Yle on ongelma

Siinei ole mithän ongelmaa, mitä Sipilät päätti tehä Kempeleen kotinsa kans, mutta se, kuinka koko ajan haettaan esimerkiksi pakolaisasiassa negatiivisuutta ja ongelmia. Korostethaan meän suomalaisten vaikeuksia pakolaiskysymyksen kans. Ja korostethaan somen riehumista. Somessa on riehuttu ennenki ja koko ajan oikeasthaan.
Ongelma on se, kuinka Ylen uutisekki on täynä nopeita falskeja provosoivia pikatoteamuksia, joila kylevetethän meän aivoja puolen tunnin välein. Jankutethaan jotaki pikkuasioita ja yksinkertasia ajatuksia taas ja taas. Jatkuvia uutislähetyksiä niinko vähä-älysille, jokkei ossaa itte kattoa vaikka netistä niitä samoja, joiton kaikissa muissaki medioissa.
Yle siis vois jo vihon viimein lopettaa klikkauksien mettästämisen ja antaa toimittajille työrauhan ja aikaa tehä kunnola työnsä. Uutiset on ihan noloja päivittelyjä ja ykssilmäsiä näköalattomia ja senttimenttaalisia mässäilyjä.
Objektiivista otetta ja työmoraalia verorahoilla ylläpiettävhään hommaan. Entä ulkomaankieliset uutislähetykset, kellekkähän non tarkotettu. Yksinkertasia kattojia aliarvioivia selkokielisiä viisminuuttisia, ei mithän järkeä.
Jos Yle haluaa kosiskella nuorisoa, niin sei ainakhaan käytännössä näy. Ehkä son seko käskettään kattoa lähetysikkunoita ja kopsittaan tviittejä ja fb-päivityksia tv-ruuthuun.
Meilei ole mithän nauramista Venäjän tai Ukrainen trolleissa, meilon oiken verorahoilla ylläpietty trollifirma = Yle.
Pyhäaamun rauhaa ihan kaikesta huolimatta, emmäkä uhriudu ees oman Ylemme kans, kyllä se tästä, pärjäihlään! t. hilkkapien onnentyär ämmi
Tähän mennessä tämä on yksi parhaista arvioista Ylen nykyisestä toiminnasta pakolaisasian suhteen. Kiitos!
Ilmoita asiaton viesti
Ja persujen kiusaaminen on kait Ylen ykkösjuttu, klo 17.00 uutiset Yle Ratio!
Ilmoita asiaton viesti
Hajota ja hallitse.
Ilmoita asiaton viesti
Kansa pannaan keskehnään kissaihleen ja tappelheen?
Ilmoita asiaton viesti
Hajota ja häallitse on ikivanha taktiikka jota käytetään kun kansa on hallinnon kanssa eri mieltä. Suomen ongelmat on näin koitettu väliaikaisesti ratkaista laittamalla työttömät, opiskelijat, eläkeläiset, pienituloiset, sairaat ja pakolaiset hyökkäämään toisiaan vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ja nämät ilmiantokaavakheet Kelalle ja Verottajalle ja varsinainen löytömäärä naurettavan alhainen ilmiantoihin verrattuna!
Ilmoita asiaton viesti
Kunhan ei sentään käy niin että kolmemiljoonaa suomalaista istuu keskieuroopan katujen reunuksilla ja juna-asemilla sisällissotaa pakosalla ihmetennen ”miten tässä näin kävi?” ja miljoona muttaneena pois työn ja veropakolaisuuden toivossa.
Ilmoita asiaton viesti
Joo ei sillain käy, emmä menetä toivoa ja kyllä asiat selviää ja hoituu.
Ilmoita asiaton viesti
Yle on valtion radio, televisio ja digimedia yhtiö. Jokunen vuosi sitten nousi kun Venäjä rajoitti oman mediansa toimintaa ja lehdistön vapautta. Eikö siis Ylen alas ajo ja lopettaminen olisi jo sivistyneiden länsimaiden näkökannalta katastrofi?
Ilmoita asiaton viesti
Eihän Yleä saa eikä voi lopettaa. Met tarttema valtion Yleisradion, joka piethän yllä verovaroin, mutta sen pittää olla laadukkaampi ja rehellinen ja totuudellinen eikä mikhän rienausfirma, joka juoksee kylilä joka kahhauksen perässä. Toimittajien pittää saaha työrauha.
Ilmoita asiaton viesti
On hyvä että on muitakin ihmisiä jotka osaavat ajatella muutenkin kuin rahalla, tuottavasti ja kaupallisuudella. On asioita jotka häviävät ellei niistä pidetä huolta.
Ilmoita asiaton viesti
Mie en tykkää viihyttävistä teeskentelevistä pöytää ja paikkaa vaihtavien uutistoimittajien tyylistä ees. Haluaisin yksinkertasesti käyttäytyviä lukijoita, jokka tutkis ja kertos asioitten taustoja, useampia näkökulmia, suhteellisuuen tajua ja totuudellisuutta. En kaipaa viihtyä itte.
Yks asia on se, että Suomessa puhuttaan asioista ja uutisista tosi kapeasti, maailman lehissä ja uutisissa kartotettaan aivan toisissa sfääreissä asioita. Runsaasti ja laajasti asioita ja niitten ympäristöjä.
Yle aliarvioi kansaa ja jankkaa pikkusievää kamalaa-kamalaa-vaikeaa -toistoa aamusta ilttaan. Ei kiitos Yle.
Ja viestini oli se, että toimittajat ossais, mutta niitä häirittään ja hoputettaan tuomaan esille kiintosia otsakkeita, että ihmisten päät kääntys jne, eikä että asioita selvitettäs ammattitaidolla.
Ilmoita asiaton viesti
Muistaskseni jokunen vuosi sitten hehkutettiin kuinka digitalisoituminen ja sosiaalinenmedia ovat tappaneet tutkivanjournalismin. No tilalle saatiin tunteisiin vetoava hutkivajournalismi ja jos uutisten kuulija haluaa selvittää uutisen taustaa todenperäisyyttä hantä kehoitetaan penkomaan nettiä tai menemään paikanpäälle itse.
Ilmoita asiaton viesti
Niin minunki mielestä.
Ilmoita asiaton viesti