Keskusta ajaa maan katastrofiin

Katseet kääntyvät keskustaan.

Marinin hallituksen aika on mennyt koronan hoidossa. Talous on jäänyt hoitamatta. Nyt on viimeinen hetki aloittaa. Jos alkuviikon budjettiriihessä ei synny päätöksiä, jatkuu vastuuton velkaralli hallituskauden loppuun. Seuraavien hallitusten urakasta tulee valtava, mutta se ei näitä huoleta.

Paikallinen sopiminen, työttömyysturvan porrastaminen ja kahden miljardin sopeutustoimet hallituskauden loppuun mennessä. Jos keskusta ei saa näitä tavoitteita eteenpäin, on se pysyvästi vain vihervasemmiston uskollinen apupuolue. Puolue uskoi puheenjohtajan vaihtamisen tuovan muutoksen. Jos gallupit toteutuvat kesäkuun kuntavaaleissa, loppuu Annika Saarikon kuherruskuukausi lyhyeen.

Kaikki mitä vihervasemmisto tekee ja sanoo, tarttuu myös keskustaan. Jos kehysriihessä ei saada päätöksiä aikaiseksi ja jatketaan hallituksessa, pitää vaihtaa puheenjohtajaa. Jos johtaja ei saa päätöksiä aikaiseksi, johtajaa pitää vaihtaa.

Saarikon puheet budjettiriihen alla ovat kovia. Puheet ovat puheita. Vain teot puhuvat puolestaan. Vasemmisto vetoaa vastuuseen hallituksen pitämiseksi pystyssä. Mitä vastuuta on sellainen, että vain otetaan velkaa ja kasvatetaan julkisia menoja?

Pandemian takia velkaa piti ottaa. Hallitus unohtaa koko ajan sen faktan, että julkisen talouden pohja on täysin vetelä ilman koronaakin. Otamme kymmenen miljardia syömävelkaa joka vuosi ja vasemmisto keksii koko ajan pysyviä menoja lisää. Olemme kohta 15 vuotta taapertaneet paikallamme eikä muista Pohjoismaista näy enää edes perävaloja.

Hallituksen luottamus valtion kaikkivoipaisuuteen hirvittää. Demarit oli yrittäjäpuolue noin vuorokauden. Ensin se oli valtion johdolla synnyttämässä maahan 10 000 yritystä ja seuraavana päivänä varapuheenjohtaja syytti työnantajia riistäjiksi ja rikkureiksi.

Sanon tämän taas kerran; kasvua ja uusia, terveitä työpaikkoja syntyy vain pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Niitä pitää kannustavalla verotuksella saada investoimaan ja kasvamaan. Hallituksessa ei tätä perusasiaa ymmärretä.

On hyvä muistaa valtiovarainministeri Vanhasen sanat ”ettei tällä porukalla uskalla yritysverotusta avata, kun ei yhtään tiedä mitä sieltä tulee”.

Mitä enemmän demareiden kannatus putoaa sitä enemmän alkaa kuulua ay-liikkeen ääni. Työmarkkinoiden rakenteet ja asenteet ovat jostain 1970-luvulta ja mitään ei saisi muuttaa ja parantaa. Ruotsissa on paremmat demaritkin kuin meillä. Siellä työmarkkinoiden rakenteet on uusittu, yritysten kilpailukyky on kunnossa ja ne menestyvät, ihmisillä on töitä eikä valtio velkaannu.

Keskiviikkona sen sitten näkee. Pelkään pahoin, että syntyy vain joukko tyhjiä kompromisseja eikä kunnon päätöksiä. Perustetaan joukko työryhmiä työmarkkinajärjestöjen kanssa eikä mikään muutu.

Maailman onnellisin ja velkaisin kansa.

+14

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu