Hyvän elämän evhäät!

Onko se vain sanoa, että kyllä?

Sanoa kyllä elämälle.

Onko meille mahdollista sanoa kyllä elämälle.

Kyllä kiitos oma elämä ja elämän evhäät!

Suostua ommaan elämään?

No, sano kyllä elämälle, siinähän se tuli.

Ja sitten kynsin hamppain kiinni ommaan tekemisseen.

Olipa se mitä tahansa.

Kynsin hamppain kiinni tekemisseen.

Kiinni tekemisseen ja sanoa yhtä aikaa – kyllä!

Niinko innostua johonki tekemisseen.

Innostua ommaan olemisseen.

Kerran yksi ihminen sano, että jos hän on jotaki oppinu,

niin hän on oppinu myöntymään ommaan elämään.

Jotenki niin, että jos elämä sannoo kyllä, siihen myönnyttään.

Jos elämä sannoo ei, siihenki myönnyttään.

Ja sillainkihan sanottaan, että elämä on valintaa.

Että valittis, kyllä kiitos, kyllä oma elämä.

Ommaan hyvinvointtiin voi vaikuttaa?

Hyvinvoiva ihminen on upea.

Hyvinvoiva toimii parhaalla mahollisella tavalla.

On paras oman elämänsä kans, vaikka mitä tapahtus.

Vaikka mitä tapahtus, aina on toivoa.

Toivoa on aina.

Sitä voi vaikka olla toivottu?

Alkaa itte ittelle toivotuksi ommaan elämään.

Ja kiittää itteä hyvästä palvelusta.

Kiittää itteä, ko palvelee niin hyvin ommaa elämää.

Keksiä jotaki, jos meinaa niinko sammaltaa oma olo.

Toivoa jotaki uutta.

Ja siinä saaha niinko vaikka uuen ajatuksen.

Tai päästää irti jostaki vanhasta ajatuksesta.

Päästä irti, päästä irtautummaan, ko päästää irti.

Vanha joutaa aikahnaan pois.

Tullee hetki, ko vanha saa lähteä.

Joskus se vanha pittää ihan komentaa lähtehmään.

Tai paiskata se vanha menehmään.

Heittää kauas kauas.

Vanha joutaa pois, ko se on nähty.

Josset sie näe sitä, et sie voi heittää sitä pois.

Et voi ees heittää pois.

Ja net evhäät sattaa olla sen vanhan kainalossa.

Jossie et näe, sie saattasit heittää net evhäätki menehmään.

Parasta on kuule nähä, ettei menis net evhäätki sivu suun.

Sitte se vanhan paikka voi olla tyhjä.

Tai voi tulla uutta.

Se vanhan paikka ja kohta voi olla tyhjä ja hiljanen?

Seki on jotaki.

Tyhjä ja hiljanen.

Surun kanssa on kans niin.

Vissiin.

Jokkaisellahan oma ikioma surunsa.

Sillonko sattuu kipeästi tai on surun paikka.

Surustaki vain pitäs uskaltaa päästää irti?

Päästää surusta irti ko aika on.

Ja itteä ei kannata höntittää.

Ittele kannattaa tunnustaa, että näin on.

Että on, miten on.

Ittele ei kannattas selitellä.

Ei selitellä eikä keksiä tekosyitä.

Tunnustaa vain, että näin son minun kans.

Tunnustaa, että nyt olhaan jumissa.

Tai nyt kaatu hommat.

Että nyt menthiin sytheen ja savheen.

Tai että nyt mie olen pannu nukkuhmaan.

Että nukun vanhassa unessa.

Tai surussa.

Son taito tunnistaa ittensä märehtimästä vanhassa.

Että olenkos mie taas kylpemässä siinä vanhassa.

Siinä toistuvassa uusinnassa vanhasta stoorista.

Vanhat draamat ja stoorit on sitä kodinomasta tunnelmaa.

Sitä tuttua ja turvallista, jonka kanssa on itte ittensä eessä.

Itte oman hyvän elämänsä eessä ja esteenä.

Se on sitä, joka hapattaa ja katkeroittaa kaikki evhäät.

Sitä, joka pillaa evhäät.

Pillaannuttaa elämän.

Net vanhat, olkhoon vaikka oppeja ja viissauksia.

Jos net vie sinua omasta elämästä pois, non vaaraksi sulle.

Vaaraksi ja uhaksi sinun elämälle.

Niin hyviä evhäitä ei olekhaan etteikö niitä vois pilata.

Etteikö niitä sais vanhoila uusinnoilla juoksetettua pilale.

Juoksettumhaan ja homesienillä koristeltua.

Kyllä se riittää, ko tunnustaa, että tältä nyt tuntuu.

Joskus kyllä pittää itkeä ja sääliä itteä.

Kurjistella niin paljonko jaksaa ja voi.

Mutta aika kaikelle ja aikansa joka asialle.

Itkeä välillä ja tunnustaa tuntteensa.

Tunteet ei ole vaarallisia.

Eikä itkut.

Teot on vaarallisia.

Joskus.

Ja kuitenkhaan niihin itkuihin ja ittesääleihin ei sais unohtua.

Eikä niihin kannata muuttaa asuhmaan.

Eikä jäähä lillumhaan niihin.

Ei, vaikka kuinka sulosia kyynelvirtoja ossais tuottaa.

Ylenmääräsestä märinästä net evhäät kastuu.

Tullee vilu ja nälkä.

Itkemisen kans kyllä harjaantuu.

Harjaantuu tunnistamhaan sen kohan ko itku on valmis.

Alkaa hoksaahmaan, että no soli tässä nyt.

Ja sitte senki voi komentaa pois.

Sen kertasen itkun.

Ja oppii olehmaan tarkkana, ettei suosi vanhoja uusintoja.

Väljähtyneitten itkujen loputonta suosimista älä suosi!

Niitten suosiminen on vakava uhka hyvälle elämälle?

On aika itkeä ja aika nauraa, eikös se niin iso kirjaki sanonu.

Nooh pelottomia ja riemullisia evhäitä meille jokkaiselle!

Ja tyhjiä hetkiä ja hiljasia kohtia evhääksi kaikille!

Itkun ja naurun kans!

Ja semmosia hyvän elämän evhäitä sulle, ko sie haluat!

Semmosia evhäitä, ko sie tarttet.

Semmosia evhäitä, ko sulle on mahollista syyä.

Ja hyväksymisvoimia paljon päihväästi!

Hyväksymistä sen kanssa, jota et nyt saa, vaikka haluaisit.

Sietämiskykyä sen kanssa, jota saat ja jota et halunu.

Ilosin, kannustavin ja rakastavin

elämän myötäsin terhveisin Hilkka Laronia

http://www.laronia.com/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu