Hiljasuus?

Onkosse se pieni väli kahen äänen välissä?
Sitä, ko met vaikenema?
Sitäkö memmä ennää jaksa mittään?
Siinäkö kaksi olentoa käsittää jotaki yhtä aikaa?

Hiljaa voi olla, vaikkei ois Hiljakkaan.
Hiljaa voi olla, vaikka ois Marja, Matti tai Hilkka.
Hiljaa voi olla, vaikkois asiaa kaikile maailmassa.
Hiljaa voi olla, vaikka ois syän täynnä asiaa.

Hiljasuus on kaunista.
Son rummaa.
Son vaikeaa, helppoa, mitä vain.
Hiljasuus on.

Hiljasuus on jonkulainen.
Son jossaki.
Son jotaki täynnä.
Son jotaki vailla.
Se saattaa huutaa ja se saattaa itkeä.

Hiljasuuen kans voi seurustella.
Sitä voi pelätä.
Rakastaa.
Son jokhaiselle omansalainen ja ikioma!
Sitä ei voi pakottaa.
Sillä voi painostaa.

Hiljasuutta ei voi antaa.
Sen voi ottaa.
Sen voi löytää.
Sen voi hukata ja menettää.

Hiljasuus on sielä, missä kaikki on kuollu.
Sielä, missä jotaki syntyy.
Son mielessä.
Son tasapainossa.
Son tuskassa ja surussa.
Ahistuksessa.
Tai sen vieressä.

Eläköön hiljasuus!

Ole hiljaa!
Kuule, hiljasuus puhhuu.

Kiitos hiljasuus!
Hiljasuus on jotaki, jos on.
Hiljasuus on tai ei ole.
Hiljasuus on hengityksessä – kuuntele – on se!

Kiitos ihminen, sie!
Sinussaki on hiljasuus.
Se kohta kahen syämmen lyönnin välissä.
Tai katseessa.
Mielessä.
Mielenrauhassa.

Kiitos ihminen sulle ja rakastavia terhveisiä
t. Hilkka Anneli Laronia
http://www.laronia.com/

http://www.youtube.com/watch?v=7Pzq8M2ed3E