Meän mettäkonfferenssit on lopussa!

Vähitellen net on lyhentynheet.

Net lyheni vaivihkaa.

Niistä tuli hittaita.

Niihin tuli kaihomielisyys.

Ihmettelevä kiitollisuus.

Korpimettän polut ja pusikot kiitos teillekki.

Nyt luotoäitin vihreät helmat kukkii kauneimmillaan.

Kohta nousee sienet ja puolukat loistaa.

Sitte taas puitten lehet on aivanko sipsejä polun varrella.

Sillainhan mie katoin viime syksynä.

Katoin puonneita ensimmäisiä syyslehtiä sipseiksi.

Talvi tullee ja uus kevät ja kesä.

Luonnon ihmeet jatkuvat.

Vain meän mettäkonfferenssit on ohi.

Lopussa.

Nettei ennää Joonatan ole sinun arvoisiasti.

Muutama hias askel.

Pari kyykistystä.

Hauras perusasento.

Tiukka katse ylös minun silhmiin.

Apua, äkkiä kotia täältä ja joka paikasta!

Kevvein askelin kotia ja porthaatkaan ei tunnu missään.

Kotia, hopusti vain kotia ja omhaan korhiin.

Et ole ennää aikkoihin tykäny tulla authoon.

Päivystät ja vartioit vain minua.

Ihan vieressä.

Kyttäät joka askelta.

Vaihat huonetta minun perässä.

Välistä on ollu pakko jättää sinut hetkeksi kotia.

Ja solet hulluna huutanu.

Ei mithään haukkumista, ko epätoivosta huutoa.

Tärissy hengen häässä.

Jako taas näit minut, sie ryntäsit pakhoon pöytien alle.

Verhojen taka piihloon.

Vähän ajan päästä rauhotuit ja tulit muina koirina.

Hyppelit näkemisen riemusta.

Häntäki kippuralla selän päällä.

Ja taas seuraat ja vartioit alvarhiinsa.

Joonatan, sie tulit fiksun Pami-koiran kans.

Siittä on melkein tasan 16 vuotta.

Ja 14v sitte tuli hökeltelevä ihana Kennuli koira!

Olette lasteni koiria.

Ja sairaus vei Pamin aikoja sitte.

Voi Joonatan 16v ja Kenna 14v!

Nyt on teän vuoro lähteä.

Ja vieläki niin kirkkaat silmät.

Mutta ulkona ennään askeleita vain tarpheitten verran.

”Niille ominainen liikkuminen on loppunu.”

Viiminen kevät.

Vielä tämä kuukausi.

Vielä tämä viikonloppu.

Vielä yksi aamu.

Ei voi mikkään estää.

Ei voi antaa minkkään estää.

Mikkään ei voi piättää.

Saatta mennä.

Nytton oikea hetki.

Teän vuoro.

Saatta nukkua pois.

Teillä on ollut erityisen pitkä koiranelämä, elämälle kiitos teistä!
Netissä joku tuntematon eläinlääkäri muisteli, että koiransa menettäny
tyttö 6v oli sanonu: ”Ihmiset syntyvät siksi, että he voivat oppia,
miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä
toisilleen, eikö totta? No siis, koirat tietävät jo tämän, ja siksi
niiden ei tarvitse elää niin pitkään.”

Voi rakhaat kaikki ja tet, jokka oletta rapsutuksia lähetelheet,
aatelhaan toisia ja Kennan kotiväki, oijjoij, met ryömimä ja kiitämä. Ja
hengitämä. Ja itkemä.

Rakkaudella Ämmi ja Joonatan, koira 16v, vielä hetken.

http://www.laronia.com/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu