Tämä kansahan saa sen, mitä on ansainnu

Tähän plokiin päättyy minun yhteiskunnallinen sometus ja plokkailu, ellen sitte mee johonki juttuun, johon se kuuluu, mutta yksityisihmisenä, nyt riittää mulle, mie tiän ja tajuan ja tajusin jo 1990-luvulla, että asioita ja asioitten taka ei tavaliset ihmiset halua eikä jaksa nähä. Ei aukasta silmiä ja nähä, miten asiat on ja miksi mitäki tapahtuu.

Sinänsä ei minun mielipitheitä tartte kunnioittaa eikä minusta tartte tykätä, mie tykkään itte jonaki syntymälahjana, mutta mitä mie suututan ihan livekavereita ja ystäviä ihan turhaan ja jopa ihmiset, jokkei ees ole mithän seuraajia tai tuttuja soittaa suutaanko säikkyvät, että hui mitä se taas sannoo.

Mikähän ihmeen maailmanparantaja mie yritän olla, mullei sitä lähetystehtävää ole sinne eikä tänne, jotenka koitan nyt tajuta ja singguttaa sieluni siihen, että kierot ja itsekkäät puoluepukarit junailee pikkujuttuja ja vie toisilta tasavaltamme kansalaisilta, mitä vain pystyvät.

Myötätunnosta puhuvat ihmiset, joilon asiat hyvin ja joilon resursseja puhua semmosta, usseimmilla eijjole.

Pimeitä ja sumeita uutisia kuunnelhaan Yleltä, niinko net jotaki ois, non yhtä höpötystä, niilei luultavasti olekko hämmentämisen tarkotus ja toimittajat yrittää pittää palkansaannistaan kiini.

Mitkään rahat ei tule riittään soteen tai johonki lääkkeissiin, nyt se Orionin hommaki kertoo suorin sanoin asianlaijjan ja ei siittä sitte kysytä enämpää eikä osata lukea elävästä elämästä, että ulalla olhan.

Lääke- ja joku rokoteteollisuus ei hyvvää hyvvyyttään toimi.

Tärkeimmät lääketietteelliset tutkimukset, joila oikeasti säästettäs silkkaa rahhaa jätettään tekemättä, koska nei tuo tulosta, sillä ei ole välilä, että ihmiset vois paremmin tai yhteiskunta säästäs.

Lääketiede ei ole tiedettä ja lääkärikoulutus on lääketehtaitten käsissä, hei haloo, aateltasko sitä, eihän met aatella, sois liian työlästä hoksata, että meän terhveys tuhottaan tällä ns. terhveyenhuollolla.

Ruokateollisuuesta nyt tutkittuna tietona, kuinka köyhiin maihin viety on moskaa. Eikähän tarttekko kattoa meänki S-marketin maitohyllylle, kokoa ja väriä riittää, mutta melkein kaikki pilattua maitoa tai maitotuotetta.

Sotateollisuus on ruokateollisuuenki takana.

Mitähän mie oiken ootan, ettähän tet viitti tutkia, se on näkösällä täälä netissäki. Samhaan soppaan mennee YK ja Ahtisaarenki touhut.

Ajattelu on niin harvinaista, ettei enemmistö meistä siittä tai ajattelijoista tai tiedonvälittäjistä innostu. Sakari Timonen, Mikko Elo, Janne Kejo, Kari Uusikylä, Sirpa Pietikäinen ja ketä nyt hoksaan äähneen sanoa, net kirjottaa asiaa ja jaksaa kuunnella riiviömäistä ihmisten söpötystä tyhjästä.

Terrorismista lakkasin somettamasta jossaki kohin, Turun kohala sorruin somettaan ja joitaki aihheita olen yrittäny hillitä ja nyt valastu meikäläisen tajunta, son sitä sammaa höntitystä, jota vain lietson hyväuskosuuttani.

Pakolaisten vastustajat ja vanhusten potkijat ellää sammaa heikkojen elämää, ei niiltä voi enämpää vaatia, niilton jo viety kaikki.

Mie en muista, miten ajatukseni kulki, mutta pari viikkoa olen kattonu ja seuranu itteäni ja eijjole vaikea nähä, tämä kansa saa mitä on ansainnu, sori vaan.

Joku Heikki Kela kehtaa puolustella bernereita joka ikisessä asiassa ja päpättää positiivisuuen perhään.

Ja joku sukulainenki hermostuu haukkuun kunnioittamiani ihmisiä ihan vain oman oikeassa olemisensa riemussa.

Oikeassa olemisen riemua vaan kaikile,  tämon kait jotaki satiiria tai jopa ivallisuutta, jota en ittekhän kestä, mutta kirjotan tätä taltheen tähän.

No onhan tähän muitaki syitä, mie alan enämpi ittekseni, tai jotenki niin, no heips ja ihmiset kaiken takana jokhainen on hyvä ja tekkee parhhaansa, en yksilöitä syytä, systeemit on syöny meän valtaapitävät.

Siis niin monet tietää paremminko mie, miten asiat on ja toissaalta mie tiän ja ossaan paljon paremmin ihan muita asioita.

En aijjo ennää äänestää, näen, ettei puoluepolitiikka eikä tämä meän järjestelmä, ole sitä, mistä keskustellaan ja valta on muuallako met luulema, miltä se näyttää tai mitä meile sanottaan.

Tähän postaukseen sanon vielä, jos on sanomista, kiitos kommenteista.

Tässä on sitä henkilökohtasta ommaa harmitusta ja pettymystä, jonka kans haluan kattoa mieleni maailmoista, nytko siirryn siihen, minkä ossaan ja missä tykkään olevani hyvä.

– Hilkka Laronia