Kuuliksie, mitä Hjallis Harkimo kysy?

Harkimon viehraan toinen vanhempi oli kuollu.

Sitte se kysy tältä viehraalta, että onkos sulle käyny niinko hälle
oli käyny?

Ettäkö sen isä kuoli, soli ollu purjehtimassa maailman ympäri.

Sei ollu itte mailla eikä halhmeilla, ko oma isä kuoli.

Sitte se sano, että pittää nyt toela hyvin yhteyttä äithiinsä.

Niinko siittä hyvästä!

Niinko siittä eestä, ko isä kerkes kuolla, ennenkö tajusi.

Tajusi, että jäi niin paljon sanomatta ja kysymättä.

Että sois haluanu puhua niin monista asioista isänsä kans.

Tajusi, että ois halunu olla vain isänsä kans.

Olla enämpi oman isän kanssa.

Että oli jotaki niin mahottoman tärkeää tekemistä.

Oli muuta ja muka parempaa tekemistä muualla.

Oli tärkeää tekemistä toissaalla.

Oli sillonki ko vanhin lapsi synty.

Ei ollu aikaa omille rakhaille.

Ei ollu aikaa, ko ei tajunu vielä!

No, nykyhjään se sannoo olevansa enämpi lastensaki kans.

Molen nyt kulkenu tuon Harkimon sanomisten kans.

Kulkenu sen kysymyksen kans tässä monta päivää.

Minusta siinä on niin paljon, tuossa kysymyksessä!

Eikä mulla ole tuohon oiken mithään lisättävvää.

Minun äiti kuoli aikoja sitte.

Ja sillain yhtäkkiä.

Tiän miltä semmonen voi tuntua.

Se kaiho, ko ois halunu enämpi aikaa ellää sen kans.

Voi kuinka mieki oisin halunu olla siittä huolissaan.

Huolehtia siittä.

Niin, ihmiset on parasta.

Joka kohtaaminen on arvokas.

Joka elämä.

Että asettas omat rakhaat oikeasti etusijalle.

Oman ittensä etusijalle.

Joka ihmisen.

Joka ihmiskohtaamisen.

No, se juttu, että tarjotessaan yösijan voi majottaa enkelin.

Tuohan lukkee isossa kirjassa.

Tai niinko siinä Amerikan konheessako se tyär kuunteli musiikkia.

Se tyär istu vanhan herran viehreen.

Se tyttö vain kuunteli musiikkia korvalapuista.

Sitte se aatteli olla kohtelias ja alko juttehleen sille miehelle.

Sano sille miehelle kuuntelevansa nykymusiikkia.

Lisäsi vielä jotaki, että soittaa jotaki soitinta.

Vieressä istuva vanha herra sano, että hänki soitti joskus.

Ja lisäsi, että yhessä pändissä.

Semmosessa aika kuulusassa pändissä, jonka nimi oli Beatles!

Se ole se Beatlesin George, kertoo tarina.

Emmä juokse toistemme ohi.

Se voi olla se viiminen kerta.

Se kerta, ko sie vielä voit olla sille olemassa.

Vielä hetken voima olla toiselle ihmiselle olemassa.

Emmä juokse ittemmekhän ohi.

Joka hetki voi olla se viiminen.

Olema ittelekki olemassa.

Ettei ainakhaan itte tarttis itteä oottaa.

Että ois itte ittelle oikeasti olemassa.

Huomenna tämä kaikki voi olla ohi.

Tästä päivästä iloittevin ja rakastavin ja kohtaavin terhveisin
Hilkka

http://www.laronia.com/

hilkkalaronia

Kaikilla ihmisen oikeuksilla ❤💙💜💛 Tyhmiä aatteleva ja kyselevä inhimillinen, monipuolinen ja sosiaalinen ämmi Oulun kaupungista, kesäsin Euroopan katolta, Enontekiön peräkylästä. Ilman mithän puoluetta, ideologiaa, uskontoa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu