Pikkunen männyn rääpäle ja hyvä elämä!
Pikkunen männyn rääpäle taipuu ja taipuu ja nöyrtyy ja nöyrtyy ja yhä
lissää lumen painosta ja tänhään on se päivä, ko kaikki karhut, jotka on talviunessaan,
niin net kääntää kylkeänsä, on Heikin ja Henrikin päivä. Onnea Heikki ja
Henrik!
Talven selkä taittuu ja kohta kevät vie lumet ja pikkumännyt ojentuu
heti, ko taakka putoaa niskasta. Tai jos se ei jaksa ihan suoraksi ennää
ja jää kitukasvuseksi, niin se ellää sittekki ihan itte ikioman elämänsä ja
semmosena ko sille on mahollista olla ja ellää.
Mänty ellää elämänsä, kunnes kuolema korjaa. Mänty ei tule koskaan
miettihmään, että oliko lumi ilkeä sille. Se ei pohi, että tykätäänkö
siitä. Ei haikaile, arvostetaanko sitä. Se ei välitä, saako se huonoa
vai hyvvää pallautetta. Se ei kysele, miksi lumi painoi sen
nurinniskoin.
Eikä sika kysele, onko elämä kohellu sitä hyvin. Eikä maan matonen
ikise, että ettäkös tet piä minua minhään. Vain ihminen miettii ja
pyörittää päässänsä, onko hän hyvä ihminen. Kyselee, millainen olen
ihmisenä.
Jatkuvasti olema tälläämässä ehtoja hyvälle elämälle. Kyllähän sitä
sitten, jos kaikki ois toisin. Ehdoissa riittää ja löytyy, että ois hyvä
elämä ja oisin itte hyvä.
Ehdollistettu elämä on orjan elämää. Oman elämänsä uhri sannoo, että ois
onnellinen, jos ois niin tai näin ja valmista ei näytä tulevan ja siinä
se elämän autuus oottaa ihan liki?
Meät on peloteltu ja säikytelty ja niinko kasvatettu ja koulutettu
uskohmaan, että meissä ois koko ajan jotaki vikkaa. Että pitäs muuttua
ja kehittyä jonkulaiseksi.
Se ei ole ihmiset rakhaat totta. Se on siittä pahan tiedon puusta, että
met alama tietähmään, miten pitäs olla ja ikioma elämä siinä sivussa
oottaa vuoroaan ja nykyviissaalla ihmisellä jää elämättä koko ikioma
elämä.
No miepä jatkan ens kerralla, mänty hyväksyy lumensa ja karhu unensa ja
kaiken ja siis ihanaa Heikin ja Henrikin päivää ja karhuille kauhniita
talviunia!
Ja sulle Rakas Ihminen valovoimasta ja vetovoimasta iltapäivää, olet
hyvä ja ainutlaatunen ainutkertasuus, nauti siittä, pidä hyvänäs ja
hyvänä, se mitä olet ja mitä olet saanu ja mitä sulla just nyt on!
Isolla ja ilosella Rakhauella
Hilkka
Kiitos rohkaisevasta ja ihmisyyden ydintä koskettavasta kirjoituksesta!
Ilmoita asiaton viesti
Olessie hyvä ja olit kiltti ko kommentoit tämmöstä, johon ei oiken ole mithään sanomista. Sie sanoit, kiitos!
Ilmoita asiaton viesti
Meidänkin pihassa viime talvena katajat olivat juuri tuollaisessa lumilastissa kuin tuo pikkuruinen mänty. Kun lumet suli, niin kyllä ne sieltä sitten nousi pystyyn.
Näinhän se on ihmiselämässäkin. Monet asiat ja huolet ja toiset ihmisetkin painavat kumaraan, mutta saa odottaa vaikkei aina tunnu siltä, että kyllä sitä vielä noustaan ja seisotaan selkä suorana.
Taas lainattu runo (Antti-Juhani Kaijanaho) :
”Oi sinä maan matonen,
Katso taivaalle,
ja näe linnun lentävän.
Katso taivaalle,
Maan matonen.
Katso. Rupea linnuksi.
Levitä siipesi,
nouse taivaalle.
Lennä. Uneksi.
Rupea linnuksi.
Näytä linnunprofiilisi
maan matosille.
Saat siitä hyvät naurut.”
”I won´t let you break down Sora”
http://www.youtube.com/watch?v=2dLQEbWcMC4
Johanna Kurkela
Ilmoita asiaton viesti
Rina ihanuus, kiitos ja mitäpä siittä, ko kulema vaikka kumarassa, kohan jotenki omana ittenä tai jotenki, ettei itte itteänsä kampita, jess!
Ja juutuupi aivan erikoinen, siis aivan erikoinen, en ois kyllä itte löytäny. Niin se elämä aina kaikkea tarjoilee, parastaan, ei sole ko poimia!
Rina kiitos, ko jatkat niinko tätä kirjotusta, rikastutat ja ravitset!!! Iso kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Jatkoa Johanna Kurkelan laulujen inspiroimana.
Johanna Kurkela – Teen susta kuninkaan
http://www.youtube.com/watch?v=29HWKanl_aI&feature…
-Niinkuin Anderssenin sadussa monesti sitä tuntee olevan Ruma Ankanpoikanen, vaikka todellisuudess onkin upea joutsen. Vaikka onhan ne ankatkin söpöjä
Johanna Kurkela – Palvo minua
http://www.youtube.com/watch?v=HdkPbyd_ILY&feature…
– Itsekukin tarvitsisi aina välillä ihailua. Näistä lauluista tuli mieleen pari unta, jotka näin viime viikolla. Ensimmäisessä olin Englannin kuningatteren luona päivällisellä. Tosin minua ei ollut sinne virallisesti kutsuttu, mutta vähän niinkuin ylimääräisenä. Ja seuraavana yönä näin sitten unta, että minulla oli neljä palvelijaa. No unethan ovat unia.
Ilmoita asiaton viesti
Voi kiitos, ompa ihanaa ko laitat nuita juutuupeja, siis aivan ihania ja tuo runo kans, se on hyvä, soppii meille!
Niin ootko kuullu sen tarinan kotkasta, joka luuli olevansa kana ja näki kotkan lentävän ja käski toistenki ihhailla sitä, niin kanat tykkäs kans, että hieno, mutta methän olema kanoja ja met vain täällä maassa nokima jyviä.
Niin ja toinen juttu tuosta pallautteesta, mie rakastan semmosta ajatelmaa, en muista miten se oiken meni, mutta tuli tuosta runosta miehleen: kotka levittää siipensä ja lentää, se ei sano, kattokaa levitän siipeni ja lennän!
Niin tuos ihhailu on kiinnostava juttu. Mieki ko laitoin tämän kirjotuksen, aattelin, ettei kukhaan kommentoi ja toissaalta, että joku voi hikkeentyä. Nyt on ollu kivaa ja kiitos rina!
Siis hyvän pallautteen ja ilon kans on helpompaa, ja nyt mie lakkaan kirjottamasta, mie intouvvuin taas, kiitos sulle!
Ilmoita asiaton viesti
Olen kyllä kuullut sen tarinan siitä kotkasta. Ja tuo kanojen asenne tuntuu kovin tutulta varmaan itsekultakin joskus, että minähän olen vaan tällänen kana enhan minä mitään ole, vaikka voisi liidellä inspiraatiosta toiseen tai muuta vastaavaa. Senhän takia sitä varmaan sitä rohkaisua ja ihailua tarviiviikin, että jaksaa nousta kun sen aika on, aivan kuin se kuvan pikkumänty. Kiitos itsellesi hyvästä tekstistä!
Ilmoita asiaton viesti
Niin rina, kyllä se ihhailu tuntuu hyvältä, mutta tiäkkö, ko mie uskon semmosseen, että se kertoo siittä riippuvaisesta tai ehdollistetusta olemuspuolesta ja mie olen alkanu itte ihhailleen sitä puolta, ko yhtäkkiä sitä vain tosiaan tekkee jotaki inspiroitunheena ihan itte hommasta tai jostaki mistä vain – ja viis veisaa muitten meinaamisista ja sanomisista ja omastaki siittä puolesta, joka siinä väpättää, että apua tykätäänkö musta tai olenko pöljä.
Se on se vappaus, joka meillä ihmisillä ois, jossei luultas kaikenlaisia hullutuksia ja pöljiä olhaan kuitenki! Ja se vääntyminen sen hyvän palautteen perhään on istutettu ja pikkuhilkkoihin ja pikkurinoihin ja sen ko varistaa pois matkasta, alkaa olla kyllä aika hauskaa. Mutta se kyttää tuossa vieressä koko ajan.
Nooh, kiitos, kommentista ja mie inspiroiduin aamusaarnaahnaan. Ihanaa päivää rina sulle ja sie olet ihana, hyvä, kaunis ja rakastettu, muistathan sen. Met olema kaikki, ko emmä vain anna minkkään ajatuksen ja höntityksen säikyttää. Jess!!
Ilmoita asiaton viesti
Mänty – Pinus sylvestris – on upea puu kun se selviää kasvun alkuun. Vaikuttavimman männikön tapasin Ruotsin Satisjauren pohjoispuolella Riteljoen latvalla. Luonnon Domkyrka – kotikirkko.
Suon keskellä laajalla kumpareella oli viitisenkymmentä suurta petäjää – kasvaneet joskus edellisen kasvihuoneilmiön aikoihin. Nyt ne vain seisovat siinä kevyessä tuulessa yrittäen päästä konsensukseen siitä mihinpäin kannattaisi lähteä astelemaan. Ja siinähän aika kuluukin rattoisasti – ruotsalaisilta. Oma paluusuuntani oli määrätty ikävästi ylemmällä taholla.
http://maps.google.fi/maps?f=q&source=s_q&hl=fi&ge…
Yksi männikkö on kasvanut samoihin aikoihin Inarijoen kanjonin pohjoisrinteellä parikymmentä kilometriä Suomen rajalta. Yli metriset kannot kertoo että lunta on ollut silloinkin paljon. Rinteestä oli helppo viedä tukit jokeen. Niitä voi nyt ihailla Vesisaaressa Roald Amundsen -kadun varrella tukevien hirsitalojen seinässä.
http://maps.google.fi/maps?f=q&source=s_q&hl=fi&ge…
Ilmoita asiaton viesti
Voi kiitos, olipa ihanat jutut sulla. Siis mitä tuo meinaa, että oma paluusuuntani ikävästi ylemmällä taholla = piti tulla Suohmeen?
Jouvvuiksie Suohmeen sieltä diskuteeraavien ruottalaisten keskuuesta?
Ja tuosta jälkimmäisestä kommentin osasta kans kiitos ja mie en itte ole muistanu koskaan ees yrittää tutkia tai nähä, mutta äiti aina sano aikoihnaan, että Kilpisjärven pohjassa näkkyy mahottoman isoja puunrunkoja!?
Niin ja tuosta Luonnon kotikirkosta, niin miehän piän aamusin ja iltasin mettäkonfferenssia näitten Oulun korpikuusten ja jänkhien laitojen pusikoitten kans ja tykkään, että son parasta mulle, vaikkei niinko ole mithään, ko tootistellee nuita pikkupolkuja tuolla ja raatioista tulis virallista liturgiaa, josta mie en käsitä mithään. Eikä mulla ole mithään seurakuntaa, jonka jotenki tunnustasin tai omaksi tuntisin, tai taitaa mulla olla, tämä kaikki täällä on meän yhteistä seurakuntaa.
Noo nyt taas maailmoja sylleilevät lähetykseni päättyvät tähän, ilonen kiitos Jouko sulle, olipa inspiroiva kommentti sulla!
Ilmoita asiaton viesti
Hei, Hilkka,
ei ole näkynytkään vähän aikaa hymyäsi. Kiitos taas kevyemmästä blogin aiheesta..
terv.Viola.
Ilmoita asiaton viesti
Viola trallallaaa, kiitos ja ihana nähä ja mie kirjotan meistä ihmisistä ja meän vajavaisuuesta ja täyellisyyestä ja suvaitsevaisuuesta näköhjään näin, mutta anna sie pallaa, sulla on asiaa ja ihhailen tyyliästi ja luen ainako kerkiän ja mielelläni just sinun kirjotukset! Ihanaa päivää ja ihanaa ko olet olemassa Viola Heistonen!
Ilmoita asiaton viesti