Tavalliset kansalaiset toimivat Venäjän turvallisuuspalveluiden välikäsinä?

Oman kokemukseni perusteella Venäjän turvallisuuspalvelut pystyvät hyödyntämään paikallisväestöä oman vaikuttamistoimintansa välikäsinä. Oikeastaanhan monet tavallaan jo tietävät asian olevan näin, koska kun ajattelee mitä tahansa mielipiteitä jakavaa aihetta julkisessa keskustelussa, iltalehtien ja muiden vastaavien medioiden kommenttikentästä löytyy sellaisia henkilöitä, jotka aktiivisesti osallistuvat keskusteluun venäjämyönteisine mielipiteineen, eivätkä kaikki niistä ole ilmiselviä feikkitilejä, vaan osa vaikuttaa ihan oikeilta suomalaisilta käyttäjiltä. Sosiaalisessa mediassa muutenkin on näkyvästi esillä tämän tyyppistä vaikuttamista. Arvelen siis, että tavallaan moni on jo hoksannut venäläisten hyödyntävän paikallisia tällä tavalla, mutta ei ole tullut ajatelleeksi tähän liittyviä implikaatioita. Miten se on mahdollista? Miksi näin on? Julkinen keskustelu on kuitenkin kaikenlaisen vaikuttamistoiminnan näkyvä osa. Sehän on luonteeltaan julkista ja kaikkien tiedossa.

Minulla on omakohaista kokemusta siitä henkilövaikuttamiseen Suomessa osallistuu tavallisia paikallisia ihmisiä, ja kokemukseni perusteella tämä vaikuttaminen ei ole pelkästään mielipideilmastoon vaikuttamista, vaan keinoja saada vaikutusta suoraan ihmisiin, mikä vaikuttaa heidän käytökseensä. Esimerkiksi pelotellaan, järjestetään ongelmia, tai toisenlaisissa tapauksissa suhteita oletettavasti rakennetaan positiivisemmista lähtökohdista.

Julkaisin omista kokemuksistani videon youtubessa, ja ajattelin ”mainostaa” sitä täällä. Palautetta videosta voi laittaa minulle myös suoraan osoitteeseen: henri.karjalainen@gmx.com

”08.09.2023 Venäjän vaikutuskeinoista” https://www.youtube.com/embed/CX7abYb-l9g

HenriKarjalainen

Kirjoittelen mielipiteitä ja näkemyksiä, jotka sisältävät paljon virheitä. Mielipiteiden kriittiseen tulkitsemiseen haluan kannustaa sillä yritän pyrkiä vuorovaikutukseni positiiviseen nettovaikutukseen ja tekemieni virheiden mahdollinen siirtyminen lukijoille saattaisi johtaa päinvastaiseen :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu