SUOMI – OIKEUSVALTIO???

Suomi – valehtelun ja salailun mallimaa

Suomi on kuin pukki kaalimaan vartijana, vaatiessaan EU:n tukirahojen ehdoksi vain oikeusvaltio periaatetta noudattaville. Kohkataan Unkarista, Puolasta ja Sloveniasta, mutta totaalisesti unohdetaan, että meillä Suomessa 6.5.1992 poliittisella ohjauksella puututtiin oikeuslaitoksen toimintaan. ” Instituutioiden pitää voittaa ja yksityisten ihmisten hävitä”. Huudettiin suureen ääneen: ”Velalliset pitää tuomita”. Kukaan ei kyseenalaistanut, olivatko nuo velat todellisia. Kukaan ei kyseenalaistanut, kuka ja ketkä todella aiheuttivat Suomen konkurssitilan 90-luvulla. Jotta kukaan ei saa tietää, mitä todella tapahtui, asiakirjat salattiin 100 vuodeksi, jotta varmasti totuus ei koskaan selviä kansalle. ns. Arsenal kauppakirjat salattiin 25 vuodeksi. Poliittisilla päätöksillä päätettiin määrätä oikeuslaitos tuomitsemaan ihmiset – ei todellisia laman aiheuttajia. Lain mukaan heikomman osapuolen oikeusturvaa ei huomioitu ollenkaan.

Mitä unohtui? – muutama yrittäjä, jotka lähtivät selvittämään oman yrityksensä tilannetta. Yksi näistä on Tatu Hoikkala – Oy ST-Line Ltd, joka edelleen taistelee oikeudessa laillisista oikeuksistaan. (Juttu julkaistaan hänen luvallaan ja läsnäollessa).

Oikeuslaitos ja Oy ST-Line Ltd:n tapaus

Merikapteeni Hoikkalalla oli merijakamo ja vesibussi, mutta vuonna 1988 hän päätti vielä laajentaa yritystään ostamalla Raumalle m/s Princess Isabellan. Laiva ostettiin 1.12.1988 ja se saapui Raumalle 11.12.1988. Tässä vaiheessa siis raha liikkui ostajalta myyjälle – AG EMS yhtiölle.  Velka oli markkamääräinen 1 200 000 vanhaa mummon markkaa, tätä pankki ei ole koskaan velkonut eikä esittänyt alkuperäistä velkakirjaa. Yrittäjällä oli kiire saada laiva soveltuvaksi risteilyliikenteeseen ja korjaustyöt veivät kaiken ajan. Siinä tohinassa pankin kieltäytyminen velkakirjakopion, Bill of Salen ja muiden asiakirjojen antamisesta ei tuntunut tärkeältä. Tuohon aikaan pankinjohtajiin luotettiin, vaikka yrittäjästä oudolta tuntuikin pankin menettely.

Laiva siirtyi 1991 Ouluun ja tuplasi liikevaihdon 4,5 milj.markkaan. Satakuntalainen pankki lähti 1991 velkomaan devalvaatio korotuksen 9% ylimenevää osuutta väitetyn valuuttavelan perusteella. Pankki haki 1992 pikavauhtia konkurssia, ilman velkakirjoja, vaikka yrittäjä neuvotteli hakemuksen peruuttamisesta, koska elinkelpoiseksi todetun yrityksen takana olivat omistajat sekä Valtion Takuukeskus ja Kera. Pankki irtisanoi väitetyn lainan ja väliaikainen konkurssipesä sai yhtiössä vallan 7.12.1992. Useita vuosia myöhemmin kävi ilmi, että pankin oma sisäinen tarkastus oli todennut, että Oy ST-Linen ltd:n hallitus ei ollut koskaan päättänyt valuuttavelan ottamisesta, nostamisesta tai sen takaisin maksamisesta. Suomen Pankki ei ollut koskaan antanut lupaa yhtiölle valuuttaluoton ottoon ja se oli 1989 pakollinen kotimaan yrityksille. 1988 valuuttaluottoa ei ollut edes mahdollista saada. Pankin papereissa, OKO pankin asiakirjassa tosin väitetään lyijykynä tekstillä, että tällainen lupa olisi ollut 17.1.1989. Suomen Pankki ei kuitenkaan koskaan ole kuullutkaan Oy ST-Line Ltd:stä.

Väliaikainen konkurssipesä; toinen juristi lakifirmasta Oulusta ja toinen juristi pankista,  aiheuttivat jäätymisvaurion tammikuussa 1993, jossa lähes 4 miljoonan laiva kärsi yli miljoonan markan vauriot. Merenkulku – ja vakuutusyhtiön viralliset tarkastajat määräsivät ympärivuorokautisen valvonnan, koska alus oli edelleen uppoamisvaarassa. 4 ihmistä palkattiin töihin ja kaikkien palkat jätettiin maksamatta. Palkkaturvan lakimies kysyi; ”Hoitaako tätä todellakin juristit?” Penniäkään palkkoja ei saatu, koska pankin todettiin olevan varakas maksaja. Pankki lähti hakemaan maaliskuussa 93 laivan – nyt siis vaurioituneen – pakkohuutokauppaa. Kera ja yhtiö lähtivät hakemaan velkajärjestelyä ja vain 3 päivää ennen pakkohuutokauppaa käräjäoikeus määräsi toimenpiteet lopetettavaksi. 4.6.1993 yhtiövelkajärjestelymenettely määrättiin aloitettavaksi. Pankki valitti päätöksestä, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Yhtiöllä oli mökki Rukalla, josta oli maksettu jo 519 600 markkaa, mutta pankki antoi kiinteistöyhtiölle luvan myydä ko. pantin ilman vastiketta, joten yhtiö menetti sekä rahat että mökin, josta kiinteistöyhtiö sai huikean voiton. Myöhemmin pankki haastoi kiinteistöyhtiön oikeuteen.

Oy ST-Line Ltd:n velkajärjestelymenettely raukesi 10.5.1994 pankin vastustukseen, eihän pankkia kiinnostanut säilyttää elinkelpoista yritystä ja 27 vakituista työpaikkaa, koska he olivat jo 31.3.1994 neuvotelleet yhtiön pääomaisuuden eli laivan myynnistä, laillisen omistajan tietämättä, saaden tarjouksen 3 280 000 milj.mk. Muuta omaisuutta oli yli parin miljonan arvosta. Pankin tavoite oli tuhota yritys ja yrittäjä. Tämä kävi suosiollisen voudin avustuksella lain vastaisesti – 6.6 ulosmittaus, 7.6 velkojain kokous ja 9.6.1994 pakkohuutokauppa – ainoana paikalla satakuntalainen pankki, joka tietoisesti osti laivan 600 000 markalla. Tällä rahalla kuitattiin mm. pankinjohtajan kapakka – ja hotellilaskuja – laittomasti. Pankki myi laivan välittömästi Saksaan 2,4 miljoonalla AG EMS:lle (paperien mukaan).

Hoikkala lähti hakemaan palkkarahojaan vuonna 1995, joilla oli etuoikeus ennen pankkia. Raumalta tuli oikeudenmukainen päätös vanhan laamannin aikana 2002. Pankki hävisi ja oli velvollinen maksamaan palkkarahat Hoikkalalle. Turussa ”hyvät veljet” kumosivat tuomion ja edellyttivät, että juttu käsitellään merioikeudessa. Pankki tuomittiin maksamaan, mutta annettiin kuittausoikeus takauksen perusteella v. 2005. Hoikkala valitti.

Yhtiö ja Hoikkala lähtivät hakemaan oikeutta 2001, kun koko pankin touhu oli selvinnyt. Hoikkala vaati väitetyn takauksen kumoamista ja yhtiö vahingonkorvausta laivasta. Jälleen ”hyvä veli” toimi ja juttu jaettiin kahdeksi eri jutuksi – yleensä oikeuslaitoksen pitäisi asiat yhdistää, jos ne koskevat samaa asiaa. mutta tässä yhtä ja samaa asiaa koskeva juttu jaettiin kahdeksi eri jutuksi 2003.

Nyt tiedettiin, että koko konkurssi oli aiheeton, valuuttavelkaa ei ollut, joten ei voinut olla myöskään takausvelkaakaan. Pankin juristi totesi takausta koskevassa asiassa 2003, että Oy ST-Line Ltd:n velka on olemassa edelleen, joten takaaja on myös velkaa. Isommassa asiassa koskien vahingonkorvausta em. pankin juristi väitti 2003, että ”velkaa” ei ole peritty sitten 9.6.1994, joten vahinkoa ei ole syntynyt. Siis kaksi eri väitettä, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Tämä pankin juristi oli aiemmin Oy ST-Line Ltd;n asianajaja ja myös yhtiön hallituksessa.

Turun Hovioikeus totesi 13.9.2006, että pankki on hävinnyt osapuoli ja on velvollinen maksamaan palkkaan perustuvat saatavat Hoikkalalle 9.6.1994 lukien ja sille ulosottokorkoa 6%  aina 28.5.2005 asti ja sen jälkeen laillista viivästyskorkoa molemmille summille – Pankki ei noudata tätä päätöstä ollenkaan, vaikka mm. luottolaitosta sitoo luottolaitoslaki, jonka mukaan kokonaan kuittaus ei ole edes mahdollista, vaikka velka olisi todellinen. Edelleen Hoikkala on vailla etuoikeutettuja palkkarahojaan ja pankki pitää niitä hallussaan laittomasti.

15.12.2006 Turun Hovioikeus totesi pankin tienneen laivan arvon (em. tarjous 3 280 000 milj.mk) ja katsoi pankin rikkoneen lojaliteettivelvollisuutensa ja aiheuttaneen sekä yhtiölle että Hoikkalalle vähintää 2 milj.markan vahingon, mutta korvaus on ennen aikainen, kun pankki ei ole perinyt mitään 9.6.1994.. Hoikkalan palkkarahojen kohtaloa tässä vaiheessa voidaan jo pitää oikeusmurhana.

2008 selvisi, että pankki pitää edelleen väitettyä valuuttavelkaa ”tilijärjestelmissään”, joten uusi kanne nostettiin 2009. Nyt vaadittiin tilitystä ja lopultakin velkakirjojen esittämistä. Jälleen ”hyvä veli” astui kuvaan ja käräjäoikeus hyväksyi 31.12.2016 pankin tilitykseksi tuon vajaa 600 000 markkaa. Paikalle oli kutsuttu todistaja ja tilitoimiston laskelma oikeasta tilityksestä oli mukana – mutta molemmat todisteet jätettiin huomioimatta. Käräjäoikeus siis siis kumosi 13.9.2006 ja 15.12.2006 Hovioikeuden päätökset, jättämällä käsittelemättä niiden oikeusvoimavaikutuksen, eikä kuullut itse kutsumaansa todistajaa….kaiken lisäksi pankin juristi tiesi jo ennen istuntoa, että todistajaa ei kuulla…

Kuinka monta yrittäjää tuhottiin pankin omalla valuuttavelalla 90-luvulla?

Kuinka monta yrittäjää vielä maksaa, jotain väitettyä velkaa 90-luvulta?

Onko mielestäsi Suomi oikeusvaltio?

Lukemasi perusteella, mitä ajattelet?

Hoikkalan tapausta ja muita vastaavia juttuja tutkineena, olen sitä mielt, että Suomi on todella kaukana ”ehdottomasti oikeusvaltiosta”.