Polyamoriakeskustelut harhateillä

Katselin eilen loppupuoliskon Enbusken ohjelmasta, jossa oli mukana polyamoristi Joonas Mäkinen.

Median suhtautuminen aiheeseen on huvittavaa, kuten Ilta-Sanomien uutisesta Ruben Stiller moniavioisuudesta: ”Kuulostaa kornilta” voidaan havaita. Toimittaja ei näytä edes ymmärtävän, että polygamia ja polyamoria ovat aivan eri asioita.

Kuin homoseksuaalisuus

Enbusken ja Stillerin tekonärkästykset veivät keskustelua epäolennaisuuksiin, koska polyamoriaa voidaan verrata analogisesti homoseksuaalisuuteen: kumpikin edustaa irrottautumista ydinperheen seksuaalisesta ihanteesta.

Se, onko homoilu tai polyamoria hauskaa tai ”raskasta”, riippuu tietenkin henkilökohtaisista preferensseistä. Joillekin ne sopivat ja toisille eivät.

Polyamoria voi olla monella tapaa ongelmallinen sen harrastajille, kuten hippiliikkeen historia osoittaa. Mutta niinhän monet muutkin ”säädöt” ja ”hoidot” ovat.

Homous ja polyamoria ovat henkilöiden keskinäisiä järjestelyjä, joista ei suoranaista haittaa muille. Siksi niiden tekokauhistelussa ei ole paljoa terää.

Mistä pitäisi keskustella?

Jeesustelun ja suu ammollaan tapahtuvan ihmettelyn sijaan pitäisi keskustella seuraavista asioista:

  1. Miten polyamoriseen suhteeseen voi päästä? Suurelle osalle miehiä yhdenkin naisen löytäminen on ylivoimainen tehtävä, haaremista puhumattakaan.
  2. Miten panolista järjestetään, jos polyamorisessa suhteessa on esim. 3 miestä ja kolme naista? Naisista yksi on hyvännäköinen, toinen keskinkertainen ja kolmas ruma. Nukkumaanmeno on tulossa. With whom I sleep with?
  3. Miten valtasuhteet polyamoriassa on järjestetty? Kahdellekin ihmiselle tulee jatkuvia valtakamppailuja. Jos soppaan lisätään enemmän ihmisiä, saavumme loputtomien intressiriitojen alueelle.
  4. Hippiliikkeen polyamoriat kaatuivat mustasukkaisuuteen. Jotkut parit halusivat olla vain toistensa seurassa. Miten uusi polyamoria on ratkaissut mustasukkaisuuden ongelman?
  5. Enbusken ohjelma loppui naureskeluun siitä, että moniavioisuus jättää suuren osan miehistä ilman yhtään partneria. Jos neljäsosa miehistä ottaa neljä vaimoa, 75 % miehistä ei saa yhtään vaimoa. Partnerittomuus on polyamoria-tyyppisten viritysten kääntöpuoli, joka on naureskelun sijaan oleellisin argumentti moniavioisuuden laillistamisen vastustamisessa.

Moniavioisuus, jossa on yksi mies ja monta naista, näyttää olevan valtateknisesti paljon yksinkertaisempi järjestely kuin polyamoria. Siksi 80 yhteiskunnista on ollut polygynisiä, kun taas polyamoria on ollut marginaalinen poikkeus.

Jos polyamoria yleistyisi, voidaan ennustaa, että lähes kaikki miehet yrittäisivät päästä polyamoriseen suhteeseen, jossa on paljon naisia ja vähän miehiä.

Kuka mies olisi tyytyväinen esimerkiksi sellaiseen polyamoriaan, jossa on 10 miestä ja yksi nainen. Siksi voimakkaan miesenemmistöisiä polyamorioita ei ole juuri edes olemassa.

Miesenemmistöisiä polyamorioita kutsutaan yleensä prostituutioksi – ei polyamoriaksi. Ja kuka nainen haluaisi suhteeseen, jossa 10 mahakasta karjua vonkaa seksiä pitkin päivää?

0
henrylaasanen
Sitoutumaton Jyväskylä

"Jos vaihtoehtoina ovat rikokset, itsemurha, psykoosi ja Laasanen, miksi Laasanen on niin kovin huono vaihtoehto?" (tuukkavirtaperko)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu