Aikusten ihmisten hyyssäys

Rakhaat ystävät, se mitä nyt kirjotan, on tärkeä asia minun maailmassa, mutta mietin ja tutkin sitä ehkä useammanki postauksen verran.

Käsi ylös, kuka haluaa olla hyväntekeväisyys kohe, kuka haluaa olla yksinäinen, jota joku vappaaehtonen käy piristämässä, kuka haluaa olla heikko vanhus, jonka tykönä pyörähtää joku hyväntekijä, vaikka palkattukki, joka tekkee sen verran, että jään henkkiin, kuka haluaa olla työtön, jolle maksettaanko tekkee tai on tekemättä just niinko joku te-keskuksen merkonomi sannoo.

No jutun juoni on tuossa. Ei kukhan halua olla kohe, jolle joku uhraa jotaki ja ollakseen hyvä ihminen, siksi auttaa, että ois itte parempi tai pakosta tekkeeko on viranomainen tai veronmaksaja… eli ikävässä mielessä, hyvä ihminen.

Kukhan tervesielunen aikunen ei halua, että hälle maksettaan, että hän nököttäs hiljaa tai menis johonki sannoon niinko käskettään eikä häntä tarvita mihinkkään. Hän siis on kohde, ei tekijä.

Jos hän ei kykene tai hän ei löyvvä tekemistä, häntä ei tarvita ja hän päätyy yhteiskunnan vähäosaseksi, syrjäytynheeksi tai joksiki hoidokiksi tai työttömäksi.

Entä kaiken maailman eläkeläiset, jokka karkottuu työelämästä täälä Suomessa ainaki, ko ei jaksa yhtä paljon tai siis just sitä, mitä ennen. Tai ei viitti kuunnella eikä katellakko nuoremmat ei tajua ihmisen vanhenemista.

Tai siis heikko vanhus yksin pitkiä päiviä, joku käy lämmittään mikrossa ruoka-annoksen ja häntä ei kans tartte kukhan eikä hän löyvvä pikkutekemistä tai inspiroivaa kattomista, ko on oistunu yksinäisseen huohneesseensa…

Häntä ei tämä yhteiskunnallinen systeemi oikeasti auta, vaan kyttää, sortaa, kritisoi jopa pilkkaa ja laiminlyö ja semmosessa kohtelussa aikunen ihminen tullee avuttomaksi, voimattomaksi, kiusatuksi…

En kirjottanu, ettettäkö tet tietäs paremmin näitä aioita, mutta mulla on tärkeä asia tässä ja yks on se vääränlainen hyyssäys ja holhous…

Jatkan aihheesta toisen kerran ja toisia kertoja, mutta päätin kirjottaa julki ihan sikin sokin suohraan sekopäästäni, ko tuo julki jotaki, se tuo uutta sinänsä ja mie pääsin ainaki alkhuun tämän hyvinvointiyhteiskunnan holhoamis -ihmettelyni kans.

Jatkan aihheesta, pysykää kauhniina ja kommeina, kunnes taas nähhään.

– Hilkka Laronia