Hajatuksia uutheen elämänvaihheesseen

Miehän otin joku aika sitte omale kämmenelle(?) tutkia vanhuutta ja nyt hoksaan koko ajan ittele uusia juttuja. Luin net Antti Eskolan viimiset kirjat ja sitä ennenki jotaki aihheesta.

Siis minun isä näytti mulle vanhentumista ja jopa kuolemisen ja kuolemaa ja kuolleen ihmisen olen nähny ja kohanu lapsesta asti…

Oli vähän keskeytystä – – – kiitos hienosta aamukeskustelusta   ja siis pääsenki nyt itte asihaan, kauheaa mulle oisko pitäs mennä johonki mummokerhhoon leikkiin jänis istui maassa…

Tai kuunnella musiikkia, josta en tykkää tai telkkari ois koko ajan auki…

Tai pitäs osallistua johonki tekokeskustelhuun, muka hienosti keskustella jostaki jonku joholla…

Jopa että ruokaa en sais itte valita…

Tai lääkheitä…

Tai pitäs jotenki terhveellisesti ja kauhniisti ellää, elän niinko elän ja uskon mitä itte uskon.

Antakaa minun touhuta, jossen toisia ihmisiä häiritte. Antakaa vaikkä nääntyä nälkhään, minun aikani voi olla sillon täynä…

Älkää peläkkö ommaa hättäänne tai surua, kyse on minun elämästä, antakaa minun tehä omale elämälleni mitä itte haluan.

Niinko annattaki ja niinko tehenki…

Älkääkä myykö attendoille, vaikka tulis muistisaihraus, niinko siinä jossaki hienossa kirjotuksessa luki…

Tämon oikea ajatusten hajauma, mutta jostaki on alotettava 

Kunnioittava kiitos ja huomenta rakhaat usarilaiset, pysykää kauhniina ja söpöinä, kunnes taas nähhään uusilla usarin leveleillä Rakastakkaa itteänne ja rauha kanssanne, elämä on yhtä muutosta