Fjäderin ja Häkämiehen koulutuslinja vastuuton, vahingollinen ja perusteeton 

Kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk.) tuomitsee Akavan ja Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtajien kannanoton, jossa kaksikko haukkuu Keskustan toteuttaman koulutuslinjan. Kempin mielestä johtajien kannanotto on vastuuton, vahingollinen ja perusteeton. Järjestöjohtajat kutsuivat vanhaa koulutuksen keskittämistä ”tulevaisuuspoluksi” ja uutta alueellisen korkeakouluverkon vahvistamista ”huolestuttavaksi”.

 

– Helsingin järjestöherrat kääntävät selkänsä nuorten koulutustarpeille ja yritysten työvoimapulalle. Keskusjärjestöjen linja on taantumuksellinen ja huterasti perusteltu, Kemppi sanoo.

 

– Suomi tarvitsee lisää korkeakoulutusta kautta maan, ei vähemmän. Korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen suunta on muuttunut ja se on hyvä uutinen ennen kaikkea suomalaisille nuorille ja yrityksille. Keskustan johdolla on siirrytty keskittämisestä kohti osaamistarpeisiin vastaavaa ja kasvua tukevaa korkeakoulupolitiikkaa. Olen pettynyt siihen, että EK ja Akava ovat julistautuneet kokoomuslaisen keskittävän koulutuspolitiikan takuuhenkilöiksi. Tämän sijaan kaipaisin uutta luovaa koulutuspoliittista ajattelua näiltä järjestöiltä, Kemppi jatkaa.

 

 

Kempin mukaan tehdyt päätökset 10 000 uudesta aloituspaikasta sekä uusien koulutusvastuiden jakamisesta joka ilmansuuntaan ovat tervetullut alkuräjähdys. Akavan ja EK:n linja edustaa elitististä keskittämislinjaa, joka vie koulutusmahdollisuudet kauemmaksi sekä unohtaa maakuntien nuorten ja korkeakoulujen tarpeet.

 

– Olen tehnyt koulutuspolitiikkaa työkseni yli kymmenen vuotta. Koko tämän ajan koulujen rakenteellinen kehittäminen on tarkoittanut keskittämistä ja leikkauksia. Se tie on kuljettu loppuun. EK ja Akava tekohengittäisivät vanhaa näivettämislinjaa ja kutsuvat sitä ”työrauhaksi”, Kemppi kertoo.

 

– Minä vastaan keskusjärjestöille: Kuulkaa nuorten sekä yritysten tarpeita kautta maan, ja tulkaa tähän päivään. Kasvua ja uusia innovaatioita syntyy pian. Olemme kuulleet alueiden vahvan viestin osaajapulasta, johon nyt vastaamme tosissamme. On vastuutonta, että edistyksellisinä pitämäni tahot laittavat kapuloita rattaisiin, Kemppi päättää.

+2
hilkka
Keskusta Asikkala

Kansanedustaja ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Reipas opettaja sekä aktiivinen varttikarjalainen Hämeestä. Keskustelut jatkuu twitterissä @hilukemppi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu