Älkää pyssäyttäkö koko Suomea, pandemiakupla hajos jo

Tahallaan ei saa tartuttaa, mutten usko näihin mukaturvallisuuksiin. Viirusten kans meän on elettävä, en usko pelottelun olevan hyväksi kenenkkään hyvinvoinnille, en usko ministerien kannanottoihin enkä thl:n enkä stm:n sekoiluihin.

En usko ennää koko tähän pandemiatouhhuun, en kannata Suomen vanhusten ja lasten eristämistä, en hyväksy ihmisten komentelua, kyttäämistä ja kiusaamista niinko Neuvostoliitissa.

Tilastot paljastaa nyt, että meile on valeheltu, mutta mediakki höpisee vieläki kauhuskenaarioita ilmän järjen häivää ja kaikenlisäksi Suomi on menossa EU:n höpöhöpö-tukipakettiin, jopa ostamassa hävittäjiä…

Siis montako tartuntaa, montako sairaalassa, montako tehohoijjossa? Älkääkä sanoko, paljonko ois, jossei ois tehty mithän, nythän lentokentillä vallanpitäjät tiputtaa tumppunsako kaikki tulijat ei halua testiin eikä uskalleta pakottaa kaikkia itte tilantteessa testiin?

Sanna Marinilla tai kellä hyvänsä pääministerillä mahdoton tehtävä, en häntä moiti, ei yks vastaa kaikesta, vaan hiljanen enemmistö ja kiltit ihmiset, jokka annoo komentelua ja määräilyä.

Rauha kanssanne, aatelkaa itte, ei minua tietenkkään kannata yhthään uskoa, tutkikaa asioita.

Siuhnausta ja voikaa ihmiset hyvin, kaikesta huolimatta, siis ihan kaikki rakhaat ihanat someihmiset 💕🙏🌿

Seuraavassa ajatuksia Tornionjoen rannalta, Pekka Juntin kolumni: Mies nieli puhelimessa pitkään kyyneleitään, ennen kuin sai sanottua asiansa – Suomi juhlii koronavoittoa Ruotsista kun Suomen omat vanhukset nääntyvät

”Suomalaisten katse on Ruotsin uhassa, koska se sopii niin monelle. Poliitikoille toisen epäonnistuminen on vanha hyvä tapa nostaa kannatusta ja haudata kotimaan ongelmat.

Ilta on jo lepyttänyt tuulen. Mäkärät kömpivät märän paidan alla, sääsket etsivät iskun paikkaa korvan juuressa. Oikaisen selkääni ja myhäilen. Suo on keltaisenaan hillaa. Se lohduttaa minua. Ehkä universumi, jumala, se joku selittämätön siellä, ei sittenkään ole meitä kokonaan hylännyt.

Kesä oli raskas, vaikka lomailin enemmän kuin vuosiin. Jouduin jälleen kerran toteamaan maailman tympeyden. On niin paljon kaikkea hevonpaskaa, tuo viheliäinen kulkutauti ja sen lieveilmiöt.

Elän Suomen ja Ruotsin rajalla. Ja niin kuin niin usein vuosisatojen varrella, rajalla kansojen kahinat näyttäytyvät selvimmin. Rajalla toiseuttava, ulossulkeva retoriikka tiiviistyy teoiksi, todellisuudeksi.

Muistan heinäkuisen puhelun. Suomalaismies nieli puhelimessa pitkään kyyneleitään ennen kuin sai asiansa sanottua. Hänen kotisairaanhoidon piirissä oleva kaverinsa oli jäänyt koronakeväänä heitteille. Kun sukulainen löysi vanhuksen kotoaan, asunto haisi virtsalle ja pappa makasi sängyssä huonossa kunnossa.

Kotisairaanhoito ei kiirehtinyt viemään häntä sairaalaan. Seuraavana aamuna mies vietiin sukulaisen vaatimuksesta sairaalaan. Hänellä oli verenmyrkytys ja joukko muita tulehduksia.

Samoihin aikoihin kuulin tarinan iäkkäästä rouvasta ja hänen dementiaa sairastavasta miehestään, joka oli koko kevään itkenyt selvimpinä hetkinä vaimonsa perään. Palvelutalo ei ollut päästänyt rouvaa miehensä luo vastoin lakia.

Rouvaa huoletti miehensä hygienia ja syöttäminen, joista rouva oli pitänyt huolta päivittäisillä vierailuillaan. Rouva oli kertonut toivovansa, että mies saisi jo kuolla.

Vanhustenhoito Suomessa oli paikoin retuperällä ennen koronaa ja pelkään, että läheisten häipyminen laitosten arjesta heikensi sitä lisää.

Kyse on hyvinvointi- ja oikeusvaltion ytimestä, mutta äkäistä debattia ei käydä. Media ja tutkijat ovat vaisuja, oppositio kai unohtunut fiilistelemään suljettuja rajoja.

Aivan kuin omien kritisoiminen ei juuri nyt sopisi suureen tarinaamme Suomesta, joka taltutti kulkutaudin harmonisena yksikkönä upean viisikon johtamana. Suomi hoitaa asiat aivan toisin kuin Ruotsi, talvisodan yhdistävä kokemus genomiin kirjoitettuna, uhrautuen ja elämää kunnioittaen.

Ruotsi taas on tarinassa pahan teille sortunut, vanhuksiaan massamurhaava, polvilleen pudonnut isoveli, jota lyömme kaksin käsin kun kerrankin yletämme.

Suomalaisten katse on Ruotsin uhassa, koska se sopii niin monelle. Poliitikoille toisen epäonnistuminen on vanha hyvä tapa nostaa kannatusta ja haudata kotimaan ongelmat. Media nostaa otsikoihin Ruotsin uhan yhä uudestaan. Ehkä kauhu myy.

Toukokuussa kirjoitin Hesarissa ja Ylellä (6.5.) Rajavartiolaitoksen ja hallituksen virheistä länsirajalla. Suomalaisten perusoikeuksia poljettiin systemaattisesti, kun heidän kulkunsa rajan yli torpattiin virheellisellä tiedottamisella ja rajavartiolaitoksen laittomalla toiminnalla. Autoja ja laukkuja pengottiin, tarinat rajalta kertovat ylimielisistä, epäkohteliaista sotilaista.

Lopulta kävi ilmi, ettei ruotsalaisten käännyttämiseenkään näytä löytyvän lakia. Mutta Ruotsin uhka nähdään niin suurena, ettei se juuri ketään näytä haittaavan. Käytäntö ennen lakia, sanoo Suomi, joka tavallisesti pitäytyy säännöissä rasittavuuteen asti.

Minua rajan tapahtumat kylmäävät. Mitä muuta sisäministeriön soturijoukot olisivat valmiita tekemään laittomasti, jos hallitus sitä pyytäisi?

Media on kriisin keskellä ollut enemmän hallituksen ja viranomaisten uskollinen tiedotusosasto kuin kriittinen vallan vahtikoira. Vaikka selvisi jo toukokuussa, etteivät rajat ole kiinni, törmään yhä uudelleen teksteihin, joissa väitetään, että ne ovat.

Rajavartiolaitoksen tiedotteiden faktoja ei tarkisteta, vaikka niissä on koko kevään ollut ongelmia.

Median Ruotsi-uutisten kärki on ruotsalaisten koronauhrien vertailu suomalaisten kuolemiin. Mikään toimitus ei ole nostanut uutistensa kärkeen sitä iloista seikkaa, että Ruotsin koronakuolemat ja tehohoidettujen päivälukemat ovat laskeneet yhtäjaksoisesti huhtikuun puolesta välistä saakka.

On edelleen puimatta, miten poikkeuskevät kokonaisuudessaan sujui. Ehkä sitä ei koskaan puidakaan. Ehkä asiat hyssytetään hyväksi. Ehkä koskaan ei kysytä, missä määrin hallituksen päätökset olivat laittomia, kuka käski rajavartija Nönnönnöötä käännyttämään suomalaisia ja tonkimaan heidän laukkunsa ja peräkonttinsa ilman laillista toimivaltaa tai miten vanhukset hoidettiin.

Katselen suota, keltaisena hehkuvaa, ihanaa, uuvuttavaa suota. Tuntuu kuin kohtuus olisi maailmasta kokonaan poissa. Hillaa on suolla niin paljon, järkeä maailmassa niin vähän.

Mäkäräpilvessä muistan vanhan viisauden. Kannattaa pyrkiä keskittymään asioihin, joihin voi vaikuttaa.

Ruotsi paarustaa oman raskaan latunsa, suomalaiset voivat vaikuttaa vain suomalaisten asioihin.

Nykytilanne ei johda muuhun kuin tulehtuneisiin naapurisuhteisiin, riutuviin vanhuksiin, tunkkaiseen nationalismiin, maahan, jossa vihreä sisäministeri katsoo Iltalehden henkilöhaastattelussa (4.7.) viisaimmaksi esiintyä kansalle sotilas­asussa.”

hilkkalaronia

Kaikilla ihmisen oikeuksilla ❤💙💜💛💚🖤🧡🙏🍀🌲🌼💕http://laronia.com/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu