n henkilöresurssit voisi moninkertaistaa liioittelematta. Suomi on sijaintinsa puolesta sellaisessa paikassa, jossa nimenomaan tarvittaisiin kunnolliset resurssit vastavakoiluun ja yhteiskunnan suojaamiseen vaikutustoiminnalta. Minusta vastatiedustelu tarvitsee hyvät resurssit.

Vastatiedustelun sisäinen integriteetti pitää varmistaa mahdollisimman hyvin, ettei Venäjä pysty vaikuttamaan henkilökuntaan. Jos Suojelupoliisi päätyisi Venäjän tiedustelulaitoksen hallintaan saattaisi nähdä haitallisena Suojelupoliisin resurssien lisäämisen. Toisaalta, kun resursseja on alun alkaenkin tarpeeksi, se saattaa estää tällaisen tilanteen syntymisen.

Omien kokemusteni pohjalta Venäjällä on paljon parempi toimintakyky Suomessa kuin Suomen viranomaisilla. Tämän vaikutusvallan ja toimintakyvyn välikappaleena ovat tavalliset suomalaiset siviilihenkilöt, jotka ovat päätyneet osaksi Venäjän verkostoja.Siviilikontakteja voidaan hyödyntää julkiseen keskusteluun vaikuttamisessa esimerkiksi henkilöiden mustamaalaamisessa, keskustelun agitoimisessa, väärien selitysten tarjoamisessa, vastakkainasettelun rakentamisessa, keskustelun johdattelemisessa epäolennaiseen yms. Esimerkiksi täällä puheenvuorossa keskusteluun todennäköisesti osallistuu useita henkilöitä, jotka vaikuttavat julkiseen keskusteluun tällä tavoin.

Käytännön toiminnassa kontakteja voidaan hyödyntää muiden yksityishenkilöiden seurantaan tai vaikutuksen tuottamiseksi näihin henkilöihin. Oma ja mahdollisesti virheellinen käsitykseni on seuravaanlainen: Venäjän vakoilulaitos käyttää ihmisiä nappuloinaan vakoilupelissä, jossa keskeistä ovat ihmiset, tieto ja valta. Mielestäni siviilihenkilöt, jotka päätyvät osaksi Venäjän verkostoja, ovat todennäköisemmin useammin uhrin asemassa, kuin innokkaan rikoskumppanin roolissa. Mikäli yksityishenkilöä painostetaan pitkäjänteisesti, on vaikeaa nähdä sellaisessa tilanteessa pieniin tekoihin suostuvaa henkilöä suurena rikollisena, vaan pikemminkin uhrina, jonka avuksi paikallinen viranomainen ei koskaan osannut tulla. Ajattelenkin että sen sijaan että tällaisia henkilöitä yritettäisiin ottaa kiinni, pitäisi pyrkiä heidän irrottamiseensa tästä vaikutuksesta.

Otetaan tähän väliin yksi konkreettinen esimerkki: John Watkins oli Kanadalainen diplomaatti ja Moskovan lähettiläs vuosina 1954-1956. Watkins oli seksuaaliselta suuntaumukseltaan homoseksuaali. KGB ilmoitti hänelle, että heillä on kuvamateriaalia Watkinsista hotellihuoneessa miehen kanssa. Joskin siitä huolimatta (wikipedian mukaan) KGB:n strategia oli motivoida Watkins tuottamalla hänelle tunteen, jossa Watkins on kiitollisuuden velassa KGB:lle.

Joskin tässä esimerkissä kyse on merkittävässä asemassa olevasta henkilöstä, ja värväyksessä käytetty toimi kokonaisuudessaan on melko monimutkainen, värväyksen pohjarakenteena oli kiristysmateriaali, jonka KGB oli henkilöstä hankkinut.

Vaillinainen ymmärrykseni asiasta on että Venäjän vakoilulaitoksella, salaisella poliisilla tai salaisella palvelulla – miksi sitä kokonaisuutta nyt haluakaan kutsua – on erilaisia rekrytointimenetelmiä erilaisille ihmisille. Ihmisestä voidaan tunnistaa piirteitä, jotka ennakoivat värvättävyyttä, ja piirteitä, jotka ennakoivat tietyn värväysmallin toimivuutta kyseisessä tapauksessa. Siinä mielessä Watkinsin tapaus on toimiva esimerkki: 1950-luvulla homoseksuaalisuus oli merkittävä tabu ja häpeänaihe, ja tällaisen kuvamateriaalin hankkiminen kiristämistä varten on selvästikin ollut looginen värväysmalli seksuaalivähemmistön edustajalle. Vähemmän toimiva se olisi vaikkapa avioliitossa elävän henkilön värväämiseen, tuumailen. Alkoholi- ja uhkapeliriippuvaiseen henkilöön voidaan kohdentaa toisenlaisia menetelmiä, jos vaikkapa taloudelliset tekijät ovat merkittävässä roolissa henkilön elämässä.
Voin olla tietenkin väärässäkin tai muuten vaan jotenkin hölmö, mutta kaiken tämän jälkeen kantani on aika vahvasti juuri tällainen. Enemmän resursseja, parempi varmistus sille ettei Venäjä saa vaikutusvaltaa viranomaistahoihin.

Mikäli kuulostaa hölmöltä ajatella mahdollisuutta että Venäjän tiedustelupalvelu voisi saada Suojelupoliisin hallintaan, niin jotain historiallisia väittämiä siihen liittyen: Neuvostoliitto sai Suomen tiedustelulaitoksen eli Valtiollisen Poliisin hallintaan jo 1940-luvulla. Neuvostoliiton tiedustelu kontrolloi myös Neuvostoliittoon kuuluvien maiden tiedustelupalveluja. Esimerkiksi Puolan tiedustelulaitosta ja Itä-Saksan STASI:a. Myös Kuuban tiedustelupalvelu päätyi KGB:n hallintaan.

1990-luvulla Neuvostoliiton hajotessa KGB:llä oli 750.000 työntekijää epävirallisesti. Siihen päälle voi laskea varmaan miljoonissa siviilikontaktien lukumäärän, riippuen siitä miten pieni yhteistyö tai vuorovaikutus mahdollistaa tällaisen laskemisen. Aiheeseen liittyy myös ilmiantajakulttuuri-ilmiö. Suojelupoliisilla oli tuolloin luokkaa 200 työntekijää. Toki KGB:llä oli muistaakseni noin 14 direktokraattia, joiden tehtävät olivat laajat, mukaan lukien toisinajattelijoiden vainoaminen, valtionlaitosten turvaaminen, oman armeijan poliittinen seuranta ja vastavakoilu, seuranta, logistiikka, rajavalvonta yms. Kaikki työntekijät eivät siis ole olleet varsinaisen ulkomaanvakoilun palveluksessa. Toisaalta nämä luvutkin ovat olleet ja taitavat edelleen olla virallisesti valtionsalaisuuksia, ja lienee ehkä vähän vaaralliseen tai valheelliseen turvallisuuden tunteeseen tuudittautumista, että ulkomaantiedustelulla on ollut töissä vain 12.000 työntekijää, ja loput yli 700.000 sitten ovat olleet harmittomia.

KGB vaikutti Suomen politiikassa ja yritti myös vaikuttaa Suojelupoliisin päällikköjen valintaan. Sen toimintaan kuuluu käsittääkseni keskeisesti ihmisten ja organisaatioiden kontrolloiminen.

Luvut Itä-Saksan STASI:stakin antavat käsityksen siitä mitä tällainen kontrolloiminen voi tarkoittaa. STASI:lla oli työntekijöitä luokkaa 40.000-60.000. Muistaakseni siviilikontakteja STASI:lla oli välillä 120.000-300.000 laskentatavasta riippuen. Kontaktien lukumäärä oli ilmeisesti korkeimmillaan 3% Itä-Saksan väestöstä. Kuitenkin sekä STASI että KGB toimivat Suomessa. Ja STASI puolestaan oli epäsuoraan KGB:n hallinnassa alusta asti, koska KGB:n edeltäjä NKVD/GPU asetti STASI:lle päälliköt, ja STASI organisaation sisälle oli asetettu myös KGB:n upseereja.
Suomessa puolestaan Suojelupoliisilla ei ole koskaan ollut riittävästi resursseja seurata KGB:n, tai STASI:n värväystoimintaa Suomessa täydellisesti. KGB:n poliittisen linjan diplomaattivakoilijoiden ja suomalaisten poliitikkojen tapaamisista on onnistuttu dokumentoimaan suurehko osa, mutta ei kuitenkaan kaikkia. Jos tarkastelee aiemmin mainittuja lukuja KGB:n tai STASI:n henkilömääristä, lienee ilmeistä, ettei 200 henkilön organisaatio pysty suoriutumaan tehtävästä sillä tavalla, että maan turvallisuus olisi näiltä osin hyvin suojattu.

Vastatiedustelun päätymistä poliittisen vaikutusvallan kautta Venäjän tai Neuvostoliiton hallintaan voi pitää eräänlaisena lukkona: Poliittinen järjestelmä asettaa resurssit ja päällikön vastatiedustelulle. Mikäli politiikkaan syntyy suomettunut ilmapiiri, jossa lisäksi on toimimassa poliitikkoja, jotka vastaanottavat ohjeita Venäjän vakoilulaitokselta, se mahdollistaa poliittisiin nimitysprosesseihin vaikuttamisen, ja siten vastatiedustelun soluttamisen ylhäältä suoraan päällikön kautta, vastakohtana ruohonjuuritason soluttautumiselle, jossa värvätyt henkilöt pääsevät sisään organisaatioon alimmalta portaalta, tai vaihtoehtoisesti jo valmiiksi organisaatiossa työskentelevän henkilön värväämiselle erilaisin keinoin. Toisaalta tällaista kehitystä ehkäisisi nimenomaan sellainen vastatiedustelulaitos, joka pystyy seuraamaan poliitikkojen ja muiden kansalaisten mahdollisia kytköksiä ja verkostoja tällaisen ulkomaisen vakoilulaitoksen kanssa. Jos resursseja toimintaan ei ole riittävästi, ei silloin maassa ole tahoa joka tuottaisi tietoa ilmiöstä. Poliittista tahtoa tilanteen korjaamiseen ei enää synny tilanteessa, jossa vaikutusvaltaa politiikkaan ja puolueisiin on liikaa. Tämä on eräänlainen lukko, jonka toteuttaminen lopulta vaatii vain muutamien kymmenien ihmisten kontrolloimista. Jos olisikin niin, että Suojelupoliisi olisi jo 1970-luvulla tarvinnut esimerkiksi 2000 työntekijää tehtäviensä hoitamiseen säädyllisesti, olisiko suomettuneessa Suomessa voinut tällainen esitys onnistua vallitsevassa poliittisessa ilmapiirissä? Olisiko silloinen Neuvostoliiton tiedustelu estänyt asian? Itse luulen, että siinä tilanteessa oli Suomen osalta jo myöhäistä, Neuvostoliitolla oli jo aivan liikaa vaikutusvaltaa, jotta korjausliikkeen tekeminen tässä maassa olisi ollut mahdollista.

En tunne Suomen nykytilaa tässä suhteessa. Ajattelen silti, että mikäli nyt asioita ei tehdä millään tavalla paremmin kuin suomettumiseen johtaneen kylmän sodan aikana, saattaisi olla optimismia ajatella asioiden itsestään menevän paremmin kuin viime kerralla. Mielestäni sotilaallinen turvallisuus ja vastavakoiluun liittyvä turvallisuus eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan pikemminkin toisiaan täydentäviä asioita.

Mikäli Venäjä yrittää liittää Suomen etupiiriinsä se saattaa onnistua myös vakoilun keinoin.

+1
HenriKarjalainen

Kirjoittelen mielipiteitä ja näkemyksiä, jotka sisältävät paljon virheitä. Mielipiteiden kriittiseen tulkitsemiseen haluan kannustaa sillä yritän pyrkiä vuorovaikutukseni positiiviseen nettovaikutukseen ja tekemieni virheiden mahdollinen siirtyminen lukijoille saattaisi johtaa päinvastaiseen :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu