Rakkautta vaan

Hätä on loppunu uhreilta, nyt toipumista tai hyvvää matkaa sinne, minkä rannoilla kuolema vaeltaa ja usvasillan toisele puolele, jonne met jokhainen sitte joskus vaellama ja sinne mistä met emmä ehkä mithän tiä.

Kaikka politiikot on keriny nyt sitte tekheen politiikkaa ja jauhahmaan ehotuksiaan ja tilityksiään ja media jauhaa ees taas ja taas uuesthaan koko ajan.

On surun aika omaisilla ja oikeasti joka päivä saama met kaikin murehtia ihmiskunnan keskeneräsyyttä.

En tajua, mikä hyvä siittä tullee, että piämä entistä huonommin ulkomailta tulheita ja erinnäkösiä ihmisiä, en käsitä yhtään ihmisten leimaamista ja ylleistämistä ihmisryhmien kohala.

Alkeellisinta on kiihtyä viihhaahmaan toisia ihmisiä.

Ja oikeuttaki näyttä käyvän, eikösole oikeuen jakaminen sen oikeuen tuomarin tehtävä, joka tuomittee. Ja ehkä Jumala, jos sulla semmonen on. Ei meän ihmisten kuulu tuomita, ko emmä ole tuomareita emmäkä jumalia.

Enkä käsitä hoppua saaha poliisilta kiskottua tuloksia, poliisi on minusta oppinu pitähmään suun soukalla, kunnioitukseni, tullu ajantasatietoa ja viestivät asiallisesti.

Rauhottukkaa, koittakaa selvittää omat tuntheet erilheen tosiasioista, pelko on tunne, viha on tunne, kantakaa niitä itte.

Älkää alkako muita ihmisiä rääpihmään eikä keskenämme tappelheen. Vihapuhe on kielletty, muuten koitama hyväksyä toistemme erilaiset ajatukset ja mielipitheet, nei ole tottuus, non meän omia aivotuksia.

– Hilkka Laronia