Eilinen Ylen Jääskeläisilta
YLen nämä jättikeskustelut on kansan tyhjänpäivästä viihyttämistä, jossa räävittään vakavia asioita ja just ehkä kertoo Ylen tasosta olla pyrkimättä totuudellisuutteen ja objektiivisuutteen.
Ylen eilistä iltaa toela ihmettelen, miksi järjestethän tuommonen julkinen häpäsy-oikeuenkäynti oman ison pomon kans?
Kireät äkäset toimittajat tökkii ja häirittee keskustelun ees jonkulaista syntymistä ja rakentumista, eivät kykene seuraahmaan luontevasti keskustelun kulkua, tilanne on teennäinen ja mahoton kelle vain toimittajalle?
Kuinka ihmiset suostuu tulehmaan nuihin julkissiin säklätys-pälätyksiin, pitäs ees antaa ihmisen puhua loppuun ja se tekojuonto runtelee pienetki hyvät puhheet yksittäisen ihmisen kohala.
Jääskeläinen pitäs vappauttaa, ei tuommosta julkista jalkapuuhommaa, eikö tämä jo riitä ja eikö oikeasti tätä hommaa voijja nähä ja siivota.
Siis minusta on pelkästään hienoako ihmiset omalla nimellään ja faktat kirjaimellisesti julkistaen tekkee kirjan, soli vastuullisten toimivien aikusten hommaa eli puhun siittä Yle Gate -kirjasta, jonka Ylestä Jääskeläisen työn takia lähtehneet on tehneet.
Mutta tuommoset vastakkainasettelu kärjistys -keskustelut on vanhanaikasta sirkusta tyhmän kansan höntittämiseksi nukkuhmaan johonki söhellyssotkuihin – ei mithän rakentavvaa!
Eijjole ihme, että kritisointi ja tuomitteminen ja ajojahti on niin ylleinen tapa selvitä ongelmatilantteissa meän tavalistenki kesken, ko isot eellä on ilkeitä ja epäkunnioittavia ja ajeeraavia toisilleen. Piän Ylen toimittajiaki tärkeinä ja isoina, älkää suostuko likassiin hommiin.
Toistan itteäni, meistä on paremppaan, olhan armollisempia toista ihmistä kohthaan! t. hilkkapien
Alkaa muakin väsyttään koko aihe. Toimittajat lähtivät talosta ja hyvä niin. Ei siinä enää mitään julkisia käräjiä tarvita. Jääskeläinen on vedetty kölin ali muutaman kerran, ja se voi nyt loppua. Kohti oikeita uutisia taas.. ..ja rakkautta tietysti kaikille!
Ilmoita asiaton viesti
Totta – ja rakkautta!
Ilmoita asiaton viesti
En katso YLEä enkä ole kirjaakaan lukenut. Kiitos raportistasi, Hilkka.
Olen kuullut yhden tv-katsojan kommentin, että Atte Jääskeläinen pyrkisi tasapuolisuuteen, mutta puolueellisuuteen tottuneet toimittajat tekevät muutosvastarintaa. Tuon voisin uskoakin, jos huomioi, ettei kukaan ole erehtymätön.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä että johto haluaa puoluettomuutta toiminnassaan. Eilisestä keskustelusta tulin siihen käsitykseen, että on toimittajia, jotka eivät ole johdon ja siten yhtiön toiminnan puoluettomuutta tukemassa. Kovin röyhkeän kiihkeiltä vaikuttivat keskustelua johtaneet kaksi toimittajaa. Hyökkäävä käytös varsinkin Jääskeläistä kohtaan oli röyhkeän syyttelevää. Hyvin voi kuvitella tuollaisen esiintymisen johtuneen siitä, että toimittajajoukko (ei kaikki) haluaa itse johtaa yhtiön toimintaa, kun heidän pitäisi toimia työssään yhtiössä hyväksyttyjen toimintaperiaatteiden mukaan. Mikäli se ei sovi, tulisi erota kuten muutama on jo eronnut.
Minusta Jääskeläisen esitys oli hyvää. Hänen perustelunsa esim. siitä että uutisoinnin pitää perustua faktoihin, eikä myöskään toimittajan omiin mielikuvitelmiin uutisoinnissa. Tuo on nähdäkseni se perusarvo ylen toimintaan, johon tulisi kiinnittää myös toimittajan itse huomionsa ja katsoa peiliin. Jättää johdon syytteleminen vähemmälle.
Ylessä tulisi panna toimeen yt-menettelyn kautta ”puhdistusoperaatio”.
Ilmoita asiaton viesti
”Puhdistusoperaatiota” tuskin blogisti peräänkuulutti. Onhan se kirjoitustapa sekin että aloittaa kommentin vakuuttamalla samanmielisyyttä sitten ujuttaa sisään ihan eri henkisen loppukaneetin.
Ilmoita asiaton viesti
Tulit taas kerran soittamaan suutasi kommenttini johdosta. Haluatko olla määräilemässä minkälaisia mielipiteitä saan esittää? Siltä tämä vouhkaamisesi alkaa vaikuttaa että pitäisi ola kanssasi samaa mieltä. En ole useinkaan, vaikka kuinka meuhkailet.
Ilmoita asiaton viesti
Sirpa, oleks nähny sen Olli Mäenpään Yle-raportin, minusta on ihan selvää, että Jääskeläinen eijjole tehtäviensä tasalla linjajohtajana?
Ilmoita asiaton viesti
Hilkka, olen lukenut sitä raporttia. Katselin keitä siihen raporttiin oli haastateltu, niin jäin kaipaamaan veronmaksajien haastatteluja. Kyllä raportistakin ilmenee kuinka etupäässä on haastateltu niitä johdon kanssa erimielisiä olevia toimittajia, jolloin ei mielestäni tulos raportissa ole ihan ”ehtaa tavaraa”. Tämäkin on vain mielipiteeni. Taitaa muuten tuon raportin tekijäkin olla jossain mielessä kallellaan erääseen poliittiseen suuntaan. Lieneekö tuolla sitten ollut merkitystä, tiedä häntä?
Ilmoita asiaton viesti
No entä se vallan keskittyminen, on nykyihmisten tapana osata itte ammattinsa, niin nyt tuli ilmi, kuinka Ylessä pikkuasioihin puututtaan ja koko ohjelma-alueitaki Jääskeläinen kieltää ja sehän soli kait se ongelma niilä toimittajilla.
Jääskeläinen sano itte, että toimittajahaastatteluporukka oli laajalta alueelta hänen alaisiaan. Siis Mäenpään raporttiin haastateltu.
Ilmoita asiaton viesti
Joo ja kiitos Risto kommentista, mutta kyllähän tuossa kait puhuttaan ihan läpäisyperiaatteella kaikkien toimittajien mielestä pitemmän ajan erimielisyyestä eikä erehyksistä, en tiä, mutta Mäenpään mukhan niin ois.
Ilmoita asiaton viesti
Jääskeläinen on Keskustan etäispääte YLEssä. Ei tässä sen kummempaa. Jääskeläinen puolustaa tiedonvälityksen paikkansa pitävyyttä ja lain noudattamista. Juornalistiset arvot, mitä ne kullakin ovatkaan, ovat hänelle toissijaisia. Sinällään turha keskustelu. En vaivautunutn katsomaan, kun aavistin sisällön ja juuri niin se lukemieni kommenttien mukaan meni.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä! Eikä ois kannattanu kattoa.
Minua jotenki on kiinostanu Ylen uutisointi monta vuotta ja näen, ettei ole sattumaa, että Sipilä tahattomasti veti koko homman näkösälle.
Ilmoita asiaton viesti
Hieman hymyilyttää niiden käsitys nyky – Ylen puolueettomuudesta,
joiden mielestä yleensä suunnilleen MV- lehtikin on objektiivisempi. Ja Oikeamedia huippua.
Nyt onkin sitten keksitty oiva selitys : johto on ok, mutta toimittajat kenkkuilevat .
Seuraava vaihe : ”hyvät” toimittajat ( takaisin ) sisään?
Kiinnostavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Mie en saata ees sitä MV:tä katella, mutta onkohan Ylekkään sen puhtosempi, eijjole.
Minustaki kiinostava ilmiö kaikkinensa, mutta ihmetyttää kyllä Yle jaksaa jauhaa ja Sipilä kestää, sekihän tässä ryvettyy koko ajan ja siis ettei net jo vappauta Jääskeläistä ja Kivistä, se ei mitenkhään tule pöyälle, toimittajien työovi vain käy aj tosiaan ehkä vielä toisinkipäin?
Ilmoita asiaton viesti
Mutta tuommoset vastakkainasettelu kärjistys -keskustelut on vanhanaikasta sirkusta tyhmän kansan höntittämiseksi nukkuhmaan johonki söhellyssotkuihin – ei mithän rakentavvaa!
————–
Pitää pestä pyykki ensin – että saa puhdasta päälle.
pakko ottaa hankalat asiat esille.
Muuten ei voi parantaa tilannetta..
Ilmoita asiaton viesti
Puoleen väliin katsoin ja sitten alkoi turhauttaa. Minusta Jääskeläinen esiintyi riittävän vakuuttavasti.
Kyllähän esimerkiksi jotkut MOT- ohjelmat ovat olleet kaukana rehellisestä
informaatiosta. Eli vielä enemmän olisi Jääskeläisen toimittajien tekemisiin puuttua.
Tullut mieleen, että joko ohjelmaa tehneet toimittajat eivät asiasta ole mitään ymmärtäneet tai tarkoituksellisesti ovat antaneet tietynlaista kuvaa.
Muistelen, että esimerkiksi väitettiin hotellin myydyn eurolla. Unohtui sanoa tai selvittää, miten paljon velkaa tuolla eurolla ostaja otti vastatakseen.
Jääskeläisen jatkon kannalla olen. Harva on työpaikka, jossa valta pitäisi työntekijöille antaa. Ei Ylessäkään.
Ilmoita asiaton viesti
”Muistelen, että esimerkiksi väitettiin hotellin myydyn eurolla. Unohtui sanoa tai selvittää, miten paljon velkaa tuolla eurolla ostaja otti vastatakseen”. Riippuu ostajan virallisesta varallisuudesta.
Erään rannikkokaupungin rantaan hinattiin ja jätettiin isokokoinen romulaiva.
Kunta yritti ensin saada aluksen omistajaa selville ja kiinni patistaakseen häntä tai heitä viemään romunsa pois tai purkamaan sen laillisesti.
Kun omistaja löytyi ja sai patistuskirjeen, alus myytiin äkkiä varattomalle pultsarille. Pultsari sai laivan, viinapullon ja velvoitteet. Nautti noista vain pullon. Alus jäi veronmaksajien niskoille.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä MOT:n jutussa ostajilla taisi kyllä pelimerkkejä riittää.
Ilmoita asiaton viesti
On monta tappaa pestä pyykkiä ja kohtuus kaikessa, eikös tuola hommala ole jo mässäilty tätä viimista draamaa yli puoli vuotta?
Ilmoita asiaton viesti
Ylipäätään valtamedian tehtävä on muokata ihmisten maailmankuva sellaiseksi, että ihmiset ihan vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti tekevät sen, mitä vallanpitäjät heiltä haluavat.
Kaikki Yle’n, Hesarin, Iltapäivälehtien yms. uutisointi on nähtävä tätä taustaa vasten.
————–
Mahtavia journalismin asiantuntijoita liikkeellä 🙂
KAIKKI media on siis YLE, HS, IL plus IS…Tuoko on valtamedia?
Väärä käsitys.
HS lukee vain harva Stadin ulkopuolella.
IL ja IS ovat keltaisia bulevardilehtiä. Ei kai kommentoija lue niitä kahta tosissaan, nehän ovat leikkiä.
YLE:ssä ( jonka uutisia hyvin harva alle 20v enää katsoo) on otsikointi uutiskamaa..enkä parhaalla tahdollakaan näe miten suunnattoman varovainen JOKA suuntaan toimiva uutistoimitus olisi mitenkään manipuloiva,,,olisikin.
Katsotaan kaksi otsikkoa HS:stä.
”Kenraalit laskevat Koiviston hautaan ja Hallintarekisterilaki läpi eduskunnassa”.
Voisiko kommentoija kertoa missä nuo muokkaavat ja mitä?
–
Valtamediakäsite on hassu.
Suomessa on 4200 median osasta zineä ja journaaleja ja vaikka mitä. Ne mikään valtamedia ole nuo mainitut osat hs is il yle..
Lehtiä luetaan niin että verrataan ääripäitä. Eikä vain omaa läpyskää.
–
Ylen jutussa on kyse estämisestä – ei siitä että Sipilä olisi sanonut…tehkää näin.
Salaliitot ovat asia erikseen.
Ymmärtääkseen mediaa pitää tajuta – ettei maailmassa ole ainuttakaan totaalin neutraalia lehteä ym.
Jokainen median pala toimii omistajan agendan mukaan. Tietysti,joku omistaa ja sanoo mitä tehdään…taivaan vallat…miten se sitten pitäisi mennä.
–
Minusta olisi mukava esim. etä YLE uutiset olisi enemmän liberaali, pakolaismyönteisempi ja kulttuurimyönteisempi. Mutta ei se ole — vaan aivan liian neutraali ja objektiivinen.
Jokainen toimittaja ja kuvaaja toimii oman indoktrinaatiomallinsa mukaan. Jos ihminen on vasemmistolainen hän varmaan kirjoittaa mieluummin demariin.
–
Vaikka meillä olisi miten neutraali uutisjuttu – se ei koskaan kelpaa kaikille- vaikka sen olisi robotti tehnyt koska ihmiset uskovat ja pitävät vain siitä mistä ovat tottuneet pitämään.
Ilmoita asiaton viesti
Olipas semmonen konstikas kommentti, kiitos siittä ja tosiaan viiminen draama on se Sipilän tahtoon taipuminen, mutta joo, on meän ihmisten ihan itte elämämme elettävä, niin antaapa medioitten sirkustella!
Ilmoita asiaton viesti
niin antaapa medioitten sirkustella!
——-
Mitkä 4200 median osasta sirkustelevat?
Ei ole mitään mediaa — joka tekisi kokoajan jotain samaa (sirkustelua).
Miten esim Koiramme – lehti sirkustelee Sipilän suhteen?
–
Olisipa koulussa medikritiikin opetusta. Huhhuh
Ilmoita asiaton viesti
Luen nykyään lähinnä vain Pohjois-Korealaisten lähteiden uutisia sekä tätä blogipalstaa. Tämän palstan blogien otsikoita seuraamalla on aika helppo havaita, että mitään oleellista ei ole tapahtunut.
———-
Tällä pohjalla olet sitä mieltä, että kaikki uutisointi on nähtävä jne……..
On meillä perusteet luuloillemme itse kullakin. Minulla huolellinen ristiinlukutekniikka kirjastossa ja sinulla pohjoiskorealaiset lähteet.
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta tullee miehleen, että ainako olen ollu kaupungin virassa, automaattisesti olen ittekki sulkenu suuni ja se on ollu mulle taakka tai vaikeus, koska sillon en ole voinu puuttua asioihin, jokka minusta on menny väärin, mutta totta puhut ja ymmärrän, mitä sanot.
Ilmoita asiaton viesti