Ei yhtään hävetä sanoa, etten äänestä
Ensteks se sote: En äänestäkkö panitta verorahoja sotteen montasattaamiljoonaa ennenko laki voimassa, en voi käsittää enkä hyväksyä.
Toiseksi turha syyttää yksin kepua tai Sipilää, kaikki isot politiikot vastuussa, että oli semmonen hallitus ja että siinä sooloili millon Soini, millon Berner, millon Sipilä ja kansa suri ja häpesi ja eduskunta vaan vikisi.
Kolmanneksi turha haukkua Sipilää tai muita puoluepomoja tai ryhmäkuria, ootta kaikki, jokka äänestittä eilisen kaivoslain muutoksen puolesta, ootta paskoja kiipijöitä, teän takia en äänestä, en teän näytelhmiin osallistu, niin pitkää tikkua ei ole.
Siis tämä: "Kiisteltyyn kaivoslakiin viime hetken muutos, vaikka hallitus kaatui: Kaivosfirmat saavat nyt helpommin etuoikeuden lupaan.
Jatkossa kaivosyhtiöiden ei tarvitse toimittaa arvioita ympäristövaikutuksista lupahakemuksen jättämisen yhteydessä."
Järki lähteeko aattelen vaikka nuita vunukoitaki, miten met olema sotkenu tämän meän kauhniin pallon, se suututtaa ja hävettää.
No vielä neljänneksi media, sen jankkaavaan, kansaa aliarvioihvaan vaalisirkukseen suostuminen on minusta noloa… ja kertoo, systeemistä, myötähäpeää riittää.
Ja pakko vielä lainata Nietscheä: Kun vastustat maailman hirvityksiä, varo, ettet muutu itte hirvitykseksi (tai jotenki sillain) ja siksipä koitan nyt olla hiljaa jonku aikaa ja sanon, että kaikki ehokkaat ja puolueet yrittää jotaki hyvvää, sei vaan onnistu nykymenetelmillä ja järjestelmällä.
t. hilkkapien, jokei käsitä eikä olekhan mikhän, mutta silti sillä on väliä, mitä kirjotan ja mitä mie aattelen, aatelkaa ihmiset ja ihan itte, meitä höntitettään.
Tuli kyllä semmosta sillisalaattia, että pois tieltä, muttako minun nukkuhmaanmenoaika meni jo, niin näin kävi, haa, siis hyyää yötä kamraatit, rakastan teitä.
Ilmoita asiaton viesti
Itse äänestän aina. Äänestän yleensä juuri sitä ei-niin-huonointa vaihtoehtoa jos parempaa ei ole tarjolla. Kyse on kuitenkin elämästä tässä Suomenmaassa.
Ilmoita asiaton viesti
Kejo, nyt ei ole kysymyksessä Pohjois-Korean vaalit, joissa todellakaan ei voi äänestämällä vaikuttaa.
Suomessa äänestämällä voidaan vaikuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jollei äänestä voi pitää ja saa pitää turpansa kiinni politiikasta. Yhteisten asioitemme hoitamisesta. Jollei äänestä annat kaiken jatkua ja turha parkua.. Setä kertoo joka oli joskus hippi vuosikausia sitten. Tai myöhäishippi whatever…
Ilmoita asiaton viesti
Mä en käy kiistemään asiasta, mutta sen sanon että kommunismiin ei ihminen pysty. Pohjoismaalaaiseen sosialismiin kyllä. Eikä auttanut vaikk tappoivat Palmen. Siksi olemme paras maa missä elää.
Ilmoita asiaton viesti
”Kun äänestät, annat hyväksyntäsi sille, mitä sitten tuleman pitää. Voisi sanoa, että äänestämällä annat valtasi pois.”
Höpöhöpö. Suomessa saa vaikuttaa monilla tavoin, emme ole Pohjois-Korea.
Ilmoita asiaton viesti
Jo kauan aikaa sitten minäkin tiedostin, että kun äänestyslapun uurnaan pudottaa, siihen tavallisen kansalaisen osa loppuu ja muut ryhtyvät äänisaalista ”littaamaan”.
Ilmoita asiaton viesti
Elän muutoksen toivossa. Annan ääneni ensikertaa edustajaksi pyrkivälle.
Ilmoita asiaton viesti