Olinhan siellä minäkin!

Tämon minun työttömyystarinani.
Molin tässä unohtanu, että olinhan siellä minäkin.

Nyt mie en puhu mithään, minkälaista on löytää työntekijöitä.
Hyviä tekijöitä ei taho löytää milhään konstila, mutta siittä ei ole kyse tässä tarinassa.

Kyse on ensteks minun työttömyyvestä.
Molin kerran työtön työnhaikja.
Mie en kyllä päässy kiini siihen enkä käsittäny mithään.
Molin niinko ulkopuolella ja ihmettelin sitä, että ei mitään.
Rahhaa ois saanu ja puolen vuen päästä tule käyhmään.

No minun homma alko omasta päätöksestä.
Seki on iso asia, jos sen on itte valinu, että laskee hanskat tiskhiin.
Mie ilmotin puoli vuotta aikasemmin, että son loppu minun kohalta.
Mie päätin, että pittää tehä omale elämäle semmonen oikasuprojekti.

No senaikaset työt sain loppuhmaan.
Menin kuiteski siis sitte tuone Oulun työvoimatoimisthoon.
Soli vuosi 2005 ja mie tämmönen vanha ämmä jo sillon.

Noo, sielä oli semmonen iso aula.
Ja sielä paljon väkeä.
Ja mieki istuin alas oottahmaan vuoroa.
Vasthaanottotiskit oli ympäri sitä aulasalia.

Mutta se väki.
Minun pittää sanoa, että sieltä moni ei ollu sen näkönen, että ois pystyny töihin.
Sitähän kuuli net puhheetki, mitä toiset puhu omala vuorohlaan.
Net kaikki ei ollu minkhään työmarkkinan käytettävissä.

Ei kuulkaa, molin lähteny itte siittä työstä.
Rakastin työtäni, omia täyvvelisiä ihana asiakkaitani ja mulloli niin rakhaat, mulloli maailman parhaa kolleekat.
Mutta yhtälö oli mulle ittele tappava.
Liikaa huolta, hättää ja tekemistä.
Minun piti lähteä pois, ko ei sitä sillosta työyhtälöä saanu väänettyä kohtuullisemmaksi.

Ja päätin kattoa, mitä elämä tuo.

Sitte istuin sielä työvoimatoimistossa,
Istuin aulassa ja ystävällinen ihminen anto pari lappua ja soli siinä.
Ei muutako puolen vuen päästä tule käyhmään.

Meni joitaki aikoja ja mie makustelin sitä työttömänä oloa.
Tuli miehleen sen tuhat ideaa.
Mutta kovin äkkiä huomasin, että sekö oli työttömäksi ittensä määritelly, se vammautti minua.
Se työttömyys-rooli.
Joka asian eessä, mie mietin voinkos mie tehä tätä, miehän olen työtön.

Mie aloin laskehmaan, että miten net rahat tullee mulle, net työttömyysrahat.
Laskin sitä millonkas net loppuu.

Ja käsitin, että ei tästä tule mithään.

Tästä ei tule kauppoja tämän ämmilöisen kans.
Peruin koko homman.
Mulle valkeni, molin myymässä elämääni työttömyyvelle.

No, net soitti kyllä vielä sieltä työttömyystoimistosta vai mikä tekes son.
Net sano, että jos et sie täytä sitä lappua ennää, sie menetät net rahat.

Sanoin monta kertaa, että en halua semmosta elämää, jota mie teän kanssa saan.
Ei net kiinostunu siittä, net vain halusi multa sen planketin, että työtön, työtön.
Net halusi kyllä huolehtia minun työttömyysrahasta vai mikä son.

Mie kuulin, ettäkö Ilkka Kanerva oli työvoimaministerinä vai olikos se.
No, olihan se ja sitte sen kaveri pääty työttömäksi,
Siinä se Kanervan Ilkka sitte alko sen kaverinsa kanssa ihmettelheen sitä yhtälöä.
Että mitä tarkottaa, ko ihminen on työtön.
Ei saa tehä mithään.
Ei voi tehä paljon mithään.
Ei voi mennä päivän-parin töihin.
Ei sitä eikä tätä ja siinä tärvääntyy ihminen siinä työttömyysharjotuksessa.

Mie en sitä yhtälöä käsitä.
Tämä meän systeemi on viallinen ja kipeä.

Ei työttömyys hoijju sillä, että met otama velkaa ulkomailta ja jaama sitä rahhaa sitte.

Samahan se minun asioile on enkä mie syytä mithään työttömänä olijaa.
Mutta yksilön kohala se näkkyy kuiteski se työttömyys.
Se voi olla kamalaa sille.
Son kamala asia.

Nuorisotyöttömyyvestä tullee toela isoa laskua koko ajan.
Henkistä ja rahallista ja voi niitä nuoria ihmisiä.

Sille pittää meän alkaa tekehmään jotaki.
Kaikista ei ole yrittäjiksi, eikä tartte ollakhaan.
Mutta tämä järjestelmä ja systeemi on mätä.

Mutta nyt sitä auton pyyhkijöitten ainetta ostamhaan ja niihin yrittäjän ilojen äärele.

Rakastavin terffeisin Hilkka Laronia
http://www.laronia.com/

http://www.youtube.com/watch?v=bHTnzFq-PPA&feature…

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu