Rokotteet, testit, sulut

Koronatapaukset ovat lähteneet taas nousuun, Deltavariantin myötä. Se on nostanut sairaalassaolijoiden määrää jonkin verran, myös tehohoidon osalta, mutta ei aivan hirveästi. Teholla on enimmäkseen rokottamattomia. On kuulunut väitteitä, että sairaalaluvut ovat nousussa, koska ihmiset eivät halua rokotteita, mutta syy saattaa olla yhtälailla se, että rokotteita ei ole tarpeeksi. Suomi ei hankkinut lisäoptiolla rokotteita ohi EU:n yhteishankinnan, eikä ole hankkinut lisää rokotteita mailta, joilla on ylijäämärokotteita. esim. Tanska teki juuri näin, ja osti Romanialta miljoona Phizeria jotka jäivät yli. Tanskan tuplarokotteen on saanut lähes 70%, mikä näkyy myös tehohoitoa tarvitsevien määrässä, joka on tällä hetkellä noin 15. Tanska onkin voinut alkaa avata yhteiskuntaa, eli tilanne on varsin toinen kuin esim. Suomessa
Toinen syy, miksi Tanskan tartuntatautilanne on pysynyt kohtuuden rajoissa Tanskassa, on ilmainen testaus. Testata on voinut ja pitänyt pikatestata ennen ravintolaan tai tapahtumiin menoa, ja se on ollut helppoa, koska ilmaisia testauspaikkoja on ollut jokapuolella, ja testituloksen on saanut puolessa tunnissa. Pikatestit on parhaimmillaan 96% luokkaa, joten voi laskea, että sillä on ollut suuri merkitys.
Suomessa taas, ei ole riittävästi kahteen kertaan rokotettuja, eikä ole käytetty tai käytetä pikatestejä, ja hallitus, STM ja AVI:t haluavat jälleen rajoittaa ihmisten normaalielämää. Ei ole ihme että tapahtumienjärjestäjät ja harrastajat, ja ihan tavalliset ihmiset ovat vihaisia, ja kieltäytyvät joistakin rajoitteista. Asiat eivät ole mnossa niin hienosti kuin hallitus antaa ymmärtää. Tavallinen kansa on aivan eri mieltä.
Mitä sitten pitäisi tehdä? -Ihmiseet ovat jo vihaisia rajoituksista, mutta niihin hallitus todennäköisesti kallistuu. Pikatestaaminen kannattaisi edelleen ottaa käyttöön, koska siitä olisi hyötyä ja saataisiin tapahtumat ja harrastukset käynnistettyä. Sairaanhoito-opiskelijat voisivat suorittaa testausta, esim. osana työharjoittelua. Tai testaukseen voisi kouluttaa nopeasti testaajia. Näin tehtiin esim. Tanskassa. Paikkoja varmasti löytyisi: voisi käyttää esim. kouluja illalla, ja kyllä näitä vaihtoehtoja on jos niitä etsitään. Pelkät sulut nyt taudin tässä vaiheessa ei ole minusta enää varteenotettava vaihtoehto, se suututtaisi vain kansan ja maksaisi maltaita Suomelle.

0
hietanenkaija
Perussuomalaiset Espoo

Yhteiskuntatieteiden opiskelija. Mielipiteet ovat omiani.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu