Ei kiitos Natolle ja amerikkaliselle sotateollisuuelle
Eihän suomalaiset halua amerikkalaisia ollenkkaan tänne eikä halua mithän prosesseja amerikkalaisten kans. Mitä Haglund ja Heinäluoma kyssyy keskustelussa YleYkkösenAamussa ratiossa, mitä ihmeen lapsellista saivartelua?
Emmä siis halua Natoa tänne. Eikö moni tutkimus sano, että suomalaisten enemmistö ei halua Natoa?
Mutta kuuleeko kukhaan, eipä taijja kuulla ja Sipilä taisi sanoa, ettei puhu mithän tästä amerikkalaisten tänne tulemisesta.
Miksi kansanedustajat ei tiä, mitä sotaintoilijat päättää ja tekkee? Miksi Puolustusvaliokuntakhaan ei tieny eikä tiä, kuinka tet siis ylleensäkkään kehtaatta istua jäsenenä siinä ettäkä muka tiä, missä ootta mukana ja vastuussa, minkälaisia herroja toletta?
Suomalaisia ei kuulla, rahasta vain puhuttaan, höh ja röh!
Hilkka,
kysypä Paavo Lippposelta, Martti Ahtisaarelta ja Tarja Haloselta, miksi he solmivat kumppanuussopimuksen Naton/Usan kanssa vuonna 1996?
Tuon sopimuksen mukaan eletään. Siihen kuuluvat yhteiset harjoitukset Suomessa ja muualla.
Ilmoita asiaton viesti
Niin just ja sallaa kansalta.
Ilmoita asiaton viesti
Toimi, jos jotkut päättäjät ovat solmineet joskus tökeröitä sopimuksia, niin eikös uudet ja viisaammat päättäjät voisi net purkaa ja tehdä parempia päätöksiä?
Minun mielestä pitää vaalia hyviä suhteita jokaiseen suuntaan, mutta lähimmät ystävät ja liittolaiset tulee olla läheltä. On järjetöntä haalia sotakavereita toiselta puolen maailmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuwaitkin vaali hyviä suhteita Irakiin 90-luvun alussa, mutta sitten järjettömyyksissään haali sotakavereita jenkeistä ja joutui luopumaan irakilaisten vapauttajien tuomasta auvoisuudesta.
Etelä-Korea on haalinut sotakavereita merten takaa eikä vieläkään ole päässyt nauttimaan pohjoisen naapurinsa aidosta korealaisuudesta.
Venäläisetkin olivat tyhmiä, kun toisessa maailmansodassa haalivat liittolaisia kaukaa toiselta puolelta maailmaa.
Ja Baltian maat eivät ole älynneet osoittaa kiitollisuuttaan monista yhteisistä vuosikymmenistä velivenäläiselle, vaan ovat haalineet vihamielisiä joukkoja maahansa.
Juu, oikeassa olet …
Ilmoita asiaton viesti
Amerikkalaisille kävi hullusti Koreassa ja siittähän se soppa voimansa sai.
Ilmoita asiaton viesti
Mitähän nyt tuollakin mahdat tarkoittaa? Pohjois-Koreassa kommunistit ottivat Neuvostoliiton ja Kiinan tukemina vallan ja alkoivat vyöryttää sotakalustoaan ja hallintoaan koko niemimaan alueelle. USA riensi kansan avuksi (YK:n mandaatilla!) ja pystyi pysäyttämään kommunistien etenemisen tietylle leveyspiirille, joka edelleen toimii rajana.
Siis mikä ihmeen ”soppa”? Sekö, että eteläkorealaiset saavat elää vapaina korkeassa elintasossa edelleenkin?
Ilmoita asiaton viesti
Tarkotan sitäkö amerikkalaisten asenäytöt epäonnistu ja se palas kotia hävinneenä.
En sitä, että eteläkorealaisilla on vappaampaa ja paremminko pohjosessa. Molen täysin huumorintajuton, en tajua oiken milhään, jossei sanota ihan suohraan.
Ilmoita asiaton viesti
Amerikkalaiset eivät palanneet Koreasta takaisin häviäjinä, vaan ovat siellä edelleenkin aseistettuina kansan turvana.
Taidat sekoittaa Vietnamiin.
Ilmoita asiaton viesti
TArkotan, että amerikkalaiset kärjistää (keittää soppaa) ja sillain olen kattonu sitä hommaa sielä enkä löytäny faktoja näin äkkiä, ehkä olen erehtyny, mutta että amerikkalaisilla semmonen näyttämisen halu ja että jokku ohjuksit oli niile selkeästi iso pettymys, net ei yltäny sinne, minne kehuvat?
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000005999…
Ilmoita asiaton viesti
Tuntuupa tota näyttämisen halua olevan nykyään paljon ikävämmässä muodossa Puttiinin isännällä.
Jos aatellaan vaikka Georgiaa, Tsetsheniaa, Ukrainaa (Krim)… Rajapyykit kummasti liikkuvat itsekseen, ja pieniä vihreitä miehiä ilmestyy venäläisellä aseistuksella varustautuneina, mutta ilman lippuja.
Samaten kaikki maailman terroristit näyttävät käyttävän jostakin kumman syystä venäläisiä aseita, mistähän lie ”kehitysapua” saaneet?
Mitä ohjuksiin tulee, niin eipä ole tiedossa että jotkut amerikkalaiset ohjukset olisivat jääneet kantamaltaan vajaiksi. Linkkaamassasi uutisessahan kerrotaan Pohjois-Korean siirtäneen (vajaakantoisia ohjuksiaan) uhitellakseen USA:lle.
P.S.
Onko siellä Pietarin trollitoimiston luona kaunis ilma?
Ilmoita asiaton viesti
Onko maanpuolustuksesta huolehtiminen ”sotaintoilua”? Ymmärrän, että on olemassa erilaisia näkemyksiä siitä kuinka maanpuolustus tulee hoitaa ja puolustusliiton kanssa tehtävä yhteistyö on yksi vallalla oleva näkemys. Joskaan, kuten mainitsit, valtaosa suomalaisista ei sitä vielä parhaana vaihtoehtona pidäkään johtuen pitkälti kylmän sodan ajan propagandasta.
Ilmoita asiaton viesti
Maanpuolustuksesta huolehtiminen ei tarttis olla veljeilemistä amerikkalaisten kans.
Omasta puolestani sanon, että haluan rauhaa ja siksi en halua Natoa, en voi sanoa toisten suomalaisten perusteluista mithän.
Ilmoita asiaton viesti
Melko tyypillistä höpöhöpöä, joka ei johda mihinkään. Et halua tänne Natoa, koska haluat elää rauhassa? Ymmärrätkö yhtään mitä puhut? Eikö Nato-maissa ole eletty rauhassa?
Miten Suomen pitäisi varautua Venäjän kanssa? Elää hiljaa ja myöntyä kaikkiin vaatimuksiin? Onko Suomessa armeija ihan turha ja pitäisikö se lakkauttaa vai ulkoistaa Venäjän hoidettavaksi?
Jos sinun mielestäsi armeijaa edelleen tarvitaan, eikö sen kannata Suomessa olla niin suorituskykyinen kuin mahdollista? Luuletko, että Suomi pärjää Venäjälle yksin, jos Venäjä vain päättää tulla käymään? Vähän niin kuin Georgiassa, Ukrainassa ja Syyriassa? Jos Suomi ei pärjää yksin, miten ratkaiset ongelman? Miten muuten turvaisit sodanajan huoltovarmuuden?
Eikö ole kiva höpötellä noita höpöhöpö-juttuja? Se nyt vaan johda mihinkään rakentavaan. Jos pystyt perustelemaan minulle asiallisesti, miksi Suomi ei tarvitse Natoa, voin jopa vaihtaa mielipidettäni.
Ilmoita asiaton viesti
”Elää hiljaa ja myöntyä kaikkiin vaatimuksiin.”
Kertoisitko tarkemmin mitä vaatimuksia esim. tarkoitat?
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa tutustua viimeaikaisiin tapahtumiin esimerkiksi Krimillä.
Suomelta on Venäjä vienyt Karjalan ja Petsamon, ja vie loputkin, ellei osoiteta kunnon maanpuolustustahtoa ja -valmiutta. Siihen kuuluu vakavasti otettava liittolaisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Natolaiseksi alkaminen on minusta oma asiansa.
Ilmoita asiaton viesti
Puttiiniltako se rauhanarmeija ja rauhantahto sitten löytyy liittolaiseksi mielestäsi?
Harrastaa noita rauhanaktioita ympäri maailmaa, ja näyttää kovasti tarvitsevan maata lisää, vaikkei osaa kunnossapitää edes nykyisiä läänejään.
Ilmoita asiaton viesti
Amerikkalainen tukikohta loisi melkoisen piristysruiskeen Lappiin tai pohjois-Karjalaan.
Prikaatin verran amerikkalaissotilaita vaikkapa Sodankylään tai Lieksaan loisi paikkakunnalle vuositasolla todella tuntuvan, kymmenien miljoonien eurojen ylimääräisen liikevaihdon.
Toisin kuin Suomessa, amerikkalaissotilaat saavat palkkaa, jota he tuhlaavat surutta varuskuntakaupungin palveluihin, missä kulloinkin ovat.
Kaupunkeihin saattaisi syntyä myös sellaisia palveluja, jotka ovat sieltä jo hiipuneet, kuten vaikkapa elokuvateatterin. Poismuuton sijaan alueille syntyisi muuttovoittoa.
Taloudellisessa mielessä jenkkitukikohta olisi enemmän kuin järkevää sijoittaa Suomeen. Se loisi seudulle enemmän liikevaihtoa ja hyvinvointia kuin suurehko tehdas ja kaikki rahat jäisivät Suomeen.
Mutta olisiko se poliittisesti tai sotilaspoliittisesti järkevää, se onkin eri kysymys?
Ilmoita asiaton viesti
Eikhän sole jo nähty, mitä raha eellä aatteleminen tekkee täälä maailmassa. Se, mitä arvostaa ja rakastaa on tärkeintä, mie rakastan rauhaa ja ihmisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Kylläpäs on sulla ihmeelliset perustelut…..
Ilmoita asiaton viesti
Katsopa Seppo, paljonko Yhdysvaltain tukikohdat tuottavat sijoituspaikkakunnilleen rahaa muualla maailmassa, ennen kuin lässytät enempää ja lue vielä kertaalleen tai vaikkapa kahdesti kommenttini viimeinen lause.
Ilmoita asiaton viesti
”Amerikkalainen tukikohta loisi melkoisen piristysruiskeen Lappiin tai pohjois-Karjalaan.”
Aikalailla piristi Irakissakin liikkuvuutta, ovat nyt Suomessa turvaa hakemassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ja pikku kommunistit jeesustelee – tää alkaa tosiaan muistuttaa 1970-lukua.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Vasemmistonuor…
Ilmoita asiaton viesti
Miepä kysyn sulta Jouni, meinaakko amerikkalaisten hyvvää hyvvyyttään tänne tulheen, hah ja höh!
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kun tulevat. Niitä voisi tulla enemmän ja pysyvästikin niin kuin muualla Itä-Euroopassa. Ruotsalaiset haluaisi hoitaa suhteet amerikkalaisiin Suomen puolesta niin kuin aikanaan, mutta ei siinä tänä päivänä oo järkeä. Ei täällä kannata ihan joka asiaa Putinilta erikseen kysyä, että sopiiko vai ei.
Ilmoita asiaton viesti
Mitäs jos aateltas vähän laajemmin ja jätettäs amerikkalaisten sotabisnes ja alettas rakenttaan oma rauha täälä päin maailmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomettuneet puhuu kaappauksesta ja puuhaa tästä jotain juridista kysymystä – niinpä niin, kuka hyötyy?
http://www.ristovolanen.fi/118302917/3561850/posti…
Ilmoita asiaton viesti
Tähän on niin vaikea tarttuakko kansa vastustaa niin net keksii alkaa väittelheen ja ongelmoihmaan juridiseista kysymyksistä.
Ilmoita asiaton viesti
Minkä vuosikymmenen galluppiin perustat väitteesi, että kansa vastustaa NATOa?
Kansan mieli on nimittäin kovasti muuttumassa.
YLE toki vastustaa ja HS. Mutta nykyihmisillä on muitakin uutisvälineitä, ja avoin netti, mistä voi lukea myös ikäviä totuuksia maailmasta. NATO ei ole enää kansalle peikko, muuta kuin 70-luvulle jämähtäneille toimittajille, ja heitä sokeasti uskoville lampaille.
Ilmoita asiaton viesti
Naurettavaa ajattelua….
Ilmoita asiaton viesti
Miksi pitää epävakauttaa Euroopam rauhallisin maaraja?
Ilmoita asiaton viesti
Mie en muuten tajua, miksei EU ala omaksi Usaksensa, miksis met roikuma amerikkalaisessa natossa ja samala amerikkalaisessa rahassa?
Aivan täyellisesti Usa-riippuvainen invaliidi koko EUrostoliitto.
Ilmoita asiaton viesti
???
Emme tietääksen ole toistaiseksi roikkuneet ”amerikkalaisessa natossa” sen enempää kuin taalassakaan?
Eurostoliiton bryssät ei tosiaan näytä kykenevän kuin tervankielto- ja kurkunkäyryys-direktiivejä rustaamaan.
Juuri siksi USA puolustuskumppanina ja vaikka dollari euron sijassa olisi askel parempaan.
Ilmoita asiaton viesti
Totesin, että Lipponen, Ahtisaari ja Halonen solmivat amerikkalaisten kanssa sopimuksen, jota nyt noudatetaan. Niin olihan sopinmuksen teossa Vassarit ja Vihreätkin.
Viime kaudella sotilaallista yhteistyötä Usan kanssa tiivistettiin, ei purettu. Kok, Sdp, Vas, Vihr, Rkp ja Kd olivat vallassa.
Nykyhallitus jatkaa samaa politiikkaa.
Pysyviä nato-joukkoja ei Suomeen tule ennenkuin olemme Naton jäsen. Eli ei moneen vuoteen, jos koskaan.
Ilmoita asiaton viesti
Faktoja voi aina muuttaa ja kansa yhessä a la vaikka Väyrynen vai?
Ilmoita asiaton viesti
Toimi Kankaanniemi: ”Pysyviä nato-joukkoja ei Suomeen tule ennenkuin olemme Naton jäsen. Eli ei moneen vuoteen, jos koskaan.”
Vaikka Suomi olisi Naton jäsen, meitä ei pakotettaisi ottamaan alueellemme pysyviä Nato-joukkoja sen enempää kuin ydinaseitakaan. Tanskalla ja Norjalla on juuri sellainen järjestely Nato-jäsenyydessään. Samanlainen jäsenyysehto sopisi Suomellekin. Pitäisi sopia myös Venäjälle, ellei sillä sitten ole jotain ikävähköjä suunnitelmia Suomen suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
”Mie en muuten tajua, miksei EU ala omaksi Usaksensa, miksis met roikuma amerikkalaisessa natossa ja samala amerikkalaisessa rahassa?”
”http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/174402-sauli-niinisto-astui-esiin-kaoottinen-tilanne-euroopassa”
Niin miksi ei – EU:sta ei ole mihinkään kuten presidentti Niinistö sanoo EU Eurooppa on kaaos tilassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä son kansan syän, siis sydän, joka puhhuu eikä halua Natoa tänne. On helppo leimata höpöksi kansan enemmistön aattelu ja keskustelu on sitte mitä on.
Sydämmellä aatteleminen ei puhu meän herroille. Mie toivon meile parempaa herraonnea, parempia herroja!
Ilmoita asiaton viesti
Kukahan se sanoikaan ”Kansa olen minä!”
Ei kannattaisi ihan niin ajatella. Kansa ajattelee aika lailla eri tavalla.
Järjestäpä kansanäänestys, aseta kysymykseksi:
”Luotatko Putinin rauhantahtoisuuteen?”
Ilmoita asiaton viesti
No kukas Putinin rauhantahosta on puhunu?
Ilmoita asiaton viesti
HilkkaAnneli Laronia kirjoitti: [Ehkä son kansan syän, siis sydän, joka puhhuu eikä halua Natoa tänne.],
– niin se on, että ”kansan sydän…ei halua Natoa tänne”!
”Nato.Tuhon tiellä ollaan!”,kirjoitin minäkin :
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185875-nato…
Ilmoita asiaton viesti
Viola on fiksu nainen, jeee ja rakas, se näkkee ja ossaa kirjottaa, kiitos Viola!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos, Hilkka kehumisesta! Ja lämmin halaus sinulle!
Maailmanrauhaa, sanoma joka on aina vain ajankohtainen…laulaa lapsi:
https://www.youtube.com/watch?v=qc5lPGtC1tg
Lintu ja lapsi.wmv
Ilmoita asiaton viesti
”Emmä siis halua Natoa tänne. Eikö moni tutkimus sano, että suomalaisten enemmistö ei halua Natoa?”
Tämä on vihoviimeisin argumentti jättäytyä NATO:n ulkopuolelle. Kansa, joka ei ymmärrä mitään eikä sillä ole tietoa mistään.
Ilmoita asiaton viesti
No jopas, jopas siis, kansa ei ymmärrä eikä tiä mistään, mieti nyt ittekki, mitä sie kirjotat.
Meilä on ollu niin huonoa herraonnea, etten luottas sen lajin tietähjiinko, mitä meän kolme ässääki on.
Ilmoita asiaton viesti
No ei anna lausumani ainakaan katteetonta optimismia suoran demokratian suhteen… NATO:on olisi pitänyt mennä jo 1995 ja jättää EU väliin, mutta Suomen kansahan oli päinvastaista mieltä… eli täysiä tolleroita. Saatiin moninkertainen byrokratia ilman turvatakuita… Halvalla viinalla, halvoilla autoilla, halvalla ruualla ja katteettomilla turvatakuilla kansa huijattiin kansanäänestyksessä… Norjan tie, paras lie…
Ilmoita asiaton viesti
2008 Razumkov Centren mielipidemittaukset kertoivat, että 63.8% krimiläisistä halusi erota Ukrainasta ja liittyä Venäjään.
Maaliskuussa 2014 Crimean Institute of Political and Social Research mittasi 77% krimiläisistä äänestävän Venäjään liittymistä.
Saksalainen GfK mittasi samoin maaliskuussa 2014 70.6% aikovan äänestävän Venäjään liittymisen puolesta.
UNDP suoritti Krimillä 7 kappaleen sarjan mielipidemittauksia 2009-2011 joissa kaikissa 65% tai yli kannatti liittymistä Venäjään.
Toukokuussa 2014 Gallup mittasi 82.2% sanoneen kansanäänestyksen osoittaneen useimpien krimiläisten tahdon.
Pew Research Center mittasi huhtikuussa 2014 91% krimiläisen pitäneen äänestystä vapaana ja reiluna ja 88% sanoi että Kiovan hallituksen tulisi hyväksyä tulos.
Saksan suurin markkinatutkimusfirma GfK mittasi tammikuussa 2015 82% krimiläisen kannattaneen täysin Venäjään liittymistä ja 11% antaneensa osittaisen tukensa liittymiselle.
Miten voi kukaan näitä tuloksia vastaan argumentoida, että Venäjä on jollakin tavalla kaapannut Krimin, kun kyseessä on paikallisten asukkaiden vuosikausia jatkunut tahto?
Pitää olla nauttinut jotakin erikoista, jos edelleen menee se soopa läpi että kyseessä ei olisi paikalliskansan oma tahto.
Samaan aikaan jenkkien sotateollisuus nettoaa miljardeja, kuten se on tähänkin asti netonnut, jatkuvista konflikteista ja asekilpailusta.
Idiootit nielevät sieltä tuotetun kiillotetut hevosenjätökset, ja ovat valmiina kutsumaan tämän todellisuutta vääristelevästi esittävän kerhon kalistelemaan sapeleitaan Suomeen.
USA:n ulkoministerin Colin Powellin esikuntapäällikkö Lawrence Wilkinson on julkisesti kertonut suoraselkäisenä miehenä hävenneensä valheita, joilla käynnistettiin mm. Irakin sota ja sepitettiin tarinoita olemattomista massatuhoaseista.
Samankaltaista tuubaa ollaan nytkin syöttämässä, ja tietämättömät vihaa rakastavat ihmiset tarttuvat siihen kuin hullut puuroon.
Lawrenceltä on loistava haastattelu vuodelta 2014 jossa käydään läpi nimenomaan ketä on USA:n ulkopolitiikan takana, ja kuinka he hyötyvät sodista ja varusteluista riippumatta kuinka konflikteissa edes lopulta käy.
Lyhyt vastaus on oligarkit, jotka omistavat teollisuuden ja rahoituslaitokset.
https://www.youtube.com/watch?v=NZW8T4NA3Is
Pidä järjen, sydämen ja totuuden ääni korkealla, Hilkka!
Kaikkea parasta.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Kalle ja jättisyänmerkki sulle yhele tottuuenjyvien löytäjälle!
Ilmoita asiaton viesti